Kirjovehkan rehevä kasvu ja näyttävä, kuviollinen lehdistö vaativat säännöllistä ja tasapainoista ravinteiden saantia. Vaikka kasvi pärjää hetken pelkän mullan ravinteilla, ne ehtyvät ajan myötä, ja ilman lisälannoitusta kasvu hidastuu, lehdistä tulee kalpeita ja kasvi menettää elinvoimansa. Oikeaoppinen lannoitus aktiivisen kasvukauden aikana onkin elintärkeää kasvin hyvinvoinnille. On kuitenkin yhtä tärkeää ymmärtää lannoituksen oikea ajoitus, määrä ja tyyppi, sillä sekä yli- että alilannoitus voivat olla kasville haitallisia. Tasapainoisella ravinneohjelmalla tuetaan vahvaa juuristoa, elinvoimaisia lehtiä ja kasvin yleistä vastustuskykyä.
Lannoituksen tarve on suurimmillaan aktiivisen kasvukauden aikana, joka ulottuu tyypillisesti keväästä syksyyn. Tänä aikana kirjovehka tuottaa aktiivisesti uusia lehtiä ja käyttää runsaasti ravinteita kasvuunsa. Hyvä nyrkkisääntö on lannoittaa kasvia joka toisesta joka neljänteen kastelukertaan, riippuen käytettävän lannoitteen vahvuudesta ja kasvin kasvuvauhdista. On tärkeää noudattaa lannoitepakkauksen annosteluohjeita tarkasti, tai jopa laimentaa lannoitetta hieman suositeltua vähemmän, jotta vältetään juurien polttaminen.
Markkinoilla on saatavilla monenlaisia lannoitteita, mutta kirjovehkalle sopii parhaiten tasapainoinen, nestemäinen viherkasveille tarkoitettu lannoite. Tällainen lannoite sisältää tyypillisesti sopivassa suhteessa pääravinteita, kuten typpeä (N), fosforia (P) ja kaliumia (K), sekä tärkeitä hivenravinteita. Typpi on erityisen tärkeää lehtien kasvulle ja vihreydelle, kun taas fosfori edistää juuriston kehitystä ja kalium parantaa kasvin yleistä elinvoimaa ja stressinsietokykyä.
Talvella, kun valon määrä vähenee ja kasvin kasvu hidastuu, lannoitusta tulee vähentää merkittävästi tai lopettaa se kokonaan. Lepokauden aikana kasvi ei pysty hyödyntämään ravinteita tehokkaasti, ja ne voivat kertyä multaan haitallisiksi suoloiksi, jotka vahingoittavat juuristoa. Lannoitus aloitetaan uudelleen vähitellen keväällä, kun uutta kasvua alkaa jälleen ilmestyä. Myös heti uudelleenistutuksen jälkeen on syytä pitää noin kuukauden tauko lannoituksessa, sillä tuore multa sisältää riittävästi ravinteita kasvin alkuun pääsemiseksi.
Oikean lannoitteen valinta
Kirjovehkalle sopivan lannoitteen valinta on helppoa, sillä useimmat yleiskäyttöiset viherkasveille tarkoitetut lannoitteet toimivat hyvin. Tärkeintä on valita tasapainoinen lannoite, jossa pääravinteiden (N-P-K) suhde on suunnilleen sama, esimerkiksi 20-20-20 tai 10-10-10. Korkea typpipitoisuus (ensimmäinen numero) on erityisen hyödyllistä, sillä se edistää rehevää lehtien kasvua, mikä on kirjovehkan tärkein koristeellinen ominaisuus.
Nestemäiset lannoitteet ovat usein kätevin ja turvallisin vaihtoehto, sillä ne sekoitetaan kasteluveteen ja niiden annostelu on helppoa. Ne antavat ravinteet kasvin käyttöön välittömästi. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää hitaasti liukenevia lannoitepuikkoja tai -rakeita, jotka työnnetään multaan. Nämä vapauttavat ravinteita tasaisesti pidemmän ajan kuluessa, yleensä useiden kuukausien ajan, mikä vähentää säännöllisen lannoituksen tarvetta. Niiden kanssa on kuitenkin oltava tarkkana, ettei niitä annostella liikaa.
