Japaninkirsikka, kuten kaikki kasvit, tarvitsee vettä elääkseen, kasvaakseen ja kukkiakseen upeasti. Veden rooli on keskeinen, sillä se kuljettaa ravinteita maasta kasvin kaikkiin osiin, osallistuu yhteyttämiseen ja ylläpitää solujen painetta, joka pitää lehdet ja versot jäntevinä. Oikeanlainen kastelu onkin yksi tärkeimmistä japaninkirsikan hoitotoimenpiteistä, mutta sen tarve vaihtelee suuresti puun iän, kasvupaikan olosuhteiden ja vuodenajan mukaan. Yhtä lailla haitallista kuin kuivuus on myös liikakastelu, joka voi johtaa juuriston hapenpuutteeseen ja mätänemiseen. Tämän vuoksi on olennaista oppia tunnistamaan puun vedentarve ja kastella sitä oikealla tavalla oikeaan aikaan.
Veden ymmärtäminen alkaa maaperästä. Maaperän tyyppi vaikuttaa merkittävästi siihen, kuinka usein ja kuinka paljon puuta tulee kastella. Hiekkapitoinen, karkea maa läpäisee vettä nopeasti, jolloin se myös kuivuu nopeammin ja vaatii tiheämpää kastelua. Toisaalta savinen, tiivis maa pidättää vettä tehokkaasti, mutta voi liikaa kasteltuna muuttua velliksi, josta juuret eivät saa happea. Ihanteellinen maaperä on multava ja hyvin ojitettu, joka pidättää kosteutta sopivasti, mutta päästää ylimääräisen veden valumaan pois. Orgaanisen aineksen, kuten kompostin, lisääminen parantaa minkä tahansa maalajin vedenpidätyskykyä ja rakennetta.
Japaninkirsikan vedentarve on suurimmillaan aktiivisen kasvun aikana keväällä ja kesällä. Keväällä vesi on elintärkeää lehtien ja kukkanuppujen kehitykselle. Kuiva kevät voi johtaa pieniin lehtiin ja niukkaan tai lyhytaikaiseen kukintaan. Kesän kuumina ja kuivina jaksoina puu haihduttaa runsaasti vettä lehtiensä kautta, ja kastelun tarve kasvaa entisestään. Erityisesti tuulisella ja aurinkoisella säällä haihdunta on voimakasta, ja puu voi menettää suuren määrän vettä päivän aikana.
Syksyllä, kun kasvu hidastuu ja lehdet alkavat varista, myös vedentarve vähenee. On kuitenkin tärkeää varmistaa, että puu ei joudu kuivuusstressiin ennen talven tuloa. Ennen maan routaantumista annettava perusteellinen syväkastelu auttaa puuta varastoimaan kosteutta ja selviytymään talvesta, joka on kasveille fysiologisesti kuiva kausi. Talvella lepotilassa oleva puu ei juurikaan tarvitse vettä, mutta ikivihreät lajikkeet tai leudot talvet voivat muuttaa tilannetta.
Nuorten ja vakiintuneiden puiden kastelu
Vastaistutetun japaninkirsikan vedentarve on kriittinen sen ensimmäisten vuosien aikana. Istutuksen yhteydessä puun juuristo on pieni ja se on kokenut stressiä, joten sen kyky ottaa vettä maasta on rajallinen. Ensimmäisen kahden kasvukauden aikana säännöllinen ja huolellinen kastelu on elintärkeää onnistuneen juurtumisen kannalta. Tavoitteena on pitää juuripaakun ja sitä ympäröivän maan kosteus tasaisena, mutta ei jatkuvasti märkänä. Liikakastelu on nuorelle puulle yhtä vaarallista kuin kuivuuskin.
Lisää artikkeleita tästä aiheesta
Kastele nuorta puuta perusteellisesti kerran tai kahdesti viikossa kuivina ja lämpiminä kausina. Tarkkaile aina maan kosteutta ennen uutta kastelua. Yksinkertainen sormitesti – sormen työntäminen multaan muutaman sentin syvyyteen – kertoo luotettavasti, onko maa vielä kosteaa vai onko kastelun aika. On parempi kastella harvemmin ja runsaasti kuin usein ja vähän. Syväkastelu kannustaa juuria kasvamaan syvemmälle maahan, mikä tekee puusta vakaamman ja kuivuutta kestävämmän tulevaisuudessa.
