Japaninkirsikan ravinnetarve ja lannoitus

Upea ja runsas kukinta on japaninkirsikan suurin ylpeydenaihe, ja sen saavuttaminen vaatii enemmän kuin vain riittävästi vettä ja aurinkoa. Tasapainoinen ravinteiden saanti on elintärkeää puun yleiselle terveydelle, kasvulle ja erityisesti kukinnan laadulle ja määrälle. Kuten kaikki kasvit, myös japaninkirsikka tarvitsee monipuolisen kattauksen erilaisia ravinteita, joista tärkeimpiä ovat typpi, fosfori ja kalium. Oikein ajoitettu ja toteutettu lannoitus antaa puulle voimaa kehittää vahvat oksat, terveet lehdet ja ennen kaikkea henkeäsalpaavan määrän kukkia. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että sekä liian vähäinen että liiallinen lannoitus voivat olla haitallisia, joten tasapaino on avainasemassa.

Japaninkirsikan ravinnetarpeen ymmärtäminen alkaa pääravinteiden tehtävien tuntemisesta. Typpi (N) on ensisijaisesti vastuussa lehtien ja versojen kasvusta. Se on olennainen osa lehtivihreää, joka on välttämätöntä yhteyttämiselle. Riittävä typen saanti takaa rehevän ja tummanvihreän lehdistön. Fosfori (P) puolestaan on kriittinen juuriston kehitykselle, kukkien ja siementen muodostumiselle sekä energian siirrolle kasvin sisällä. Se on niin sanottu ”kukkiva ravinne”. Kalium (K) on yleiskuntoa parantava ravinne, joka säätelee kasvin nestetasapainoa, parantaa taudinkestävyyttä sekä auttaa puuta selviytymään stressitekijöistä, kuten kuivuudesta ja kylmyydestä.

Pääravinteiden lisäksi japaninkirsikka tarvitsee myös useita hivenravinteita, vaikkakin pienempinä määrinä. Näitä ovat esimerkiksi rauta, mangaani, sinkki ja magnesium. Hivenravinteiden puutokset voivat ilmetä erilaisina oireina, kuten lehtien kellastumisena suonten välistä (kloroosi). Esimerkiksi raudanpuute on yleistä emäksisessä maassa, jossa rauta muuttuu kasville käyttökelvottomaan muotoon. Tämän vuoksi maaperän pH-arvon pitäminen hieman happamana on tärkeää ravinteiden optimaalisen saannin kannalta.

Viljava, runsasmultainen ja elävä maaperä on paras ravinteiden lähde. Jos puu on istutettu laadukkaaseen maahan, jota parannetaan säännöllisesti kompostilla tai muulla orgaanisella aineksella, se ei välttämättä tarvitse vuosittaista voimakasta lannoitusta. Komposti ja muut orgaaniset lannoitteet vapauttavat ravinteita hitaasti ja tasaisesti, parantaen samalla maan rakennetta ja pieneliötoimintaa. Terveessä maaperässä elävät mikrobit auttavat muuntamaan ravinteita kasville käyttökelpoiseen muotoon.

Lannoituksen ajoitus ja tarpeen arviointi

Oikea ajoitus on lannoituksessa kaiken A ja O. Japaninkirsikan lannoitus kannattaa keskittää aktiivisen kasvukauden alkuun, eli aikaiseen kevääseen juuri ennen silmujen puhkeamista tai sen aikana. Tällöin puu tarvitsee eniten energiaa uusien lehtien, versojen ja kukkien tuottamiseen. Kevätlannoitus antaa puulle vauhtia ja varmistaa, että sillä on kaikki tarvittavat rakennuspalikat käytössään heti kauden alusta alkaen. Yleensä yksi lannoituskerta keväällä on täysin riittävä.

Lannoitustarvetta arvioitaessa on tärkeää tarkkailla puun kasvua ja yleiskuntoa. Jos puu kasvaa vuosittain hyvin (noin 15–30 cm uutta kasvua), sen lehdet ovat tummanvihreät ja kukinta on runsasta, se ei välttämättä tarvitse lisälannoitusta. Hidas kasvu, pienet tai vaaleanvihreät lehdet, niukka kukinta ja yleinen heikko elinvoima voivat olla merkkejä ravinteiden puutteesta. Tällöin harkittu lannoitus on paikallaan. On kuitenkin tärkeää ensin sulkea pois muut mahdolliset syyt, kuten kuivuus, liika märkyys, tauti tai väärä kasvupaikka.

