Kurjenkello on luonteeltaan melko vaatimaton kasvi, eikä se vaadi ylenpalttista lannoitusta kukoistaakseen. Itse asiassa liiallinen ravinteiden, erityisesti typen, saanti voi olla sille jopa haitallista. Se johtaa usein rehevään, mutta hentoon ja rentovartiseen kasvuun kukinnan kustannuksella, ja tekee kasvista alttiimman tuholaisille ja kasvitaudeille. Tasapainoinen ja harkittu lannoitus on kuitenkin tärkeä osa kasvin hoitoa, sillä se varmistaa terveen kasvun, vahvan juuriston ja runsaan, pitkäkestoisen kukinnan. Oikeanlainen lannoitus antaa kasville juuri ne rakennuspalikat, joita se tarvitsee elinvoimaisuutensa ylläpitämiseen.
Perusperiaate kurjenkellon lannoituksessa on ”vähemmän on enemmän”. Kasvi hyötyy eniten hitaasti vapautuvista, orgaanisista lannoitteista, jotka parantavat samalla maan rakennetta. Komposti on yksi parhaista lannoitteista kurjenkellolle. Se ei ainoastaan tarjoa laajan kirjon ravinteita ja hivenravinteita tasapainoisessa muodossa, vaan myös lisää maan humuspitoisuutta, parantaa sen vedenpidätyskykyä ja ilmavuutta sekä ruokkii maaperän hyödyllistä pieneliöstöä. Hyvinvoiva maaperä onkin terveen kasvin perusta.
Lannoituksen tarve riippuu suuresti olemassa olevan maaperän laadusta. Jos kurjenkellot on istutettu ravinteikkaaseen, multavaan ja hyvin valmisteltuun puutarhamaahan, ne eivät välttämättä tarvitse juurikaan lisälannoitusta ensimmäisinä vuosina. Köyhässä ja hiekkapitoisessa maassa kasvavat yksilöt sen sijaan hyötyvät säännöllisemmästä ravinteiden lisäyksestä. Maaperän analysointi voi antaa tarkkaa tietoa sen ravinnetilanteesta, mutta usein kasvin ulkonäkö ja kasvuvoima kertovat paljon sen ravinnetarpeesta.
Paras aika lannoitukselle on kevät, kun kasvi aloittaa aktiivisen kasvukautensa. Keväällä annettu lannoitus antaa kasville riittävästi energiaa versojen, lehtien ja lopulta kukkien tuottamiseen. Keskikesällä tai syksyllä annettua voimakasta lannoitusta tulisi välttää. Erityisesti typpipitoinen syyslannoitus voi häiritä kasvin valmistautumista talvilepoon ja stimuloida uutta, pakkaselle arkaa kasvua, mikä voi heikentää kasvin talvenkestävyyttä.
Orgaaninen lannoitus
Orgaaniset lannoitteet ovat kurjenkellolle erinomainen valinta, sillä ne vapauttavat ravinteita hitaasti ja tasaisesti maaperän pieneliöiden toiminnan myötä. Tämä ehkäisee ylilannoituksen riskiä ja ravinteiden huuhtoutumista. Yksi parhaista orgaanisista lannoitteista on kypsä komposti. Levitä muutaman senttimetrin kerros kompostia kasvien juuristoalueelle varhain keväällä, kun uusi kasvu alkaa näkyä. Haravoi se kevyesti pintamultaan, ja sadevesi ja pieneliöt hoitavat loput.
Lisää artikkeleita tästä aiheesta
Hyvin palanut karjanlanta on toinen tehokas ja luonnonmukainen lannoite. Se on erityisen ravinteikasta, joten sitä tulee käyttää harkiten. Kuten komposti, myös lanta levitetään kasvin juurelle keväällä. On erittäin tärkeää käyttää vain täysin palanutta lantaa, sillä tuore lanta on liian voimakasta ja voi polttaa kasvin juuret. Lanta parantaa kompostin tavoin myös maan rakennetta ja lisää sen multavuutta.
