Tarhatatar (Commelina communis) on luokitukseltaan yksivuotinen kasvi useimmissa ilmastoissa, mukaan lukien Suomessa. Tämä tarkoittaa, että sen luonnollinen elinkaari kestää vain yhden kasvukauden, alkaen siemenestä keväällä ja päättyen ensimmäisiin syksyn pakkasiin. Kasvi ei siis selviä talven yli ulkona, vaan sen maanpäälliset osat kuihtuvat ja kuolevat kylmän saapuessa. Kuitenkin kasvin kyky tuottaa runsaasti siemeniä ja sen taipumus itsekylväytymiseen takaavat sen jatkuvuuden puutarhassa vuodesta toiseen, mikä tekee ”talvehtimisesta” lähinnä siementen säilymisen ja uusien taimien varmistamisen seuraavalle keväälle. Oikeilla toimenpiteillä voidaan varmistaa, että tämä kaunis kasvi ilahduttaa kukinnallaan myös tulevina kesinä.
Koska kasvi itsessään ei talvehdi, sen talvehtimiseen liittyvät toimenpiteet keskittyvät pääasiassa siementen keräämiseen ja säilyttämiseen. Loppukesällä ja alkusyksystä, kun kukat ovat lakastuneet, kasvi alkaa muodostaa pieniä siemenkotia. Kun nämä kodat muuttuvat ruskeiksi ja kuiviksi, siemenet ovat kypsiä kerättäväksi. Siementen kerääminen antaa puutarhurille kontrollin siitä, minne kasvi seuraavana vuonna ilmestyy, ja mahdollistaa siementen jakamisen myös ystäville. Kerätyt siemenet ovat avain kasvin elämän kiertokulun jatkumiseen.
Toinen tapa varmistaa kasvin säilyminen on hyödyntää sen luonnollista taipumusta itsekylväytymiseen. Jos osan siemenkodista antaa kypsyä ja varistaa siemenensä maahan, ne talvehtivat maaperässä ja itävät seuraavana keväänä, kun olosuhteet ovat jälleen suotuisat. Tämä on vaivaton tapa varmistaa uusien taimien ilmaantuminen, mutta se voi johtaa kasvien hallitsemattomaan leviämiseen. Siksi on usein parasta yhdistää molempia tapoja: kerätä osa siemenistä talteen ja antaa osan kylväytyä luonnollisesti valvotuilla alueilla.
Vaikka tarhatatar on yksivuotinen, sen voi periaatteessa yrittää talvettaa sisätiloissa ruukussa. Tämä on kuitenkin haastavaa ja vaatii tarkkaa hoitoa. Kasvi tulisi siirtää sisälle hyvissä ajoin ennen ensimmäisiä pakkasia. Se tarvitsee erittäin valoisan paikan, kuten eteläikkunan tai kasvivalon alle, ja sitä on kasteltava niukasti talven ajan. Usein kasvi kuitenkin kärsii sisäilman kuivuudesta ja valonpuutteesta, joten pistokkaiden ottaminen syksyllä on usein varmempi tapa säilyttää kasvi talven yli ja saada uusia taimia keväälle.
Kasvin elinkaari ja talvehtimisen luonne
Tarhatattaren elinkaari on klassinen esimerkki yksivuotisen kasvin strategiasta. Se investoi kaiken energiansa yhden kasvukauden aikana nopeaan kasvuun, runsaaseen kukintaan ja lopulta mittavaan siementuotantoon. Tämä takaa lajin selviytymisen epäsuotuisan talvikauden yli, vaikka emokasvi itse kuoleekin. Tämä strategia on erittäin tehokas vaihtelevissa tai ankarissa ilmastoissa, joissa monivuotisten kasvien talvehtiminen on epävarmaa. Kasvin koko olemassaolo tähtää onnistuneeseen lisääntymiseen yhden kesän aikana.
Kasvin kuolema ensimmäisten pakkasten myötä on täysin luonnollinen ja väistämätön osa sen elinkaarta. Pakkasen vaikutuksesta kasvin solukko rikkoutuu, ja lehdet sekä varret muuttuvat vetisiksi ja veltostuvat. Tämän jälkeen ne kuihtuvat ja maatuvat takaisin osaksi maaperän ravinnekiertoa. Puutarhurin ei siis tule huolestua kasvin kuihtumisesta syksyllä, vaan ymmärtää se osana kasvin normaalia rytmiä. Syksyn hoitotoimet keskittyvätkin siementen keräämiseen ja kasvupaikan siistimiseen seuraavaa kautta varten.