Vältä ehdottomasti lannoittamista myöhään kesällä tai syksyllä, erityisesti typpipitoisilla lannoitteilla. Myöhään annettu typpi kannustaa puuta tuottamaan uutta, herkkää kasvua, joka ei ehdi puutua ja valmistautua talveen. Tämä uusi kasvu on erittäin altis pakkasvaurioille, mikä voi vahingoittaa puuta vakavasti. Syksyllä voi sen sijaan käyttää vähätyppistä tai täysin typetöntä syyslannoitetta, joka sisältää runsaasti fosforia ja kaliumia. Nämä ravinteet auttavat puuta talveentumaan, vahvistavat juuristoa ja parantavat seuraavan vuoden kukintavalmiutta.

Maaperän analysointi on tarkin tapa selvittää lannoitustarve. Maanäytteen lähettäminen laboratorioon antaa yksityiskohtaista tietoa maaperän pH-arvosta sekä eri ravinteiden pitoisuuksista. Analyysin tulosten perusteella voidaan laatia täsmällinen lannoitussuunnitelma, joka korjaa mahdolliset puutteet ja epätasapainot. Vaikka tämä voi tuntua ylimääräiseltä vaivalta, se on paras tapa varmistaa, että lannoitus on todella tarpeenmukaista eikä aiheuta haittaa ylilannoituksen kautta.

Orgaaniset ja synteettiset lannoitteet

Lannoitteet voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään: orgaanisiin ja synteettisiin (mineraalilannoitteet). Orgaaniset lannoitteet, kuten komposti, hyvin maatunut lanta, luujauho ja verijauho, ovat peräisin eloperäisestä aineksesta. Niiden suurin etu on, että ne vapauttavat ravinteita hitaasti ja tasaisesti maaperän mikrobien hajotustoiminnan myötä. Tämä vähentää ylilannoituksen ja ravinteiden huuhtoutumisen riskiä. Lisäksi orgaaniset lannoitteet parantavat maan rakennetta, lisäävät humuspitoisuutta ja ruokkivat maaperän hyödyllistä pieneliöstöä.

Komposti on yksi parhaista yleislannoitteista ja maanparannusaineista japaninkirsikalle. Ohut kerros kompostia levitettynä puun juuristoalueelle keväisin antaa puulle laajan kirjon pää- ja hivenravinteita hitaasti vapautuvassa muodossa. Hyvin maatunut karjanlanta on myös erinomainen, ravinteikas vaihtoehto. Muista kuitenkin, että tuoretta lantaa ei saa koskaan käyttää, sillä se on liian voimakasta ja voi polttaa puun juuret. Anna lannan palaa kunnolla vähintään vuoden ajan ennen käyttöä.

Synteettiset lannoitteet ovat teollisesti valmistettuja ravinnesuoloja, jotka ovat kasveille nopeasti käyttökelpoisessa muodossa. Ne ovat usein väkevämpiä ja niiden vaikutus on nopeampi kuin orgaanisten lannoitteiden. Tyypillisiä esimerkkejä ovat yleislannoitteet, joiden pakkauksissa ilmoitetaan N-P-K-suhde (typen, fosforin ja kaliumin suhdeluku). Esimerkiksi tasapainoinen lannoite, kuten 10-10-10, sopii yleiseen ylläpitolannoitukseen, kun taas kukintaa edistävissä lannoitteissa on korkeampi fosforipitoisuus.

Synteettisten lannoitteiden käytössä on noudatettava tarkasti pakkauksen ohjeita, sillä yliannostus on helppoa ja voi olla erittäin haitallista. Liika lannoitus voi polttaa juuret, aiheuttaa liian rehevää ja heikkoa kasvua sekä saastuttaa ympäristöä ravinteiden huuhtoutuessa vesistöihin. Synteettiset lannoitteet eivät myöskään paranna maan rakennetta tai tue sen pieneliötoimintaa samalla tavalla kuin orgaaniset vaihtoehdot. Monille puutarhureille paras lähestymistapa onkin yhdistelmä: orgaanisten aineiden käyttö maan rakenteen ja perusravinnetason ylläpitämiseksi sekä tarvittaessa synteettisten lannoitteiden käyttö täsmälannoitukseen.

Lannoitteen levitystavat

Oikea levitystapa varmistaa, että lannoite päätyy sinne, missä puu sitä eniten tarvitsee, eli aktiivisten hiusjuurien ulottuville. Suurin osa näistä juurista ei sijaitse aivan rungon vieressä, vaan laajemmalla alueella latvuksen alla, erityisesti sen ulkoreunoilla. Tämän vuoksi lannoitetta ei tule koskaan kasata suoraan puun runkoa vasten. Tämä voi aiheuttaa kuoren palamista ja altistaa rungon taudeille.

