Vaikka englantilainen pelargoni on upea ja palkitseva kasvatettava, se ei valitettavasti ole täysin immuuni erilaisille kasvitaudeille ja tuholaisten hyökkäyksille. Hyvinvoiva, oikein hoidettu ja optimaalisissa olosuhteissa kasvava kasvi on luonnostaan vastustuskykyisempi, mutta joskus ongelmia voi silti ilmetä. Tautien ja tuholaisten varhainen tunnistaminen ja nopea reagointi ovat avainasemassa vahinkojen minimoimisessa ja kasvin pelastamisessa. Ennaltaehkäisy on kuitenkin aina paras torjuntakeino. Säännöllinen tarkkailu, hyvä kasvuhygienia ja oikeanlaisten kasvuolosuhteiden ylläpitäminen auttavat pitämään ei-toivotut vieraat loitolla. Tässä artikkelissa käsittelemme yleisimpiä englantilaisen pelargonin vaivoja ja annamme tehokkaita vinkkejä niiden ennaltaehkäisyyn ja torjuntaan.
Yksi tärkeimmistä ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä on kasvien säännöllinen tarkastaminen. Tee tavaksi tutkia pelargonisi muutaman päivän välein, kiinnittäen erityistä huomiota lehtien alapintoihin, versojen kärkiosiin ja lehtihankoihin. Nämä ovat paikkoja, joihin tuholaiset usein ensimmäisenä asettuvat. Etsi pieniä ötököitä, seittiä, tahmeaa mesikastetta tai epänormaaleja muutoksia lehtien värissä tai muodossa. Mitä aiemmin havaitset ongelman, sitä helpompi se on hoitaa.
Hyvä ilmankierto on toinen kriittinen tekijä tautien, erityisesti sienitautien, ehkäisyssä. Vältä istuttamasta kasveja liian tiheään, jotta ilma pääsee kiertämään vapaasti niiden ympärillä ja välissä. Tämä auttaa pitämään lehdistön kuivempana ja ehkäisee esimerkiksi harmaahomeen kehittymistä. Myös kuihtuneiden lehtien ja kukkien säännöllinen poistaminen on tärkeää, sillä maatuvat kasvinosat ovat otollinen kasvualusta monille taudinaiheuttajille.
Oikeanlainen kastelu on niin ikään olennainen osa tautien ennaltaehkäisyä. Kuten aiemmin on todettu, ylikastelu on englantilaisen pelargonin suurin uhka, sillä se johtaa juurien hapenpuutteeseen ja mätänemiseen. Terve ja vahva juuristo on kasvin perusta, ja heikentynyt juuristo tekee kasvista alttiimman monille muillekin ongelmille. Kastele siis aina tarpeen mukaan ja vältä lehtien turhaa kastelemista, jotta sienitautien itiöt eivät pääse itämään lehtien pinnalla.
Uusien kasvien karanteeni on viisas varotoimenpide. Kun tuot uuden kasvin kotiin tai puutarhaan, pidä se erillään muista kasveistasi vähintään parin viikon ajan. Tänä aikana voit tarkkailla sitä mahdollisten piilevien tautien tai tuholaisten varalta. Näin estät mahdollisten ongelmien leviämisen koko kasvikokoelmaasi. Tämä yksinkertainen toimenpide voi säästää sinut monelta murheelta ja vaivalta myöhemmin.
Yleisimmät tuholaiset
Kirvat ovat yksi yleisimmistä pelargonien riesoista. Nämä pienet, yleensä vihreät tai mustat hyönteiset imevät kasvinesteitä ja kerääntyvät usein suuriksi ryhmiksi nuoriin versoihin ja nuppuihin. Kirvojen imentätyö heikentää kasvia, aiheuttaa lehtien käpristymistä ja voi estää nuppujen aukeamisen. Lisäksi ne erittävät tahmeaa mesikastetta, joka voi houkutella noki- ja härmäsieniä. Yksittäiset kirvat voi poistaa käsin, ja pienet esiintymät voi usein torjua voimakkaalla vesisuihkulla tai pyyhkimällä ne pois mäntysuopaliuokseen (n. 2-3 %) kastetulla liinalla. Laajemmassa tartunnassa voi käyttää kaupallisia pyretriinipohjaisia torjunta-aineita.