Orgaaniset lannoitteet, kuten merileväuute tai kalapohjaiset emulsio, ovat myös erinomainen vaihtoehto. Ne eivät ainoastaan ravitse kasvia, vaan myös parantavat mullan rakennetta ja edistävät hyödyllisten mikrobien toimintaa. Orgaaniset lannoitteet ovat yleensä miedompia kuin synteettiset vastineensa, joten ylilannoituksen riski on pienempi. Niiden vaikutus voi kuitenkin olla hitaampi, ja ne saattavat joskus tuoda mukanaan lievän tuoksun.
Mitä tahansa lannoitetta valitsetkin, on tärkeää lukea käyttöohjeet huolellisesti. On parempi aloittaa miedommalla seoksella ja lisätä pitoisuutta tarvittaessa kuin antaa kerralla liikaa. Kasvia kannattaa myös tarkkailla lannoituksen jälkeen; jos lehtien kärjet alkavat ruskettua tai kasvi näyttää nuutuneelta, se voi olla merkki ylilannoituksesta. Tällöin on hyvä huuhdella multa runsaalla vedellä ja pitää taukoa lannoituksesta.
Lannoituksen ajoitus ja tiheys
Lannoituksen oikea ajoitus on yhtä tärkeää kuin oikean lannoitteen valinta. Kirjovehkaa tulisi lannoittaa ainoastaan sen aktiivisen kasvukauden aikana. Suomessa tämä tarkoittaa yleensä aikaa maalis-huhtikuusta syys-lokakuuhun. Tänä aikana kasvi hyödyntää ravinteita tehokkaasti uusien lehtien ja juurien tuottamiseen. Kasvukauden ulkopuolella, myöhäissyksyllä ja talvella, lannoitus on tarpeetonta ja jopa haitallista.
Aktiivisen kasvukauden aikana sopiva lannoitustiheys riippuu käytetyn lannoitteen tyypistä ja vahvuudesta. Yleisenä ohjeena nestemäistä, veteen sekoitettavaa lannoitetta voi antaa joka toisella tai joka neljännellä kastelukerralla. Jos olet epävarma, on turvallisempaa lannoittaa harvemmin ja miedommalla liuoksella. Kasvin tarkkailu auttaa määrittämään oikean rytmin; jos kasvu on voimakasta ja lehdet ovat syvänvihreitä, lannoitus on todennäköisesti sopivaa.
On tärkeää muistaa, että lannoitetta ei saa koskaan antaa täysin kuivalle mullalle. Tämä voi aiheuttaa juurien palamisen, koska kuivat juuret imevät väkevän lannoiteliuoksen liian nopeasti. Kastele kasvi siis ensin puhtaalla vedellä, anna sen hetken imeytyä ja anna lannoitevesi vasta sen jälkeen. Vaihtoehtoisesti voit antaa lannoitteen osana normaalia kastelua, kunhan multa ei ole päässyt rutikuivaksi.
Tietyissä tilanteissa lannoitusta tulee välttää kokonaan, myös kasvukaudella. Älä lannoita kasvia heti uudelleenistutuksen jälkeen, vaan odota vähintään 4-6 viikkoa, jotta kasvi ehtii juurtua ja tottua uuteen multaan. Myöskään stressaantunutta, esimerkiksi tuholaisten vaivaamaa tai sairauden heikentämää kasvia ei tule lannoittaa, ennen kuin se on toipunut. Lannoitus on tarkoitettu terveen kasvun tukemiseen, ei ongelmien korjaamiseen.
Ylilannoituksen vaarat ja oireet
Ylilannoitus on yksi yleisimmistä kirjovehkan hoitovirheistä, ja se voi olla kasville jopa vaarallisempaa kuin ravinteiden puute. Liiallinen lannoitus johtaa suolojen kertymiseen multaan, mikä ”polttaa” kasvin herkät juuret. Vaurioituneet juuret eivät pysty imemään vettä ja ravinteita kunnolla, mikä johtaa kasvin näivettymiseen, vaikka multa olisi kosteaa. Tämä voi helposti johtaa virheelliseen diagnoosiin ja entistä runsaampaan kasteluun, mikä pahentaa tilannetta.