Yleisin ja helpoin tapa on pintalevitys. Rakeiset lannoitteet levitetään tasaisesti maahan laajalle alueelle rungon ympärille, ulottuen hieman latvuksen ulkoreunojen yli. Lannoitteen levittämisen jälkeen maa on hyvä haravoida kevyesti, jotta rakeet sekoittuvat pintamaahan. Tämän jälkeen alue kastellaan perusteellisesti. Kastelu auttaa liuottamaan ravinteet ja kuljettamaan ne syvemmälle maahan juuriston saataville. Ilman kastelua lannoite jää pintaan eikä siitä ole puulle hyötyä.

Toinen tapa on liuottaa vesiliukoinen lannoite kasteluveteen ja antaa se puulle kastelun yhteydessä. Tämä on erityisen nopea ja tehokas tapa toimittaa ravinteita puulle, ja se sopii hyvin esimerkiksi akuuttien puutostilojen korjaamiseen. Myös tässä tapauksessa on tärkeää noudattaa annosteluohjeita tarkasti, ettei liuos ole liian väkevää. Kastele lannoiteliuoksella koko juuristoalue, ei vain yhtä kohtaa.

Vanhoille, suurille puille, joiden juuristo on syvällä, voidaan käyttää syvälannoitusta. Tässä menetelmässä maahan tehdään rautakangella tai kairalla noin 20–30 cm syviä reikiä latvuksen alle noin puolen metrin välein. Jokaiseen reikään annostellaan pieni määrä hidasta lannoitetta, minkä jälkeen reiät peitetään mullalla. Tämä menetelmä toimittaa ravinteet suoraan syvemmälle juuristoalueelle, ohi pinnalla mahdollisesti kilpailevan nurmikon juuriston. Tämä on kuitenkin harvemmin tarpeellinen menetelmä kotipuutarhassa.

Yleiset ravinneongelmat ja niiden tunnistaminen

Vaikka tasapainoinen lannoitus on tavoite, joskus voi ilmetä erilaisia puutostiloja tai ylilannoituksen oireita. Yksi yleisimmistä on typen puute, joka näkyy vanhempien, alempien lehtien kellastumisena ja yleisenä hitaana ja kituliaana kasvuna. Koko puu voi näyttää vaaleanvihreältä tai kellertävältä. Typen puute on helppo korjata typpipitoisella lannoitteella, mutta on tärkeää antaa sitä vain kasvukauden alussa.

Fosforin puute on harvinaisempaa, mutta se voi ilmetä lehtien sinertävänä tai purppuraisena sävynä sekä heikkona kukintana ja juuriston kehityksenä. Kaliumin puute puolestaan näkyy usein ensin vanhempien lehtien reunoilla, jotka kellastuvat ja muuttuvat ruskeiksi ja kuiviksi, ikään kuin palaneiksi. Kaliumin puute myös heikentää puun yleistä vastustuskykyä.

Raudanpuute, eli rautakloroosi, on yleinen vaiva erityisesti kalkkipitoisilla, emäksisillä mailla. Se näkyy nuorimmissa lehdissä siten, että lehtisuonet pysyvät vihreinä, mutta niiden välinen kudos muuttuu keltaiseksi tai jopa valkoiseksi. Tämä johtuu siitä, että korkea pH-arvo estää raudan imeytymisen, vaikka sitä olisi maassa riittävästi. Tilannetta voi korjata laskemalla maan pH-arvoa esimerkiksi happamalla katteella (havunneulaset) tai antamalla puulle rautakelaattia, joka on kasville käyttökelpoisessa muodossa olevaa rautaa.

Ylilannoituksen merkit voivat olla dramaattisia. Lehdet voivat yhtäkkiä ruskettua ja kuivua reunoiltaan, ikään kuin ne olisivat palaneet. Tämä johtuu liiallisesta suolapitoisuudesta maassa, joka kirjaimellisesti vetää veden ulos juurista. Liiallinen typpi voi myös aiheuttaa ylenpalttisen, tummanvihreän ja rehevän lehtikasvun, mutta kukinta jää samalla hyvin niukaksi tai kokonaan pois. Jos epäilet ylilannoitusta, kastele aluetta runsaalla vedellä usean päivän ajan yrittääksesi huuhdella ylimääräiset suolat syvemmälle maahan, pois juuristoalueelta.