Vaikka itse kasvi ei talvehdi, sen siemenet ovat erittäin kestäviä. Ne on sopeutuneet kestämään talven kylmyyden ja kosteuden maaperässä. Itse asiassa monet siemenet jopa vaativat kylmäkäsittelyn itääkseen kunnolla. Tämä luonnollinen prosessi varmistaa, että siemenet eivät idä liian aikaisin syksyllä, vaan odottavat kevään lämpöä ja valoa. Maahan varisseet siemenet ovat siis kuin lupaus tulevan kesän kukkaloistosta, odottaen uutta alkua.
Joissakin erittäin leudoissa, lähes pakkasettomissa ilmastoissa (kuten USDA-vyöhykkeillä 9 tai lämpimämmillä) tarhatatar saattaa käyttäytyä lyhytikäisenä perennana eli monivuotisena kasvina. Tällaisissa olosuhteissa juuristo voi selvitä talvesta ja versoa uudelleen keväällä. Suomen kaltaisissa olosuhteissa tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, ja kasvia on aina kohdeltava yksivuotisena. Tietoisuus kasvin luontaisesta elinkierrosta on avain sen onnistuneeseen ja stressittömään viljelyyn.
Siementen kerääminen ja varastointi
Oikea ajoitus on tärkeää siemeniä kerättäessä. Paras aika on kuiva, aurinkoinen päivä loppukesällä tai alkusyksystä. Kypsät siemenkodat ovat yleensä kuivia, ruskeita ja hauraita, ja ne aukeavat helposti kosketuksesta. Tarkkaile kasvia säännöllisesti kukinnan hiipuessa, jotta et myöhästy keruusta, sillä kypsät kodat varistavat siemenensä nopeasti. Voit kerätä kokonaisia siemenkotia tai varovasti karistaa siemenet niistä suoraan paperipussiin tai astiaan.
Keräämisen jälkeen siemenet on tärkeää kuivata kunnolla ennen varastointia, jotta ne eivät homehdu. Levitä siemenet ohueksi kerrokseksi esimerkiksi lautaselle, tarjottimelle tai kahvinsuodatinpaperille. Sijoita ne kuivaan, ilmavaan ja lämpimään paikkaan, joka on suojassa suoralta auringonvalolta. Anna siementen kuivua rauhassa vähintään viikon ajan, tai kunnes ne ovat täysin kuivia ja kovia. Hyvin kuivatut siemenet säilyvät itämiskykyisinä useita vuosia.
Kun siemenet ovat kuivia, ne voidaan puhdistaa poistamalla kaikki kasvinjäänteet, kuten siemenkotien osat ja roskat. Tämän jälkeen siemenet pakataan varastointia varten. Paperipussit, kirjekuoret tai pienet lasipurkit ovat erinomaisia säilytysastioita. On tärkeää merkitä jokaiseen pussiin tai purkkiin kasvin nimi ja keräysvuosi. Tämä auttaa pitämään siemenkokoelman järjestyksessä ja tietämään, kuinka vanhoja siemenet ovat.
Varastointipaikan tulee olla viileä, pimeä ja kuiva. Esimerkiksi jääkaappi, kellari tai viileä komero ovat hyviä paikkoja. Tasainen, viileä lämpötila ja alhainen kosteus hidastavat siementen elintoimintoja ja auttavat säilyttämään niiden itävyyden mahdollisimman pitkään. Oikein varastoituina tarhatattaren siemenet säilyvät elinkelpoisina useita vuosia, varmistaen, että sinulla on aina uusia taimia kasvatettavaksi tulevina kausina.