Vakiintunut, useita vuosia paikallaan kasvanut japaninkirsikka, jolla on laaja ja syvä juuristo, on huomattavasti omavaraisempi veden suhteen. Se pystyy hyödyntämään laajalta alueelta maaperään varastoitunutta kosteutta ja selviää yleensä hyvin normaalien sateiden turvin. Pitkittyneiden kuivuusjaksojen aikana, erityisesti kesähelteillä, myös vanha puu hyötyy kuitenkin lisäkastelusta. Kun vettä ei ole satanut useampaan viikkoon ja lehdet alkavat nuokkua tai niiden reunat ruskettua, on aika antaa puulle kunnon syväkastelu.
Vanhan puun kastelussa on tärkeää kastella koko latvuksen alla oleva alue, ei ainoastaan runkoa. Suurin osa vettä imevistä hiusjuurista sijaitsee latvuksen ulkoreunojen kohdalla, niin sanotulla tippalinjalla. Hidas, pitkäkestoinen kastelu esimerkiksi tihkuletkulla tai hitaasti valuva puutarhaletku on tehokkain tapa varmistaa, että vesi imeytyy syvälle maahan eikä valu pintavirrantana hukkaan. Yksi perusteellinen kastelu muutaman viikon välein kuivan kauden aikana riittää yleensä ylläpitämään vanhan puun hyvinvointia.
Oikeat kastelutekniikat
Oikea kastelutekniikka on avainasemassa veden tehokkaan hyödyntämisen kannalta. Kuten aiemmin mainittu, syvä ja harvoin tapahtuva kastelu on tehokkainta. Tavoitteena on kastella maaperä vähintään 20–30 senttimetrin syvyydeltä. Tämä varmistaa, että vesi saavuttaa suurimman osan juuristosta ja kannustaa juuria kasvamaan syvälle. Pintapuolinen kastelu kastelee vain maan ylimmän kerroksen, mikä johtaa pinnalliseen juuristoon, joka on erittäin altis kuivuudelle.
Lisää artikkeleita tästä aiheesta
Paras aika kastella on aikaisin aamulla. Aamulla lämpötila on viileämpi ja tuuli yleensä heikompaa, jolloin haihtuminen on vähäisempää ja vesi ehtii imeytyä maahan tehokkaasti ennen päivän kuumuutta. Illalla kastelua tulisi välttää, sillä kosteana yöksi jäävä lehdistö luo otolliset olosuhteet monille sienitaudeille, kuten lehtilaikulle ja härmälle. Jos aamukastelu ei ole mahdollista, myöhäinen iltapäivä on seuraavaksi paras vaihtoehto, jotta lehdistö ehtii kuivua ennen yön tuloa.
Vältä veden suihkuttamista suoraan puun lehdille ja kukille. Vaikka tämä saattaa tuntua virkistävältä, se on tehoton tapa kastella ja lisää tautiriskiä. Keskity veden antamiseen suoraan maahan, puun juuristoalueelle. Tihkuletkut tai tippukastelujärjestelmät ovat erinomaisia työkaluja tähän, sillä ne toimittavat veden hitaasti ja tasaisesti juuri sinne, missä sitä tarvitaan, minimoiden samalla haihtumisen ja vedenkulutuksen. Myös maahan upotettavat kastelupussit ovat tehokas tapa kastella nuoria puita.
Istutuksen yhteydessä puun ympärille muotoiltu kastelupenger on yksinkertainen ja tehokas tapa varmistaa, että vesi imeytyy juuristoalueelle. Tämä pieni maavalli estää vettä karkaamasta ja ohjaa sen suoraan juurille. Muista kuitenkin tasoittaa penger pois muutaman vuoden kuluttua, kun puu on vakiintunut. Jatkuvasti rungon ympärillä seisova vesi voi aiheuttaa ongelmia, joten on tärkeää, että maa kuivuu myös rungon läheisyydestä.
Kuivuuden ja liikakastelun merkit
On tärkeää oppia tunnistamaan sekä vedenpuutteen että liikakastelun merkit, sillä molemmat voivat olla puulle haitallisia. Kuivuuden ensimmäinen oire on yleensä lehtien nuutuminen ja roikkuminen kuumina päivinä. Aluksi puu saattaa toipua yön aikana, mutta jos kuivuus jatkuu, lehdet alkavat kellastua, niiden reunat ruskettuvat ja lopulta ne varisevat ennenaikaisesti. Pitkään jatkunut kuivuus voi myös hidastaa kasvua, vähentää seuraavan vuoden kukintaa ja tehdä puusta alttiimman tuholaisille ja taudeille.