Jauhiaiset ovat pieniä, valkoisia, perhosmaisia hyönteisiä, jotka nousevat parvena lentoon, kun kasvia koskettaa. Ne viihtyvät usein lehtien alapinnoilla, missä ne imevät kasvinesteitä ja munivat. Kuten kirvat, myös jauhiaiset erittävät mesikastetta ja heikentävät kasvia. Niiden torjunta on usein haastavaa, koska ne ovat liikkuvia ja lisääntyvät nopeasti. Mäntysuopaliuos tai pyretriinisuihkeet tehoavat niihin kosketuksesta, joten on tärkeää suihkuttaa ainetta huolellisesti myös lehtien alapinnoille. Keltaiset liima-ansat voivat auttaa aikuisten yksilöiden pyydystämisessä ja populaation hallinnassa.
Ripsiäiset ovat hyvin pieniä, nopealiikkeisiä ja vaikeasti havaittavia hyönteisiä. Niiden olemassaolon paljastaa usein niiden aiheuttama vioitus: lehtiin ilmestyy hopeanhohtoisia tai vaaleita, laikukkaita alueita sekä pieniä mustia ulostepilkkuja. Ripsiäiset voivat myös vioittaa kukkia, aiheuttaen niiden epämuodostumista ja värimuutoksia. Niiden torjunta on vaikeaa, ja se vaatii usein toistuvia käsittelyjä torjunta-aineilla. Biologisessa torjunnassa voidaan käyttää petopunkkeja. Hyvä ilmankosteus voi auttaa ehkäisemään ripsiäisongelmaa, sillä ne viihtyvät kuivassa ilmassa.
Vihannespunkit, jotka eivät oikeastaan ole hyönteisiä vaan hämähäkkieläimiä, ovat myös yleinen vaiva erityisesti kuivissa ja lämpimissä olosuhteissa. Ne ovat niin pieniä, että niitä on vaikea nähdä paljain silmin. Niiden läsnäolon paljastaa lehtien alapinnoille ja lehtihankoihin ilmestyvä hieno seitti. Vihannespunkit imevät kasvinesteitä, mikä aiheuttaa lehtien kellastumista, täplittymistä ja lopulta kuivumista. Ensiapuna kasvin suihkuttaminen vedellä, erityisesti lehtien alapinnoilta, voi auttaa. Jos tartunta on paha, on käytettävä punkkien torjuntaan tarkoitettuja aineita. Ilmankosteuden nostaminen auttaa ennaltaehkäisemään punkkien lisääntymistä.
Kasvitaudit ja niiden tunnistaminen
Harmaahome on yksi yleisimmistä sienitaudeista, joka vaivaa englantilaisia pelargoneja erityisesti kosteissa ja viileissä olosuhteissa. Tauti ilmenee nimensä mukaisesti harmaana, pölyävänä homekasvustona, joka iskee tyypillisesti vioittuneisiin tai kuoleviin kasvinosiin, kuten kuihtuneisiin kukkiin ja lehtiin, mutta voi levitä myös terveeseen kudokseen. Paras torjuntakeino on ennaltaehkäisy: huolehdi hyvästä ilmanvaihdosta, vältä lehtien kastelemista ja poista kaikki kuolleet kasvinosat välittömästi. Jos tautia ilmenee, poista saastuneet osat varovasti ja hävitä ne. Vakavissa tapauksissa voidaan käyttää sienitautien torjunta-ainetta.