Itsekylväytyneiden siementen hallinta
Tarhatattaren luontainen itsekylväytyminen voi olla puutarhurille suuri apu. Antamalla kasvin siementää vapaasti tietyllä alueella, voit luoda itsestään uusiutuvan kasvuston, joka ei vaadi vuosittaista kylvöä. Tämä sopii erinomaisesti esimerkiksi luonnonmukaisiin niittyihin, puiden alustoille tai muihin vapaamuotoisiin puutarhan osiin. Kasvi täyttää tehokkaasti tyhjät tilat ja luo kauniin, sinisen kukkamaton kesän ajaksi. Luottamalla luonnon omaan prosessiin säästää aikaa ja vaivaa.
Hallitsemattomana itsekylväytyminen voi kuitenkin muuttua ongelmaksi. Kasvi saattaa levitä paikkoihin, joihin sitä ei haluta, kuten käytäville, kasvimaalle tai muiden, herkempien kasvien päälle. Siksi on tärkeää päättää etukäteen, missä kasvin antaa levitä ja missä sen leviämistä rajoitetaan. Tehokkain tapa rajoittaa leviämistä on leikata kuihtuneet kukat pois ennen siementen kypsymistä. Tämä estää siementen varisemisen maahan.
Keväällä, kun itsekylväytyneet siemenet alkavat itää, on aika tehdä harvennus. Maasta nousee usein hyvin tiheä matto pieniä taimia. Anna vahvimpien taimien jatkaa kasvuaan ja poista heikommat sekä ne, jotka kasvavat väärässä paikassa. Sopiva etäisyys taimien välillä on noin 20–30 senttimetriä. Ylimääräiset taimet voi siirtää toiseen paikkaan puutarhassa tai antaa ystäville. Varhainen harvennus antaa jäljelle jääville kasveille tilaa ja resursseja kasvaa vahvoiksi ja terveiksi.
Jos haluat estää itsekylväytymisen kokonaan tietyllä alueella, maanpinnan kattaminen paksulla kerroksella katetta istutuksen jälkeen voi auttaa. Katekerros estää siemeniä pääsemästä kosketuksiin mullan kanssa ja saamasta tarpeeksi valoa itääkseen. Huolellinen kitkeminen koko kasvukauden ajan on myös tehokasta. Valikoivalla hallinnalla voit nauttia itsekylväytymisen helppoudesta ilman, että kasvista tulee rikkakasvi.
Talvehtiminen sisätiloissa
Vaikka se ei ole yleistä tai helppoa, tarhatatarta voi yrittää talvettaa sisällä ruukussa. Tämä vaatii kasvin siirtämistä sisätiloihin ennen ensimmäisiä yöpakkasia. Valitse terve ja elinvoimainen yksilö ja istuta se tarvittaessa sopivan kokoiseen ruukkuun, jossa on hyvä salaojitus. Tarkasta kasvi huolellisesti tuholaisten varalta ennen sisälle tuomista, jotta et tuo mukanasi ei-toivottuja vieraita.
Sisätiloissa tarhatatar tarvitsee mahdollisimman paljon valoa. Sijoita se kaikkein valoisimmalle ikkunalle, mieluiten etelään päin. Talven pimeinä kuukausina luonnonvalo ei kuitenkaan usein riitä, joten kasvivalaisimen käyttö on lähes välttämätöntä kasvin hyvinvoinnin kannalta. Ilman riittävää valoa kasvi venyy, muuttuu honteloksi ja altistuu helpommin tuholaisille ja taudeille.
Kastelun kanssa on oltava erittäin varovainen talvella. Sisällä kasvin kasvu hidastuu merkittävästi valonpuutteen ja lyhyemmän päivän vuoksi, joten sen vedentarve vähenee. Anna mullan kuivahtaa kunnolla kasteluiden välillä. Liikakastelu on yleisin syy sisällä talvetettavien kasvien kuolemaan, sillä se johtaa helposti juurimätään. Lannoitusta ei talvilevon aikana tarvita lainkaan.
Varmempi tapa säilyttää kasvi talven yli on ottaa siitä pistokkaita syys-lokakuussa. Juurruta pistokkaat vesilasissa tai mullassa valoisalla ikkunalla. Nämä pienet taimet on helpompi hoitaa talven yli kuin suuri emokasvi. Ne vievät vähemmän tilaa ja selviävät paremmin niukemmissa olosuhteissa. Kevään tullen näistä pistokkaista kasvaa nopeasti uusia, elinvoimaisia taimia ulos istutettavaksi.