Kuivuuden merkit voivat näkyä myös oksissa ja rungossa. Kasvu voi pysähtyä, ja uudet versot jäävät lyhyiksi ja heikoiksi. Vakavassa kuivuudessa oksat voivat alkaa kuivua latvasta alaspäin. Jos epäilet kuivuutta, tarkista aina maan kosteus kaivamalla hieman pintaa syvemmälle. Kuiva, kova ja pölyävä maa on selvä merkki kastelun tarpeesta. Säännöllinen tarkkailu auttaa reagoimaan ajoissa, ennen kuin pysyviä vaurioita ehtii syntyä.
Liikakastelun oireet voivat olla hämmentävän samankaltaisia kuin kuivuuden oireet, mikä johtaa usein virheelliseen diagnoosiin ja tilanteen pahenemiseen. Kun maaperä on jatkuvasti märkää, juuret eivät saa happea ja alkavat tukehtua ja mädäntyä. Tämän seurauksena juuristo ei pysty enää imemään vettä ja ravinteita, jolloin lehdet alkavat kellastua, nuokkua ja varista, aivan kuten kuivuudessakin. Ratkaiseva ero on maaperän kosteudessa; jos maa on jatkuvasti märkää ja jopa haisee tunkkaiselta, ongelma on todennäköisesti liika vesi.
Muita liikakastelun merkkejä voivat olla hidastunut kasvu, pienet lehdet ja lehtien vihreän värin haaleneminen. Rungon tyvelle tai maan pinnalle voi myös ilmestyä hometta tai leviä. Jos epäilet liikakastelua, vähennä kastelua välittömästi ja anna maan kuivahtaa kunnolla kastelukertojen välillä. Varmista, että alueen ojitus on kunnossa ja että ylimääräinen vesi pääsee valumaan pois. Pahimmassa tapauksessa puu saattaa joutua siirtämään paremmin ojitettuun paikkaan.
Veden laatu ja muut huomiot
Useimmissa tapauksissa tavallinen vesijohtovesi tai kerätty sadevesi sopii japaninkirsikan kasteluun erinomaisesti. Sadevesi on usein paras vaihtoehto, sillä se on luonnostaan pehmeää ja hieman hapanta, mikä on eduksi monille kasveille. Jos mahdollista, sadeveden kerääminen ja hyödyntäminen on sekä ekologinen että kasvin kannalta hyvä valinta. Kova, kalkkipitoinen kaivovesi tai vesijohtovesi voi pitkän päälle nostaa maaperän pH-arvoa, mikä voi haitata tiettyjen ravinteiden, kuten raudan, saantia.
Veden lämpötilalla on myös merkitystä. Vältä jääkylmän veden käyttämistä kuumana kesäpäivänä, sillä äkillinen lämpötilanmuutos voi aiheuttaa shokin juuristolle. Anna veden seistä esimerkiksi kastelukannussa tai tynnyrissä hetken, jotta se lämpenee lähemmäs ulkoilman ja maaperän lämpötilaa. Tämä pieni yksityiskohta voi edistää juuriston hyvinvointia ja vähentää kasvin stressiä.
Katteiden käyttö on yksi tehokkaimmista tavoista vähentää kastelutarvetta ja parantaa maaperän kosteustasapainoa. Orgaaninen kate, kuten kuorike, hake tai komposti, levitettynä puun juuristoalueelle hidastaa veden haihtumista maan pinnasta, pitää maan viileämpänä ja estää rikkakasvien kasvua. Katekerros auttaa ylläpitämään tasaista kosteutta ja vähentää kastelutiheyttä. Samalla se parantaa maan rakennetta hajotessaan hitaasti osaksi maaperää.
Muista, että japaninkirsikan vedentarve ei ole staattinen, vaan se elää jatkuvasti sään, vuodenajan ja puun kehitysvaiheen mukaan. Ei ole olemassa yhtä, kaikille sopivaa kasteluohjelmaa. Avain onnistuneeseen kasteluun on säännöllinen tarkkailu ja ymmärrys oman puun ja sen kasvuolosuhteiden tarpeista. Opettele lukemaan puusi viestejä ja tarkkailemaan maaperän kosteutta, niin onnistut varmasti tarjoamaan sille optimaaliset kasvuolosuhteet.
