Pavut kuuluvat palkokasveihin, joilla on ainutlaatuinen kyky sitoa ilmakehän typpeä juurinystyröissään elävien Rhizobium-bakteerien avulla. Tämän vuoksi niiden typpilannoituksen tarve on huomattavasti pienempi kuin monien muiden vihannesten. Liiallinen typpilannoitus onkin yksi yleisimmistä virheistä pavun viljelyssä, sillä se johtaa rehevään lehtien kasvuun sadonmuodostuksen kustannuksella. Kasvi tuottaa runsaasti vihreää massaa, mutta vähän kukkia ja palkoja. Tasapainoinen lannoitus, joka keskittyy typen sijaan fosforin ja kaliumin tarpeisiin, on avain runsaaseen ja laadukkaaseen papusatoon.
Peruslannoitus tehdään yleensä ennen istutusta maanmuokkauksen yhteydessä. Hyvin palanut karjanlanta tai laadukas komposti ovat erinomaisia orgaanisia lannoitteita, jotka vapauttavat ravinteita hitaasti kasvin käyttöön koko kasvukauden ajan. Ne myös parantavat maan rakennetta, pieneliötoimintaa ja vedenpidätyskykyä. Jos käytät väkilannoitteita, valitse vähätyppinen (N) mutta runsaasti fosforia (P) ja kaliumia (K) sisältävä yleislannoite, esimerkiksi niin sanottu PK-lannoite. Noudata aina pakkauksen annosteluohjeita välttääksesi ylilannoitusta.
Fosfori on erityisen tärkeä ravinne pavun juuriston kehitykselle, kukkinnalle ja siementen muodostumiselle. Se edistää myös typensidontabakteerien toimintaa. Kalium puolestaan parantaa kasvin yleiskuntoa, kuivuuden- ja taudinkestävyyttä sekä sadon laatua. Se osallistuu moniin kasvin aineenvaihdunnan prosesseihin, kuten sokerien kuljetukseen, ja on tärkeä palkojen ja siementen täyttymiselle. Riittävä kaliumin saanti tekee pavuista maukkaampia ja napakampia.
Kasvukauden aikaista lisälannoitusta tarvitaan harvoin, jos peruslannoitus on tehty huolellisesti ja maa on hyvässä kunnossa. Jos kasvu kuitenkin näyttää heikolta ja lehdet alkavat kellastua (mikä ei johdu liikakastelusta), voidaan antaa mietoa, vähätyppistä kastelulannoitetta. Esimerkiksi nokkoskäyte on hyvä orgaaninen vaihtoehto, mutta sitäkin tulee käyttää maltillisesti. Tarkkaile kasvien kuntoa; hyvinvoiva, tummanvihreä kasvusto ei yleensä tarvitse lisälannoitusta.
Typensidonta ja sen merkitys
Typensidonta on kiehtova symbioottinen prosessi palkokasvien ja Rhizobium-bakteerien välillä. Nämä bakteerit elävät maaperässä ja hakeutuvat pavun juuriin, joihin ne muodostavat pieniä nystyröitä. Näiden juurinystyröiden sisällä bakteerit pystyvät muuntamaan ilmakehän typpikaasua (N2), joka on kasveille käyttökelvottomassa muodossa, ammoniakiksi (NH3). Kasvi voi sitten käyttää tätä ammoniakkia hyväkseen proteiinien ja muiden elintärkeiden yhdisteiden rakennusaineena. Vastineeksi kasvi tarjoaa bakteereille energiaa sokerien muodossa.
Lisää artikkeleita tästä aiheesta
Tämän prosessin ansiosta pavut eivät ainoastaan pysty tyydyttämään omaa typentarvettaan, vaan ne myös rikastuttavat maaperää typellä. Kun papukasvusto lopulta kuolee ja sen juuristo ja kasvinosat hajoavat maassa, niihin sitoutunut typpi vapautuu seuraavien kasvien käyttöön. Tämän vuoksi pavut ovat erinomaisia esikasveja viljelykierrossa, erityisesti paljon typpeä vaativille kasveille, kuten kaaleille tai salaateille. Pavun viljely on siis luonnollinen ja kestävä tapa parantaa maan viljavuutta.
Juurinystyröiden muodostumista ja toimintaa voi tarkastella nostamalla varovasti yhden kasvin maasta kesken kasvukauden. Terveet ja toimivat juurinystyrät ovat väriltään vaaleanpunaisia tai punertavia sisältä, mikä johtuu leghemoglobiini-nimisestä aineesta, joka on välttämätön typensidontaprosessille. Jos nystyrät ovat pieniä, valkoisia tai vihertäviä, symbioosi ei toimi kunnolla. Tämä voi johtua esimerkiksi liian happamasta maasta, ravinne-epätasapainosta tai sopivien bakteerikantojen puutteesta maaperässä.
