Sitruunantuoksuisen pelargonin vedentarve ja kastelu

Oikeaoppinen kastelu on yksi tärkeimmistä tekijöistä sitruunantuoksuisen pelargonin menestyksekkäässä hoidossa. Tämä kasvi on kotoisin kuivilta ja lämpimiltä alueilta, minkä vuoksi se sietää kuivuutta paremmin kuin liiallista märkyyttä. Yleisin hoitovirhe onkin liikakastelu, joka voi johtaa nopeasti juurimätään ja kasvin menehtymiseen. Onnistuneen kastelun salaisuus piilee tasapainon löytämisessä: mullan on annettava kuivahtaa riittävästi kastelukertojen välillä, mutta kasvia ei saa päästää nuutumaan pitkäksi aikaa. Tässä osiossa käsittelemme yksityiskohtaisesti, miten tunnistat oikean kasteluhetken ja miten suoritat kastelun oikein eri vuodenaikoina.

Parhain tapa arvioida kastelun tarvetta on tunnustella mullan kosteutta sormin. Työnnä sormesi multaan noin parin senttimetrin syvyyteen. Jos multa tuntuu pinnalta ja syvemmältäkin kuivalta, on aika kastella. Jos multa tuntuu vielä kostealta, odota päivä tai pari ja tarkista tilanne uudelleen. Älä koskaan kastele pelkästään kalenterin mukaan, sillä vedentarve vaihtelee suuresti esimerkiksi lämpötilan, ilmankosteuden, valon määrän ja ruukun koon mukaan. Opettele tuntemaan kasvisi ja sen tarpeet.

Kun on kastelun aika, kastele kasvi perusteellisesti. Anna vettä niin paljon, että se valuu vapaasti ruukun pohjarei’istä ulos aluslautaselle. Tämä varmistaa, että koko juuristo kastuu tasaisesti. Noin 15–30 minuutin kuluttua kaada kaikki aluslautaselle kertynyt ylimääräinen vesi pois. Kasvin juurien seisottaminen vedessä on erittäin haitallista ja altistaa sen juurimädälle. Anna mullan pintakerroksen kuivahtaa kunnolla ennen seuraavaa kastelukertaa.

Käytä kasteluun huoneenlämpöistä vettä. Liian kylmä vesi voi aiheuttaa shokin kasvin juuristolle. Hanavesi kelpaa yleensä hyvin, mutta jos vesi on hyvin kovaa, voit antaa sen seistä yön yli avoimessa astiassa, jotta osa kalkista laskeutuu ja kloori haihtuu. Sadevesi on erinomaista kasteluvettä, jos sinulla on mahdollisuus kerätä sitä. Muista, että maltti on valttia: on aina parempi kastella hieman liian vähän kuin liian paljon.

Kasvukauden kastelu

Aktiivisen kasvukauden aikana, joka ulottuu keväästä syksyyn, sitruunantuoksuisen pelargonin vedentarve on suurimmillaan. Tänä aikana kasvi tuottaa aktiivisesti uusia lehtiä, versoja ja mahdollisesti kukkia, mikä kuluttaa runsaasti vettä ja ravinteita. Lämpimällä ja aurinkoisella säällä, erityisesti jos kasvi on ulkona, kastelutarve voi olla jopa päivittäinen. On kuitenkin edelleen tärkeää noudattaa perussääntöä: tarkista aina mullan kosteus ennen kastelua.

Pienemmissä ruukuissa multa kuivuu huomattavasti nopeammin kuin suurissa, joten pienessä ruukussa kasvava pelargoni vaatii tiheämpää kastelua. Myös saviruukut kuivuvat nopeammin kuin muoviruukut, koska materiaali hengittää. Seuraa kasvin yleisilmettä. Jos lehdet alkavat hieman nuupahtaa, se on selvä merkki janosta. Yleensä kasvi toipuu nuutumisesta nopeasti saatuaan vettä, mutta jatkuvaa nuupottamista tulee välttää, sillä se stressaa kasvia pitkällä aikavälillä.

