Villiviinin talvehtiminen

Villiviini on luonnostaan erittäin kestävä ja sopeutuvainen kasvi, joka selviää Suomen talvista yleensä erinomaisesti ilman erityisiä suojatoimenpiteitä. Sen puutuneet versot ja lepotilassa oleva juuristo kestävät koviakin pakkasia. Erityisesti nuoret, vastaistutetut taimet sekä arkojen lajikkeiden edustajat voivat kuitenkin hyötyä talvisuojauksesta ensimmäisinä vuosinaan. Oikeanlaisilla valmisteluilla voidaan varmistaa, että kasvi selviää talvesta mahdollisimman vähin vaurioin ja on valmis uuteen, voimakkaaseen kasvuun heti kevään saapuessa. Tämä artikkeli tarjoaa asiantuntevia neuvoja villiviinin talveen valmisteluun ja onnistuneeseen talvehtimiseen.

Talveen valmistautuminen alkaa jo loppukesällä. Yksi tärkeimmistä toimenpiteistä on lannoituksen lopettaminen ajoissa, viimeistään heinäkuun puolivälissä. Erityisesti typpipitoisen lannoituksen jatkaminen liian myöhään kiihdyttää uutta kasvua, joka ei ehdi puutua kunnolla ennen pakkasten tuloa. Tämä hento, puutumaton kasvu on erittäin altis pakkasvaurioille ja voi heikentää koko kasvin talvenkestävyyttä. Annetaan kasvin siis rauhassa valmistautua lepoon ja tuleentua syksyn aikana.

Riittävä vedensaanti syksyllä on myös tärkeää onnistuneen talvehtimisen kannalta. Jos syksy on vähäsateinen ja kuiva, on tärkeää kastella villiviiniä perusteellisesti vielä kerran ennen maan jäätymistä. Tämä niin sanottu syyskastelu varmistaa, että kasvin juuristoalueella on riittävä kosteusvarasto talven ajaksi. Talvella, kun maa on jäässä, kasvi ei pysty ottamaan vettä, mutta se menettää sitä jatkuvasti haihduttamalla varsinkin aurinkoisina ja tuulisina pakkaspäivinä. Hyvin kosteutetussa maassa talvehtiva kasvi kestää tätä kuivattavaa rasitusta huomattavasti paremmin.

Syksyn lehtien varistua on hyvä tarkastaa kasvuston yleiskunto. Mahdolliset kuolleet, vahingoittuneet tai sairaat versot voidaan leikata pois jo syksyllä. Tämä siistii kasvustoa ja vähentää tautien talvehtimismahdollisuuksia. Maahan varisseet lehdet on myös hyvä haravoida pois juuristoalueelta, erityisesti jos kasvustossa on ollut kesän aikana sienitauteja. Terveen kasvin lehdet voi toki jättää maan katteeksi, mutta tautien saastuttamat lehdet on aina syytä hävittää.

Varsinaiset talvisuojaustoimenpiteet ovat tarpeen lähinnä nuorille, 1–3 -vuotiaille taimille. Vanhemmat, vakiintuneet kasvit ovat jo kehittäneet riittävän vahvan juuriston ja puutuneen versoston selvitäkseen talvesta ilman apua. Suojauksen päätavoitteena on suojata herkkää juuristoa ja kasvin tyveä suurilta lämpötilanvaihteluilta ja purevalta pakkaselta. Myös kevätauringon kuivattavalta vaikutukselta suojaaminen voi olla tarpeen.

Valmistautuminen talveen

Villiviinin luontainen valmistautuminen talveen on kiehtova prosessi. Päivien lyhentyessä ja lämpötilojen laskiessa kasvi alkaa siirtää lehdissä olevia sokereita ja ravinteita versoihin ja juuristoon varastoitavaksi. Tämä prosessi on nähtävissä upeana syysvärityksenä, kun lehtivihreä hajoaa ja punaiset ja keltaiset väriaineet pääsevät esiin. Lopulta lehdet varisevat, ja kasvi siirtyy talvilepoon, jolloin sen aineenvaihdunta on lähes pysähdyksissä. Puutarhurin tehtävä on tukea tätä luonnollista prosessia.

Syksyn hoitotoimenpiteet ovat keskeinen osa talveen valmistautumista. Lannoituksen lopettamisen ja syyskastelun lisäksi on tärkeää huolehtia siitä, että kasvin ympäristö on siisti. Rikkakasvit kannattaa kitkeä juuristoalueelta, jotta ne eivät kilpaile vedestä tai tarjoa talvehtimispaikkoja tuholaisille. Juuristoalueen siistiminen auttaa myös mahdollisten talvisuojusten asentamisessa ja vähentää myyrien ja muiden jyrsijöiden riskiä pesiytyä kasvin juurelle.