Siemenymppäys on toimenpide, jolla voidaan varmistaa tehokas typensidonta. Se tarkoittaa siementen käsittelyä oikeaa Rhizobium-bakteerikantaa sisältävällä valmisteella ennen kylvöä. Tämä on erityisen suositeltavaa, jos lohkolla ei ole viljelty papuja moneen vuoteen, sillä maaperässä ei välttämättä ole luonnostaan riittävästi sopivia bakteereja. Ymppäysaine on yleensä jauhemaista, ja se sekoitetaan kevyesti kostutettuihin siemeniin juuri ennen kylvöä. Se on edullinen ja helppo tapa parantaa sadon määrää ja laatua luonnonmukaisesti.
Fosforin ja kaliumin rooli
Fosfori (P) on yksi kasvin kolmesta pääravinteesta ja sillä on keskeinen rooli energiansiirtoprosesseissa. Se on osa ATP-molekyyliä (adenosiinitrifosfaatti), joka on solujen ”polttoainetta”. Pavuille fosfori on elintärkeä heti itämisestä alkaen, sillä se edistää voimakkaan ja terveen juuriston kehittymistä. Hyvin kehittynyt juuristo pystyy tehokkaammin ottamaan maasta vettä ja muita ravinteita, mikä tekee kasvista elinvoimaisemman. Fosforin puute voi ilmetä kitukasvuisuutena ja lehtien sinertävänä tai purppuraisena sävynä.
Kukinnan ja sadonmuodostuksen kannalta riittävä fosforin saanti on kriittistä. Se edistää runsaampaa kukintaa ja parantaa hedelmöittymistä, mikä johtaa suurempaan palkojen määrään. Lisäksi fosfori on tärkeä siementen kehitykselle ja tuleentumiselle. Luonnonmukaisia fosforin lähteitä ovat esimerkiksi luujauho ja komposti. Fosforin liukoisuus ja saatavuus maaperässä riippuu voimakkaasti maan pH-arvosta. Se on parhaiten kasvien saatavilla, kun pH on 6,0 ja 7,0 välillä.
Kalium (K), jota kutsutaan myös laaturavinteeksi, on välttämätön kymmenille kasvin entsyymitoiminnoille. Se säätelee ilmarakojen avautumista ja sulkeutumista, mikä vaikuttaa kasvin vesi- ja hiilidioksiditasapainoon. Riittävä kaliumin saanti parantaa pavun kuivuudensietokykyä ja tekee siitä yleisesti vastustuskykyisemmän stressitekijöitä, kuten tauteja ja tuholaisia, vastaan. Se myös vahvistaa kasvin solukkorakennetta, tehden varsista ja lehdistä tanakampia.
Sadon laadun kannalta kaliumilla on suuri merkitys. Se osallistuu sokereiden ja tärkkelyksen tuotantoon ja kuljetukseen kasvin eri osiin, mikä vaikuttaa suoraan palkojen makuun ja ravintoarvoon. Kaliumin puute voi näkyä lehtien reunoilla kellastumisena ja kuivumisena, joka etenee vanhemmista lehdistä nuorempiin. Hyviä orgaanisia kaliumin lähteitä ovat esimerkiksi puuntuhka (käytettävä varoen sen pH-arvoa nostavan vaikutuksen vuoksi), merileväuutteet ja komposti, joka on rikastettu esimerkiksi banaaninkuorilla.
Orgaaniset lannoitteet ja maanparannusaineet
Komposti on puutarhurin kultaa ja paras yksittäinen maanparannusaine pavuille. Kypsä komposti sisältää tasapainoisesti kaikkia kasvin tarvitsemia pää- ja hivenravinteita hitaasti liukenevassa muodossa. Se ruokkii maan pieneliöitä, jotka ovat välttämättömiä ravinteiden kierrolle ja maan mururakenteen ylläpidolle. Kompostin lisääminen parantaa sekä savisen että hiekkaisen maan rakennetta: se kuohkeuttaa savimaata ja parantaa hiekkamaan veden- ja ravinteidenpidätyskykyä. Levitä 2–5 senttimetrin kerros kompostia kasvimaalle ja muokkaa se kevyesti pintamaahan ennen istutusta.
Hyvin palanut lanta on toinen erinomainen orgaaninen lannoite. Se sisältää runsaasti ravinteita ja orgaanista ainesta, joka parantaa maan rakennetta. On erittäin tärkeää käyttää ainoastaan kompostoitua tai useamman vuoden vanhaa lantaa, sillä tuore lanta on liian voimakasta ja voi polttaa kasvien juuret. Se voi myös sisältää haitallisia bakteereja ja runsaasti rikkaruohojen siemeniä. Hevosen-, lehmän- ja kaninlanta ovat kaikki hyviä vaihtoehtoja, kunhan ne ovat kunnolla maatuneita.