Kastele kasvukaudella aina runsaasti kerralla. Syväkastelu kannustaa juuria kasvamaan syvemmälle ruukkuun, mikä tekee kasvista vahvemman ja kestävämmän. Pintapuolinen liruttelu kastelee vain mullan ylimmän kerroksen, jolloin alemmat juuret jäävät kuiviksi ja juuristo kehittyy heikosti. Anna veden imeytyä rauhassa ja varmista, että koko multapaakku on kostunut. Muista jälleen kaataa ylimääräinen vesi pois aluslautaselta.

Kasvukaudella kasteluveteen on hyvä lisätä säännöllisesti nestemäistä lannoitetta kasvin ravinnetarpeen tyydyttämiseksi. Noudata lannoitepakkauksen ohjeita, mutta yleisenä sääntönä on lannoittaa noin joka toisella tai joka kolmannella kastelukerralla. Älä koskaan lannoita täysin kuivaa multaa, sillä se voi polttaa kasvin herkät juuret. Kastele siis ensin multa kevyesti pelkällä vedellä ja anna lannoitevesi vasta sen jälkeen.

Lepokauden kastelu

Syksyn saapuessa ja päivien lyhentyessä sitruunantuoksuinen pelargoni valmistautuu siirtymään lepokaudelle. Tänä aikana kasvin kasvu hidastuu merkittävästi ja sen vedentarve vähenee dramaattisesti. Talvilevon aikana, joka kestää tyypillisesti lokakuusta helmikuuhun, kastelua on vähennettävä huomattavasti. Liikakastelu on erityisen vaarallista talvella, kun viileämpi lämpötila ja vähäinen valo hidastavat veden haihtumista mullasta.

Talvella kastelun nyrkkisääntö on antaa mullan kuivua lähes kokonaan kastelukertojen välillä. Saatat joutua kastelemaan kasvia vain kerran kahdessa, kolmessa tai jopa neljässä viikossa, riippuen täysin kasvin sijoituspaikan lämpötilasta ja valoisuudesta. Mitä viileämmässä ja pimeämmässä paikassa kasvi talvehtii, sitä vähemmän se tarvitsee vettä. Optimaalinen talvehtimispaikka on valoisa ja viileä, noin 10–15 asteen lämpötilassa.

Tarkkaile kasvia talven aikana. Vaikka kastelu on niukkaa, kasvia ei saa päästää kuivumaan kokonaan korpuksi. Muutama alalehti saattaa kellastua ja pudota talven aikana, mikä on täysin normaalia. Jos kuitenkin suuri osa lehdistä alkaa kellastua tai kasvi näyttää kokonaisuudessaan nuutuneelta, se saattaa tarvita hieman vettä. Anna tällöin vain pieni määrä vettä, juuri sen verran, että multa kostuu kevyesti.

Lannoitus lopetetaan kokonaan lepokauden ajaksi. Kasvi ei kasva aktiivisesti, joten se ei pysty hyödyntämään annettuja ravinteita. Lannoittaminen talvella voi jopa vahingoittaa juuristoa. Kun kevät koittaa ja valon määrä lisääntyy, kasvi alkaa näyttää uuden kasvun merkkejä. Tällöin voit alkaa lisätä kastelua vähitellen ja aloittaa myös lannoituksen uudelleen, valmistellen kasvia tulevaan kasvukauteen.

Erityistilanteet ja ongelmat

Yksi yleisimmistä kasteluun liittyvistä ongelmista on juurimätä. Sen oireita ovat kasvin yleinen nuutuminen kastelusta huolimatta, kellastuvat ja putoilevat alalehdet sekä mullan epämiellyttävä, mätä haju. Jos epäilet juurimätää, toimi nopeasti. Ota kasvi pois ruukusta ja tarkastele juuristoa. Terveet juuret ovat vaaleita ja kiinteitä, kun taas mädäntyneet juuret ovat tummia, pehmeitä ja limaisia. Leikkaa kaikki sairaat juuret pois ja istuta kasvi uuteen, kuivaan ja hyvin ojitettuun multaan.