Ylilannoituksen tyypillisiä oireita ovat lehtien kärkien ja reunojen ruskettuminen ja kuivuminen. Lehdet voivat myös kellastua ja pudota, ja kasvin kasvu hidastuu tai pysähtyy kokonaan. Mullan pinnalle voi muodostua valkoinen, suolainen kerros. Vakavissa tapauksissa koko kasvi voi nuutua ja sen varret voivat pehmentyä. Nämä oireet kehittyvät usein vähitellen, joten tarkkaavainen hoitaja voi havaita ne ajoissa.
Jos epäilet ylilannoitusta, toimi nopeasti. Ensiapuna on mullan huuhtelu. Vie kasvi suihkuun tai aseta se pesualtaaseen ja valuta sen läpi runsaasti haaleaa vettä, noin nelinkertainen määrä ruukun tilavuuteen nähden. Tämä auttaa liuottamaan ja poistamaan ylimääräiset suolat mullasta. Anna ruukun valua kunnolla huuhtelun jälkeen ja varmista, ettei aluslautaselle jää seisovaa vettä.
Huuhtelun jälkeen pidä taukoa lannoituksesta useita viikkoja tai jopa muutaman kuukauden ajan, jotta kasvi ehtii toipua. Kun aloitat lannoituksen uudelleen, tee se erittäin varovasti käyttäen puolitettua annosta suositellusta. Ylilannoituksen välttämiseksi on aina parempi antaa hieman liian vähän kuin liian paljon. Muista, että kasviravinteet ovat kuin vitamiineja – oikea määrä on hyväksi, mutta yliannostus on myrkyllistä.
Ravinnepuutosten tunnistaminen
Vaikka ylilannoitus on yleinen ongelma, myös ravinteiden puute voi aiheuttaa kirjovehkalle oireita. Ravinnepuutokset ilmenevät yleensä hitaammin ja ovat usein korjattavissa säännöllisen lannoitusohjelman aloittamisella. Yleisin oire on hidastunut tai pysähtynyt kasvu. Jos kasvi ei tuota uusia lehtiä kasvukauden aikana, se voi olla merkki ravinteiden puutteesta.
Lehtien väri voi myös kertoa paljon. Yleinen kalpeus tai vaaleanvihreä väri, erityisesti vanhemmissa, alemmissa lehdissä, viittaa usein typen puutteeseen. Typpi on liikkuva ravinne, joten kasvi siirtää sitä vanhoista lehdistä uusiin kasvupisteisiin. Jos uudet, nuoret lehdet ovat pieniä ja kalpeita, se voi puolestaan viitata rikin tai raudan puutteeseen. Kellastuminen lehtisuonten välissä (suonten pysyessä vihreinä) on klassinen magnesiumin tai raudan puutoksen oire.
Fosforin puute on harvinaisempaa sisäkasveilla, mutta se voi ilmetä lehtien tummumisena tai purppuraan vivahtavana sävynä. Kaliumin puute taas näkyy usein lehtien reunojen kellastumisena ja ruskettumisena, alkaen vanhemmista lehdistä. On kuitenkin tärkeää muistaa, että monet näistä oireista voivat johtua myös muista syistä, kuten väärästä kastelusta tai valaistuksesta.
Jos epäilet ravinteiden puutosta ja et ole lannoittanut kasvia säännöllisesti, ratkaisu on yleensä yksinkertainen: aloita tasapainoinen lannoitus. Käytä laadukasta, viherkasveille tarkoitettua nestemäistä lannoitetta pakkauksen ohjeiden mukaisesti. Yleensä kasvin kunto alkaa kohentua ja uusi kasvu on terveemmän näköistä muutaman viikon kuluessa. Säännöllinen ja johdonmukainen lannoitus kasvukaudella on paras tapa ennaltaehkäistä puutostiloja.