Vihantalannoitus on tehokas tapa parantaa maaperän laatua ja lisätä typpeä luonnollisesti. Se tarkoittaa typensitojakasvien, kuten apiloiden, virnojen tai jopa itse papujen, viljelyä ja niiden muokkaamista maahan kesken kasvukauden. Vihreä kasvimassa tuo maahan runsaasti orgaanista ainesta ja ravinteita. Pavun viljelyn jälkeen kasvuston jäänteet kannattaakin aina muokata maahan sen sijaan, että ne vietäisiin pois. Juuristo nystyröineen on erityisen arvokas typpilähde seuraavan vuoden kasveille.
Muita hyödyllisiä orgaanisia lannoitteita ovat esimerkiksi merileväuutteet, jotka sisältävät runsaasti hivenravinteita, ja kasviperäiset lannoitteet, kuten soija- tai sinimailasrouhe. Puuntuhkaa voidaan käyttää kaliumin lähteenä, mutta sen kanssa tulee olla varovainen. Se on emäksistä ja nostaa nopeasti maan pH-arvoa, mikä voi haitata muiden ravinteiden saantia, jos pH nousee liian korkeaksi. Käytä tuhkaa vain vähän kerrallaan ja ainoastaan happamilla mailla, joiden pH-arvoa on tarpeen nostaa.
Ravinnepuutosten tunnistaminen ja korjaaminen
Typen puute on pavuilla melko harvinainen tehokkaan typensidonnan ansiosta, mutta se on mahdollinen erittäin köyhässä tai tiiviissä maassa, jossa bakteeritoiminta on heikkoa. Puutosoireet ilmenevät vanhempien, alempien lehtien tasaisena kellastumisena ja kasvun hidastumisena. Kasvi siirtää typpeä vanhoista lehdistä uusiin, nuoriin lehtiin. Korjaavana toimenpiteenä voidaan antaa hyvin mietoa, nopeavaikutteista typpilannoitetta, kuten laimennettua nokkoskäytettä tai kaupallista nestemäistä lannoitetta, mutta tämä on yleensä vain väliaikainen ratkaisu. Parempi tapa on parantaa maan yleistä kuntoa ja pieneliötoimintaa.
Fosforin puute ilmenee yleensä kasvun hidastumisena ja kitukasvuisuutena. Lehdet voivat olla pieniä ja niiden väri voi muuttua tummanvihreäksi, sinertäväksi tai jopa purppuraiseksi. Erityisesti nuoret kasvit ovat herkkiä fosforin puutteelle. Koska fosforin saatavuus on vahvasti sidoksissa maan pH-arvoon, ensimmäinen toimenpide on tarkistaa pH ja säätää se tarvittaessa kalkitsemalla (jos liian hapan) tai lisäämällä hapanta orgaanista ainetta (jos liian emäksinen). Luujauho on hitaasti liukeneva orgaaninen fosforilähde, jota voidaan käyttää puutoksen korjaamiseen pitkällä aikavälillä.
Kaliumin puute näkyy tyypillisesti vanhempien lehtien reunoilla, jotka muuttuvat keltaisiksi ja myöhemmin ruskeiksi ja kuiviksi, ikään kuin palaneen näköisiksi. Lehtien ja palkojen kehitys voi olla heikkoa, ja kasvin yleinen vastustuskyky tauteja vastaan heikkenee. Kuten fosforinkin kohdalla, kaliumin puutetta voi korjata orgaanisilla lannoitteilla. Puuntuhka on nopea kaliumin lähde, mutta sitä tulee käyttää harkitusti. Komposti ja viherlannoitus ovat parempia tapoja ylläpitää maan kaliumtasoa pitkällä aikavälillä.
Hivenravinnepuutokset ovat harvinaisempia, mutta mahdollisia, erityisesti yksipuolisesti lannoitetuilla tai hyvin emäksisillä mailla. Esimerkiksi magnesiumin puute muistuttaa kaliumin puutosta, mutta kellastuminen tapahtuu lehtisuonten väliin, jättäen suonet vihreiksi. Raudan puute puolestaan näkyy nuorimpien lehtien kellastumisena. Paras tapa ennaltaehkäistä hivenravinnepuutoksia on käyttää monipuolisesti orgaanisia lannoitteita, kuten kompostia ja merilevää, jotka sisältävät laajan kirjon eri hivenravinteita. Maa-analyysi on tehokkain tapa selvittää tarkat ravinnetasot ja mahdolliset puutokset.