Syysleikkauksia kannattaa harkita tarkkaan. Suurempia muotoonleikkauksia ei yleensä suositella tehtäväksi syksyllä, sillä leikkaushaavat eivät ehdi parantua kunnolla ennen talvea, mikä voi altistaa kasvin pakkasvaurioille ja taudeille. Parempi aika varsinaiselle leikkaukselle on myöhäinen talvi tai varhainen kevät, kun kasvi on syvässä lepotilassa. Syksyllä voidaan kuitenkin poistaa selvästi kuolleet, sairaat tai katkenneet oksat, jotka voisivat kerätä lunta ja revetä talven aikana aiheuttaen suurempia vaurioita.

On myös hyvä tarkistaa tukirakenteiden kunto ennen talven tuloa. Varmista, että säleiköt, vaijerit ja muut tuet ovat tukevasti kiinni ja kestävät lumen ja jään painon. Talven aikana painava lumikuorma voi rasittaa sekä kasvia että sen tukia. Irtonaiset versot kannattaa kiinnittää tukeen, jotta ne eivät pääse heilumaan ja hankautumaan tuulessa, mikä voi aiheuttaa vaurioita niiden kuoreen. Huolellinen syyshuolto luo parhaat edellytykset onnistuneelle talvehtimiselle.

Nuorten kasvien suojaaminen

Ensimmäisinä vuosinaan villiviinin talvenkestävyys ei ole vielä parhaimmillaan. Juuristo on vielä suhteellisen pieni ja pinnassa, ja nuoret versot ovat herkempiä pakkaselle kuin vanhat, paksut rungot. Tämän vuoksi nuorten, 1–3 -vuotiaiden taimien suojaaminen on suositeltavaa erityisesti ankarilla talvialueilla. Suojauksen tärkein tehtävä on suojata juuristoa ja kasvin tyveä, sillä niin kauan kuin ne säilyvät elossa, kasvi pystyy versomaan uutta kasvua, vaikka maanpäälliset osat paleltuisivatkin.

Yksi tehokkaimmista tavoista suojata nuorta kasvia on juuristoalueen kattaminen. Kun maa on alkanut jäätyä, mutta ei ole vielä syväjäässä, levitä kasvin juurelle noin 10–20 senttimetrin paksuinen kerros ilmavaa katetta. Tähän tarkoitukseen sopivat erinomaisesti kuivat puiden lehdet, talvisuojaturve, kuorikate tai havuista tehty kate. Kate toimii eristävänä kerroksena, joka hidastaa roudan tunkeutumista syvälle maahan ja suojaa juuria äärimmäisiltä pakkasilta ja suurilta lämpötilanvaihteluilta.

Maanpäällisten osien suojaaminen on tarpeen lähinnä kylmimmillä alueilla tai jos kasvatetaan arempia lajikkeita. Versot voidaan suojata pakkaspeitteellä tai juuttikankaalla. Kangas kiedotaan löyhästi kasvin ympärille ja sidotaan kiinni. On tärkeää, että suoja on hengittävä, jotta sen alle ei kerry kosteutta, joka voisi aiheuttaa home- ja sienitauteja. Muovia ei tule koskaan käyttää suojana, sillä se ei hengitä ja voi aiheuttaa kasvin hautumista aurinkoisina päivinä.

Toinen uhka nuorille kasveille talvella ovat jyrsijät, kuten myyrät ja jänikset. Ne voivat jyrsiä nuorten taimien kuorta ja versoja lumen alla. Juuristoalueelle levitetty kate voi houkutella myyriä, joten kasvin tyven ympärille on hyvä asentaa verkkosuoja. Rungon ympärille kiedottava muovinen tai metallinen jyrsijäsuoja estää tehokkaasti tuhoja. Suoja tulee asentaa ennen lumen tuloa ja varmistaa, että se ulottuu riittävän korkealle, tulevan lumipeitteen yläpuolelle.

Juuristoalueen suojaus

Villiviinin tärkein ja elintärkein osa talven yli selviytymisen kannalta on sen juuristo. Vaikka kaikki maanpäälliset osat paleltuisivat, terveestä juuristosta versoaa yleensä uutta kasvua keväällä. Siksi juuristoalueen suojaaminen on talvivalmistelujen keskiössä, erityisesti nuorilla kasveilla ja lumettomilla tai vähälumisilla alueilla. Lumi on itsessään erinomainen ja luonnollinen eriste, mutta sen määrään ei voi aina luottaa.