Pelargoninruoste on toinen sienitauti, joka voi joskus vaivata pelargoneja. Se ilmenee lehtien alapinnoille muodostuvina pieninä, pyöreinä, ruskeina tai oransseina itiöpesäkkeinä. Vastaavalla kohdalla lehden yläpinnalla on usein keltainen laikku. Ruoste heikentää kasvia ja voi johtaa voimakkaaseen lehtien varisemiseen. Tauti leviää veden välityksellä, joten lehtien pitäminen kuivana on tärkeä ennaltaehkäisevä toimenpide. Poista kaikki saastuneet lehdet heti havaittuasi ne ja hävitä ne huolellisesti. Vältä ottamasta pistokkaita saastuneesta kasvista.
Juurimätä ei ole varsinainen tauti, vaan seuraus huonoista kasvuolosuhteista, yleensä liikakastelusta ja tiiviistä, hapettomasta mullasta. Kun juuret seisovat vedessä, ne eivät saa happea ja alkavat mädäntyä. Mätänemistä edistävät erilaiset mullassa elävät sienet ja bakteerit. Oireet näkyvät maanpäällisissä osissa kasvun pysähtymisenä, lehtien kellastumisena ja nuutumisena, vaikka multa olisi märkää. Ainoa keino pelastaa kasvi on toimia nopeasti: nosta kasvi ruukusta, poista kaikki mädäntyneet juuret ja istuta se uuteen, ilmavaan multaan ja puhtaaseen ruukkuun. Jatkossa ole erittäin tarkka kastelun kanssa.
Bakteeripoltto on vakava ja tuhoisa tauti, joka voi iskeä pelargoneihin. Sen aiheuttama bakteeri (Xanthomonas hortorum pv. pelargonii) leviää helposti pisaratartuntana ja saastuneiden pistokkaiden tai työvälineiden kautta. Oireita ovat pyöreät, vetiset laikut lehdissä, jotka myöhemmin muuttuvat ruskeiksi tai mustiksi V-kirjaimen muotoisiksi vaurioiksi. Varret voivat mustua ja mädäntyä. Tautiin ei ole parannuskeinoa, ja saastunut kasvi on hävitettävä välittömästi polttamalla tai laittamalla se sekajätteeseen (ei kompostiin) leviämisen estämiseksi. Tärkeintä on ostaa vain terveitä, sertifioituja taimia ja noudattaa hyvää hygieniaa.
Fysiologiset häiriöt
Fysiologiset häiriöt eivät ole tarttuvien tautien tai tuholaisten aiheuttamia, vaan ne johtuvat epäsuotuisista kasvuolosuhteista tai hoitovirheistä. Yksi yleinen ilmiö on ödeema eli korkkihuokostauti. Se ilmenee lehtien alapinnoille muodostuvina pieninä, korkkimaisina nystyröinä tai rakkuloina. Ödeema johtuu siitä, että kasvi imee vettä juurillaan nopeammin kuin se pystyy haihduttamaan sitä lehtiensä kautta. Tämä tapahtuu tyypillisesti silloin, kun multa on lämmin ja märkä, mutta ilma on viileä ja kostea. Ödeema ei ole vaarallista, ja se korjaantuu yleensä itsestään, kun kasvuolosuhteet paranevat. Vähennä kastelua ja paranna ilmankiertoa ongelman korjaamiseksi.
Lehtien kellastuminen on hyvin yleinen oire, jolla voi olla lukemattomia syitä. Kuten aiemmin todettu, se voi johtua ylikastelusta, alikastelusta, ravinteiden puutteesta (erityisesti typen), liian vähäisestä valosta tai äkillisistä lämpötilan muutoksista. On tärkeää analysoida kasvin kokonaistilannetta ja kasvuolosuhteita syyn selvittämiseksi. Jos vain alimmat, vanhimmat lehdet kellastuvat ja putoavat pois hitaasti, kyseessä on usein normaali vanhenemisprosessi. Jos kuitenkin useat lehdet kellastuvat nopeasti, on syytä tarkistaa hoitokäytännöt.