Muita hyviä orgaanisia vaihtoehtoja ovat erilaiset luujauhot ja verijauhot. Luujauho on hitaasti liukeneva lannoite, joka sisältää runsaasti fosforia, mikä edistää juuriston kasvua ja kukintaa. Verijauho taas on nopeavaikutteisempi ja sisältää paljon typpeä, joten sitä tulee käyttää varoen. Näitä voidaan sekoittaa pieneen määrään multaa ja levittää kasvin ympärille keväällä. Myös erilaiset kaupalliset orgaaniset yleislannoitteet sopivat hyvin kurjenkellolle, kunhan noudattaa pakkauksen annosteluohjeita.
Vihantalannoitus on myös yksi keino parantaa maaperän ravinnetilaa luonnonmukaisesti, vaikkakin sitä käytetään harvemmin perennapenkeissä. Se tarkoittaa tiettyjen kasvien, kuten apiloiden, kasvattamista ja niiden muokkaamista maahan. Tämä lisää maahan orgaanista ainetta ja typpeä. Perennapenkissä vastaavan hyödyn saa käyttämällä katteena esimerkiksi ruohosilppua. Ruohosilppu sisältää runsaasti typpeä ja muita ravinteita, jotka vapautuvat sen hajotessa, ja samalla se pidättää kosteutta ja estää rikkaruohojen kasvua.
Mineraalilannoitteet
Vaikka orgaaniset lannoitteet ovatkin usein suositeltavimpia, myös mineraalilannoitteita eli väkilannoitteita voidaan käyttää kurjenkellon hoidossa, kunhan niitä käytetään oikein ja kohtuudella. Mineraalilannoitteet tarjoavat ravinteita kasville nopeasti käyttökelpoisessa muodossa, mikä voi olla hyödyllistä esimerkiksi silloin, kun havaitaan selviä puutosoireita. Valitse moniravinteinen yleislannoite, joka on suunniteltu kukkiville kasveille.
Lisää artikkeleita tästä aiheesta
Tärkeintä mineraalilannoitteita käytettäessä on valita valmiste, jossa on tasapainoinen ravinnesuhde. Vältä liian typpipitoisia (N) lannoitteita. Parempi valinta on lannoite, jossa on enemmän fosforia (P) ja kaliumia (K). Fosfori edistää juuriston kehitystä ja kukkien muodostumista, kun taas kalium parantaa kasvin yleiskuntoa, kuivuuden ja talvenkestävyyttä sekä vastustuskykyä tauteja vastaan. Tarkista lannoitepakkauksen N-P-K-suhdeluku.
Annostelussa on noudatettava tarkasti pakkauksen ohjeita. Liika lannoitus on yleisempi ongelma kuin liian vähäinen. Levitä rakeinen lannoite tasaisesti kasvin ympärille kosteaan maahan, mutta vältä sen joutumista suoraan kasvin lehdille tai varteen. Lannoituksen jälkeen on tärkeää kastella alue hyvin, jotta rakeet liukenevat ja ravinteet imeytyvät maahan juuriston käyttöön. Tämä myös estää lannoitesuolojen väkevöitymisen ja juuriston palamisen.
Nestemäiset lannoitteet, joita sekoitetaan kasteluveteen, ovat myös yksi vaihtoehto. Ne vaikuttavat nopeasti ja sopivat hyvin esimerkiksi ruukuissa kasvatettaville kurjenkelloille, joiden multatilasta ravinteet huuhtoutuvat nopeammin pois. Myös tässä tapauksessa on tärkeää noudattaa laimennusohjeita ja antaa lannoitetta vain kasvukaudella, esimerkiksi joka toinen tai kolmas viikko. Liian tiheä tai väkevä lannoitus voi olla haitallista.
Puutosoireiden tunnistaminen
Vaikka kurjenkello on vaatimaton, se voi joskus kärsiä ravinteiden puutteesta, erityisesti köyhässä maaperässä. Kasvin tarkkailu auttaa tunnistamaan mahdolliset ongelmat ajoissa. Yksi yleisimmistä oireista on lehtien kellastuminen. Jos vanhemmat, alimmat lehdet kellastuvat ja kasvu on kituliasta, kyseessä on todennäköisesti typen puute. Tämä on yleisintä keväällä, ja siihen voi auttaa kevyt lisälannoitus kompostilla tai typpipitoisella lannoitteella.
