Pavun tasainen vedensaanti on yksi tärkeimmistä tekijöistä runsaan ja laadukkaan sadon varmistamisessa. Vaikka papu ei ole kaikkein janoisin kasvi, kuivuus kriittisissä kasvuvaiheissa voi romahduttaa sadon määrän ja heikentää sen laatua merkittävästi. Erityisesti kukinnan ja palkojen muodostumisen aikana kasvin vedentarve on suurimmillaan. Tällöin epätasainen kastelu voi johtaa kukkien ja palkojen raakileiden varisemiseen. Siksi on tärkeää ymmärtää, milloin ja miten kastella, jotta kasvi voi hyödyntää potentiaalinsa täysimääräisesti ja tuottaa meheviä, napakoita palkoja.
Oikea kastelutekniikka on yhtä tärkeää kuin veden määrä. Pavun lehdistöä on syytä välttää kastelemasta, sillä kosteat lehdet luovat otolliset olosuhteet monille sienitaudeille, kuten papuruvelle ja harmaahomeelle. Suosi siis aina kastelua suoraan maan pinnalle, kasvin juuristoalueelle. Tihkuletku tai tippukastelujärjestelmä on tähän ihanteellinen ratkaisu, sillä se toimittaa veden hitaasti ja tasaisesti juuri sinne, missä sitä tarvitaan, minimoiden samalla haihtumisen ja lehtien kastumisen. Myös kastelukannulla ilman suutinosaa voi kastella tehokkaasti kohdistaen veden suoraan juurelle.
Kastelutarpeen arviointiin ei ole yhtä ainoaa sääntöä, vaan se riippuu monista tekijöistä, kuten säästä, maalajista ja kasvin kehitysvaiheesta. Paras tapa on tarkkailla maaperän kosteutta säännöllisesti. Kokeile työntämällä sormi multaan muutaman senttimetrin syvyyteen; jos maa tuntuu kuivalta, on kastelun aika. Hiekkapitoinen maa kuivuu nopeammin kuin savinen ja multava maa. Helteisinä ja tuulisina päivinä veden tarve on luonnollisesti suurempi. On parempi kastella kerralla kunnolla ja harvemmin kuin antaa pieniä vesimääriä päivittäin, sillä syvä kastelu kannustaa juuria kasvamaan syvemmälle maahan.
Maanpinnan kattaminen on erinomainen keino vähentää kastelutarvetta ja parantaa veden hyödyntämistä. Katekerros, joka voi koostua esimerkiksi ruohosilpusta, oljista tai kompostista, levitetään kasvien juurelle. Se hidastaa veden haihtumista maan pinnasta, pitää maan kosteana pidempään ja estää maan pinnan liettymistä ja kuorettumista. Lisäksi katekerros estää rikkaruohojen kasvua, jotka kilpailevat pavun kanssa vedestä. Maatuessaan orgaaninen kate myös parantaa maan rakennetta ja lisää ravinteita.
Veden tarve eri kasvuvaiheissa
Itämis- ja taimivaiheessa tasainen kosteus on elintärkeää. Siemen tarvitsee riittävästi vettä turvotakseen ja käynnistääkseen itämisprosessin. Kylvön jälkeen maa kastellaan perusteellisesti ja pidetään kosteana, kunnes sirkkalehdet ovat nousseet maan pinnalle. Tässä vaiheessa juuristo on vielä pieni ja herkkä, eikä se ylety syvälle maahan hakemaan vettä. Liikakastelua tulee kuitenkin varoa, sillä liian märkä maa voi aiheuttaa siementen mätänemisen tai edistää taimipoltteen kehittymistä, joka on nuoria taimia tuhoava sienitauti.
Lisää artikkeleita tästä aiheesta
Vegetatiivisen kasvun aikana, kun kasvi kasvattaa lehtiä ja vartta, vedentarve on tasaista, mutta ei vielä huipussaan. Kasvi tarvitsee vettä yhteyttämiseen ja solukon paineen ylläpitämiseen. Tässä vaiheessa on tärkeää kannustaa juuristoa kasvamaan syvälle, mikä tekee kasvista vastustuskykyisemmän tulevia kuivuusjaksoja vastaan. Tämä onnistuu kastelemalla harvemmin mutta runsaasti kerralla, jotta vesi tunkeutuu syvemmälle maakerroksiin. Säännöllinen maanpinnan tarkkailu ja kastelu tarpeen mukaan riittää yleensä tässä vaiheessa.