Paras ja helpoin tapa suojata juuristoa on käyttää orgaanista katetta. Kuten aiemmin mainittu, kuivat lehdet, talvisuojaturve tai havut ovat erinomaisia materiaaleja. Katekerros kannattaa levittää vasta maanpinnan jäädyttyä. Jos kate levitetään liian aikaisin lämpimään maahan, se voi houkutella paikalle myyriä ja muita jyrsijöitä, jotka etsivät lämmintä talvehtimispaikkaa. Lisäksi liian aikainen kattaminen voi hidastaa kasvin siirtymistä talvilepoon.

Katekerroksen paksuus riippuu alueen ilmasto-olosuhteista ja käytetystä materiaalista. Yleensä 15–20 senttimetrin kerros riittää antamaan hyvän suojan. Kate levitetään laajalle alueelle kasvin tyven ympärille, vähintään 50–100 senttimetrin säteelle rungosta. Tämä varmistaa, että suurin osa kasvin aktiivisesta juuristoalueesta on suojattu. Itse kasvin tyveä vasten katetta ei kannata kasata aivan tiiviisti, jotta ilma pääsee kiertämään ja tyvi ei jää liian kosteaksi, mikä voisi altistaa sen mätänemiselle.

Keväällä, kun routa on sulanut maasta ja pahin pakkasvaara on ohi, talvisuojat ja ylimääräinen kate tulee poistaa. Kate kannattaa poistaa vähitellen, jotta kasvi tottuu muuttuviin olosuhteisiin. Liian aikaisin poistettu suoja voi altistaa kasvin takatalven pakkasille, kun taas liian myöhään jätetty suoja voi hidastaa maan lämpenemistä ja kasvuunlähtöä sekä edistää tautien kehittymistä. Oikea ajoitus on yleensä silloin, kun yöpakkaset ovat loppuneet ja silmut alkavat turvota.

Toimenpiteet keväällä talven jälkeen

Kevään tullen, lumien sulettua ja maan alettua lämmetä, on aika tarkastaa villiviinin kunto ja auttaa sitä valmistautumaan uuteen kasvukauteen. Ensimmäinen toimenpide on talvisuojusten poistaminen. Tee tämä pilvisenä päivänä, jotta kasvi ei saa äkillistä shokkia voimakkaasta kevätauringosta. Poista juuristoalueen katteet varovasti ja haravoi maanpinta puhtaaksi. Tämä antaa auringon lämmittää maata ja nopeuttaa kasvin kasvuunlähtöä.

Tarkasta versot huolellisesti mahdollisten talvivaurioiden varalta. Paleltuneet versojen kärjet ovat yleisiä, ja ne tunnistaa kuivasta, ruskeasta tai mustasta väristä ja elottomuudesta. Kaikki kuolleet ja paleltuneet osat tulee leikata pois terävillä oksasaksilla. Leikkaa aina terveeseen osaan asti, leikkauskohdan tulisi olla vihreä ja elävä. Tämä siistii kasvia ja ohjaa sen energian uuden, terveen kasvun tuottamiseen. Tämä on myös oikea aika tehdä suuremmat muotoon- ja harvennusleikkaukset.

Kevät on myös otollista aikaa antaa kasville ravinteita uutta kasvukautta varten. Kun kasvu on selvästi alkanut, voit levittää juuristoalueelle kerroksen kompostia tai antaa kevyen lannoituksen tasapainoisella yleislannoitteella. Tämä antaa kasville tarvittavan energian ja ravinteet voimakkaan kasvun käynnistämiseen. Muista kastella lannoite hyvin maahan, jotta se pääsee juurien ulottuville.

Tarkkaile kasvin kasvuunlähtöä ja lehtien puhkeamista. Jos kasvi ei näytä elonmerkkejä tavanomaiseen aikaan, ole kärsivällinen. Joskus talvi on voinut vaurioittaa versoja pahastikin, mutta juuristo voi silti olla elossa. Jos vanhat versot eivät lähde kasvuun, voit leikata ne alas ja odottaa, josko uutta kasvua nousisi juurakosta. Villiviinin elinvoima on usein yllättävä, ja se saattaa toipua pahoistakin vaurioista, kunhan sen juuristo on kunnossa.