Toinen ääripää on alikastelu. Jos kasvi on jatkuvasti liian kuiva, sen lehdet alkavat kellastua reunoilta, käpristyä ja lopulta kuivua ja pudota. Kasvun hidastuminen ja kukkien puute ovat myös merkkejä kroonisesta vedenpuutteesta. Vaikka pelargoni sietääkin kuivuutta, se tarvitsee säännöllistä kastelua voidakseen hyvin. Jos multa on päässyt kuivumaan kovaksi paakuksi, se saattaa hylkiä vettä. Tällöin voit upottaa koko ruukun vesiastiaan noin puoleksi tunniksi, kunnes ilmakuplia ei enää nouse pintaan. Nosta ruukku pois ja anna ylimääräisen veden valua kunnolla.

Ulos siirretyn kasvin vedentarve on erilainen kuin sisällä kasvavan. Tuuli ja aurinko kuivattavat multaa huomattavasti nopeammin. Tarkista ulkona olevien pelargonien mullan kosteus päivittäin, erityisesti kuumina ja tuulisina päivinä. Sateisina kausina on tärkeää varmistaa, että ruukussa on hyvä salaojitus, jotta kasvi ei seiso vedessä. Jos käytät aluslautasia, muista tyhjentää ne sateen jälkeen.

Vastikään istutettujen tai pistokkaista juurrutettujen taimien kastelu vaatii erityistä huomiota. Niiden juuristo on vielä pieni ja herkkä, eivätkä ne kestä kuivumista yhtä hyvin kuin vakiintuneet kasvit. Pidä multa tasaisen kevyesti kosteana, mutta älä missään nimessä märkänä. Suihkupullolla sumuttaminen voi olla hyvä tapa pitää mullan pinta kosteana ilman, että koko multapaakku kastuu liikaa. Kun taimi on selvästi juurtunut ja aloittanut uuden kasvun, voit siirtyä normaaliin kastelurytmiin.

Veden laatu ja lämpötila

Vaikka sitruunantuoksuinen pelargoni ei ole erityisen nirso veden laadun suhteen, tietyt seikat on hyvä ottaa huomioon. Kuten aiemmin mainittiin, huoneenlämpöinen vesi on aina paras vaihtoehto. Jääkylmä vesi suoraan hanasta voi aiheuttaa kasville shokin, joka hidastaa sen kasvua ja voi jopa vaurioittaa juuria. Helppo tapa varmistaa oikea lämpötila on pitää kastelukannu täytettynä huoneenlämmössä, jolloin vesi on aina käyttövalmista.

Hanaveden laatu vaihtelee alueittain. Yleensä Suomessa hanavesi on laadultaan erinomaista ja sopii hyvin kasvien kasteluun. Jos asut alueella, jossa vesi on hyvin kovaa (sisältää paljon kalkkia), se voi pitkän päälle nostaa mullan pH-arvoa, mikä voi haitata joidenkin ravinteiden imeytymistä. Veden keittäminen ja jäähdyttäminen tai muutaman tipan sitruunamehun lisääminen kasteluveteen voi auttaa neutraloimaan kalkkia. Myös sadeveden tai tislatun veden käyttö ajoittain voi auttaa huuhtelemaan kertynyttä kalkkia mullasta.

Kloori, jota käytetään veden desinfiointiin, ei yleensä ole haitallisina pitoisuuksina kasveille. Jos kuitenkin haluat pelata varman päälle, voit antaa veden seistä avoimessa astiassa yön yli ennen kastelua. Tämän aikana suurin osa kloorista ehtii haihtua ilmaan. Tämä toimenpide myös varmistaa, että vesi on huoneenlämpöistä.

Pohjasta kastelu on yksi vaihtoehtoinen kastelutekniikka. Siinä ruukku asetetaan vesiastiaan, ja kasvin annetaan imeä vettä pohjarei’istä kapillaari-ilmiön avulla. Kun mullan pinta tuntuu kostealta, ruukku nostetaan pois vedestä. Tämä menetelmä varmistaa, että koko juuristo kastuu tasaisesti ja kannustaa juuria kasvamaan alaspäin. Se myös vähentää riskiä, että kasvin tyvi ja lehdet kastuvat, mikä voi auttaa ehkäisemään joitakin sienitauteja. Voit vaihdella pohjasta ja päältä kastelun välillä varmistaaksesi parhaan tuloksen.