Kukinta ja palkojen muodostuminen ovat vedenkulutuksen kannalta kriittisintä aikaa. Veden puute tässä vaiheessa johtaa lähes varmasti sadonmenetyksiin. Kuivuusstressi saa kasvin varistamaan kukkansa ja pienet palkojen alut, koska sillä ei ole riittävästi resursseja niiden kehittämiseen. Tänä aikana maaperän ei saisi antaa kuivua kokonaan. Säännöllinen ja runsas kastelu on välttämätöntä. Jos vettä on käytettävissä rajoitetusti, se kannattaa ehdottomasti säästää ja kohdentaa tähän tärkeään vaiheeseen.
Sadonkorjuun lähestyessä ja sen aikana vedentarve pysyy korkeana, jotta palot kehittyvät meheviksi ja siemenet täyteläisiksi. Erityisesti salkopavut, jotka tuottavat satoa pitkään, vaativat jatkuvaa vedensaantia tuottaakseen uusia kukkia ja palkoja. Kun viimeinen sato on korjattu tai kun kuivattavaksi tarkoitettujen papujen palot alkavat kellastua, kastelua voidaan vähentää ja lopulta lopettaa kokonaan. Tämä auttaa palkoja kuivumaan kasvustossa ennen lopullista sadonkorjuuta.
Kuivuuden ja liikakastelun merkit
Kuivuusstressin ensimmäiset merkit pavuissa ovat yleensä lehtien nuutuminen ja veltostuminen päivän kuumimpina tunteina. Aluksi kasvi voi toipua yön aikana, kun haihdunta vähenee, mutta pitkittyessään kuivuus muuttuu pysyväksi. Lehdet voivat muuttua väriltään sinertävän vihreiksi, niiden reunat voivat kellastua ja lopulta kuivua ruskeiksi. Kasvin kasvu hidastuu tai pysähtyy kokonaan. Vakavin seuraus, kuten aiemmin mainittu, on kukkien ja nuorten palkojen putoaminen, mikä vähentää satoa dramaattisesti.
Pitkään jatkunut kuivuus tekee kasveista myös alttiimpia tietyille tuholaisille. Esimerkiksi punkit viihtyvät kuivissa ja kuumissa olosuhteissa ja voivat lisääntyä räjähdysmäisesti kuivuudesta kärsivissä kasvustoissa. Ne imevät kasvinesteitä lehdistä, aiheuttaen niiden kellastumista ja kuivumista. Vaikka kastelu ei suoraan hävitä punkkeja, hyvinvoiva ja nestetasapainossa oleva kasvi kestää tuholaisten aiheuttamaa rasitusta huomattavasti paremmin.
Liikakastelu on vähintään yhtä haitallista kuin kuivuus. Jatkuvasti märkä maa estää juuriston hapensaannin, mikä johtaa juurien tukehtumiseen ja kuolemaan. Hapettomissa olosuhteissa viihtyvät myös erilaiset mätää aiheuttavat sienet ja bakteerit, jotka voivat tuhota juuriston kokonaan. Ensimmäisiä merkkejä liikakastelusta maan pinnalla ovat usein lehtien kellastuminen, erityisesti alalehdistä alkaen. Kasvi voi näyttää nuutuneelta ja elottomalta, vaikka maa on märkää, koska vaurioitunut juuristo ei pysty enää imemään vettä.
Märässä maassa kasvin kasvu hidastuu ja se voi jäädä kituliaaksi. Juuristo voi muuttua ruskeaksi ja limaiseksi, ja kasvin tyvi voi alkaa pehmetä. Tällaisessa tilanteessa on tärkeää lopettaa kastelu välittömästi ja antaa maan kuivahtaa. Maanpinnan kuohkeuttaminen varovasti voi auttaa ilman kiertämisessä ja nopeuttaa kuivumista. Ennaltaehkäisynä tärkeintä on varmistaa kasvupaikan hyvä ojitus ja välttää liian tiivistä maaperää. On myös tärkeää oppia tuntemaan oman puutarhan maalaji ja sen vedenpidätyskyky.
Kastelujärjestelmät ja veden säästäminen
Tippukastelu on yksi tehokkaimmista ja vettä säästävimmistä tavoista kastella papuja. Järjestelmä koostuu letkusta, jossa on pieniä reikiä tai erillisiä tippusuuttimia tasaisin välein. Letku asetetaan papurivien viereen maan pinnalle. Vesi tippuu hitaasti ja tasaisesti suoraan kasvin juuristoalueelle, jolloin haihtuminen ja veden valuminen hyödyttömille alueille on minimaalista. Tämä menetelmä pitää myös lehdistön kuivana, mikä vähentää tautiriskiä. Vaikka järjestelmän asentaminen vaatii alkuinvestoinnin, se säästää aikaa, vaivaa ja vettä pitkällä aikavälillä.