Nuppujen putoaminen ennen aukeamista on monelle englantilaisen pelargonin kasvattajalle turhauttava ongelma. Tämä voi johtua monista stressitekijöistä. Yleisimpiä syitä ovat epätasainen kastelu (sekä liika kuivuus että märkyys), äkilliset lämpötilanvaihtelut, kylmä veto tai liian vähäinen valo. Myös muutto uuteen paikkaan voi aiheuttaa kasville stressiä, joka laukaisee nuppujen varisemisen. Varmista, että kasvi saa tasaiset kasvuolosuhteet: riittävästi valoa, tasainen kosteus ja suojaa vedolta.
Lehtien punertuminen on usein merkki stressistä, joka liittyy viileisiin lämpötiloihin. Erityisesti keväällä tai syksyllä, kun yölämpötilat laskevat, pelargonin lehdet voivat muuttua punertaviksi. Tämä johtuu antosyaani-väriaineiden muodostumisesta. Ilmiö ei yleensä ole vaarallinen ja väri palautuu normaaliksi, kun lämpötila nousee. Joskus punertuminen voi kuitenkin olla myös oire fosforin puutteesta, joten jos ilmiö jatkuu lämpimälläkin säällä, on syytä tarkistaa lannoitus.
Torjuntamenetelmät
Kun tuholaisia tai tauteja havaitaan, on tärkeää valita oikea torjuntamenetelmä. Mekaaninen torjunta on usein ensimmäinen ja ympäristöystävällisin vaihtoehto. Tähän kuuluu tuholaisten poistaminen käsin, vioittuneiden lehtien leikkaaminen ja kasvin suihkuttaminen voimakkaalla vesisuihkulla. Liima-ansat ovat tehokkaita lentävien hyönteisten, kuten jauhiaisten ja harsosääskien, pyydystämiseen ja niiden määrän seuraamiseen. Nämä menetelmät ovat tehokkaimmillaan, kun ongelma havaitaan varhaisessa vaiheessa.
Biologinen torjunta tarkoittaa tuholaisten luontaisten vihollisten, kuten petopunkkien, kirvavainokaisten tai leppäkerttujen, käyttämistä tuholaiskantojen hallintaan. Tämä on erittäin tehokas ja ekologinen menetelmä erityisesti kasvihuoneissa ja sisätiloissa. Torjuntaeliöitä voi tilata erikoistuneilta yrityksiltä. On tärkeää tunnistaa tuholainen oikein, jotta osaa valita oikean torjuntaeliön, ja noudattaa käyttöohjeita tarkasti onnistumisen varmistamiseksi.
Kotitekoiset torjunta-aineet, kuten mäntysuopa- tai nokkosvesiliuos, voivat olla tehokkaita pehmeäihoisia tuholaisia, kuten kirvoja, vastaan. Mäntysuopaliuos valmistetaan sekoittamalla noin 0,5 desilitraa nestemäistä mäntysuopaa 10 litraan vettä, johon voi lisätä pienen tilkan ruokaöljyä tai spriitä tehon parantamiseksi. On tärkeää suihkuttaa liuos huolellisesti kaikkialle kasviin, erityisesti lehtien alapinnoille. Muista kokeilla liuosta ensin pienelle alueelle varmistaaksesi, ettei se vahingoita kasvia.
Viimeisenä keinona voidaan käyttää kaupallisia kemiallisia torjunta-aineita. Valitse aina tuote, joka on tarkoitettu kyseisen tuholaisen tai taudin torjuntaan ja noudattaa käyttö- ja turvallisuusohjeita äärimmäisen tarkasti. On olemassa sekä kosketusvaikutteisia aineita, jotka tehoavat vain suoraan osuessaan tuholaiseen, että systeemisiä aineita, jotka imeytyvät kasvin nesteisiin ja vaikuttavat sitä kautta kasvia imeviin tuholaisiin. Käytä kemiallisia aineita harkiten ja vastuullisesti, ja suojaudu asianmukaisesti niitä käyttäessäsi.