Fosforin puute voi ilmetä heikkona juuriston kasvuna ja vähäisenä kukintana. Lehdet saattavat myös muuttua sinertävän tai purppuraisen vihreiksi. Tämä ei ole kovin yleistä puutarhamaassa, mutta voi esiintyä erityisen happamassa tai emäksisessä maassa, jossa fosforin saatavuus on heikentynyt. Luujauhon lisääminen maahan voi auttaa korjaamaan fosforin puutetta pitkällä aikavälillä.
Kaliumin puute näkyy usein lehtien reunoissa, jotka voivat kellastua tai ruskettua, kun taas lehden keskiosa pysyy vihreänä. Kalium on tärkeä kasvin nestetasapainolle ja yleiselle vastustuskyvylle. Tuhka on perinteinen kaliumin lähde, mutta sen kanssa tulee olla varovainen, sillä se nostaa voimakkaasti maan pH-arvoa, mikä ei sovi kaikille kasveille. Kaupalliset, kaliumpitoiset lannoitteet ovat turvallisempi vaihtoehto.
Hivenravinteiden puutokset ovat harvinaisempia, mutta mahdollisia. Esimerkiksi raudan puute voi aiheuttaa nuorimpien lehtien kellastumista (kloroosia) niin, että lehtisuonet pysyvät vihreinä. Tämä on tyypillistä liian emäksisessä maassa, jossa rauta ei ole kasville käyttökelpoisessa muodossa. Maan pH:n alentaminen esimerkiksi happamalla kompostilla tai rododendronlannoitteella voi auttaa. Yleensä monipuolinen orgaaninen lannoitus, kuten kompostin käyttö, takaa riittävän hivenravinteiden saannin.
Lannoitus ja maaperän pH
Maaperän happamuus eli pH-arvo vaikuttaa merkittävästi siihen, miten hyvin kasvi pystyy hyödyntämään maassa olevia ravinteita. Kurjenkello viihtyy parhaiten neutraalissa tai lievästi emäksisessä maassa, jonka pH on noin 6.0–7.5. Liian happamassa (alle 6.0) tai liian emäksisessä (yli 7.5) maassa tietyt ravinteet voivat muuttua kasville liukenemattomaan muotoon, vaikka niitä olisi maassa runsaastikin. Tämä voi johtaa puutosoireisiin.
Jos puutarhasi maa on luonnostaan hyvin hapan, kuten monin paikoin Suomessa on, sen pH-arvoa voi nostaa kalkitsemalla. Puutarhakalkki tai dolomiittikalkki levitetään maahan ja muokataan pintakerrokseen, mieluiten syksyllä tai varhain keväällä. Kalkitus ei ainoastaan nosta pH-arvoa, vaan se lisää maahan myös kasville tärkeää kalsiumia ja magnesiumia sekä parantaa maan mururakennetta. On tärkeää noudattaa kalkitusohjeita, sillä liika kalkitseminen voi olla haitallista.
Jos taas maa on liian emäksistä, sen pH-arvoa voi laskea lisäämällä maahan hapanta orgaanista ainetta, kuten lannoittamatonta turvetta, havunneulasia tai alppiruusumultaa. Myös tietyt lannoitteet, kuten ammoniumsulfaatti, ovat happamoittavia. PH:n muuttaminen on kuitenkin hidas prosessi, ja usein on helpompaa valita kasvit olemassa olevan maaperän mukaan kuin yrittää muuttaa sitä radikaalisti. Kurjenkellon kohdalla lievästi hapan maa ei yleensä ole ongelma, mutta hyvin happamassa maassa kalkitus on suositeltavaa.
Ennen suurten maanparannustoimenpiteiden aloittamista on suositeltavaa teettää maaperäanalyysi. Sen avulla saat tarkan tiedon maaperäsi pH-arvosta ja ravinnetilanteesta. Tämä auttaa kohdentamaan lannoituksen ja mahdolliset kalkitustarpeet oikein, säästää rahaa ja vaivaa sekä takaa kasveille parhaat mahdolliset kasvuolosuhteet. Analyysin voi teettää esimerkiksi puutarha-alan neuvontajärjestöjen kautta.