Tihkuletku toimii samalla periaatteella kuin tippukastelu, mutta se on valmistettu huokoisesta materiaalista, joka ”hikoilee” vettä koko pituudeltaan. Se on usein edullisempi ja helpompi asentaa kuin tippukastelujärjestelmä. Tihkuletku voidaan asentaa maan pinnalle tai jopa haudata muutaman sentin syvyyteen mullan alle, mikä vähentää haihtumista entisestään. Se on erinomainen valinta erityisesti suorille ja pitkille papuriveille.
Sadeveden kerääminen ja hyödyntäminen on ekologinen ja taloudellinen tapa hoitaa puutarhan kastelua. Sadevesi on yleensä pehmeää ja hieman hapanta, mikä on useimmille kasveille, myös pavuille, erittäin mieluista. Asentamalla sadevesitynnyrit syöksytorvien alle voidaan kerätä talteen merkittäviä määriä vettä, jota voi sitten käyttää kuivina kausina. Muista peittää tynnyrit kannella, jotta hyttyset eivät pääse lisääntymään niissä ja jotta roskat eivät päädy veteen.
Muita veden säästämisen keinoja ovat oikea ajoitus ja maan rakenteen parantaminen. Kastele aina joko varhain aamulla tai myöhään illalla, jolloin lämpötila on matalampi ja haihtuminen vähäisempää. Päivän kuumimpina tunteina kastelusta suuri osa vedestä haihtuu ilmaan ennen kuin se ehtii imeytyä maahan. Lisäämällä maahan runsaasti kompostia ja muuta eloperäistä ainesta parannat sen vedenpidätyskykyä. Hyvinvoiva, multava maa toimii kuin pesusieni, joka sitoo vettä ja luovuttaa sitä kasvien käyttöön tasaisesti.
Maalajin vaikutus kastelutarpeeseen
Hiekkamaa on rakenteeltaan karkea ja suurirakeinen, minkä vuoksi se läpäisee vettä erittäin nopeasti. Se lämpenee nopeasti keväällä, mikä on etu, mutta sen vedenpidätyskyky on heikko. Hiekkamaalla pavut tarvitsevat tiheämpää ja säännöllisempää kastelua kuin muilla maalajeilla, erityisesti kuivina kausina. Vesi valuu nopeasti syvemmälle juuristoalueen ulottumattomiin, joten on tärkeää kastella usein, mutta pienemmillä määrillä kerrallaan. Hiekkamaan rakennetta ja vedenpidätyskykyä voi ja kannattaa parantaa lisäämällä siihen runsaasti kompostia tai muuta orgaanista ainesta.
Savimaa on hiekkamaan vastakohta. Se koostuu hyvin pienistä hiukkasista, jotka tiivistyvät helposti. Savimaan vedenpidätyskyky on erinomainen, mutta sen vedenläpäisevyys ja ilmavuus ovat huonoja. Märkänä se on tahmeaa ja raskasta, kuivuessaan taas se kovettuu ja halkeilee. Savimaalla kastelutarve on harvempi, mutta kun kastellaan, on tärkeää antaa vettä hitaasti, jotta se ehtii imeytyä kunnolla eikä jää seisomaan pinnalle. Suurin riski on liikakastelu ja juuriston hapenpuute. Myös savimaan rakennetta parannetaan lisäämällä karkeaa hiekkaa ja eloperäistä ainesta.
Multamaa on useimpien puutarhureiden unelma ja ihanteellinen kasvualusta myös pavuille. Se on tasapainoinen sekoitus hiekkaa, savea, silttiä ja runsaasti orgaanista ainetta. Sen rakenne on kuohkea ja murumainen, mikä takaa hyvän ilmavuuden sekä erinomaisen vedenpidätys- ja läpäisykyvyn. Multamaa sitoo kosteutta tehokkaasti, mutta ei kuitenkaan liikaa, jolloin juuristo saa riittävästi happea. Tällaisella maalla kastelu on helpointa hallita, ja kasvit kestävät paremmin lyhyitä kuivuusjaksoja maan varastoiman veden turvin.
Maan rakenteen tunteminen on avainasemassa kastelun onnistumisessa. Jos olet epävarma omasta maalajistasi, voit tehdä yksinkertaisen sormitestin: ota kostea multakokkare käteesi ja yritä pyörittää sitä sormiesi välissä ohueksi makkaraksi. Jos se ei onnistu ja kokkare murenee, maa on hiekkapitoista. Jos saat pyöritettyä siitä ohuen, taipuisan makkaran, maa on savista. Jos saat aikaan makkaran, joka kuitenkin katkeaa helposti, maalaji on todennäköisesti multavaa ja ihanteellista viljelyyn.
