Vaikka pavut ovat yleisesti ottaen melko kestäviä ja helppohoitoisia kasveja, ne eivät ole täysin immuuneja erilaisille taudeille ja tuholaisille. Ongelmien ennaltaehkäisy on tehokkainta ja tärkeintä torjuntaa. Terve, hyvinvoiva kasvi, joka kasvaa hyvässä maaperässä ja saa sopivasti vettä ja valoa, pystyy vastustamaan monia ongelmia luonnostaan. Tärkeitä ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä ovat viljelykierto, oikeat istutusetäisyydet ilmankierron varmistamiseksi, tautikestävien lajikkeiden valinta ja puutarhan yleinen siisteys. Säännöllinen kasvuston tarkkailu auttaa havaitsemaan mahdolliset ongelmat ajoissa, jolloin torjuntatoimet ovat tehokkaimpia.
Viljelykierto on yksi kulmakivistä tautien ja tuholaisten hallinnassa. Tämä tarkoittaa, että samaan kasviheimoon kuuluvia kasveja ei viljellä samassa paikassa vuodesta toiseen. Monet taudinaiheuttajat ja tuholaiset talvehtivat maaperässä tai kasvinjätteissä, ja viljelemällä papua samalla paikalla peräkkäin niiden määrä lisääntyy. Pavuille suositellaan vähintään kolmen tai neljän vuoden kiertoa. Älä siis istuta papuja paikkaan, jossa on edellisenä vuonna kasvanut herneitä, linssejä tai muita palkokasveja.
Ilmava kasvusto on paras suoja monia sienitauteja vastaan. Sienitaudit, kuten harmaahome ja papurupi, viihtyvät kosteissa ja seisovissa olosuhteissa. Varmista siis, että noudatat lajikkeelle suositeltuja taimi- ja rivivälejä. Älä istuta papuja liian tiheään. Salkopapujen tuenta auttaa nostamaan lehdistön irti maasta ja parantaa ilmankiertoa. Vältä myös kastelua suoraan lehdistölle ja ajoita kastelu aamuun, jotta kasvusto ehtii kuivua hyvin ennen yötä.
Yleinen puutarhahygienia on tärkeää. Poista ja hävitä kaikki saastuneet kasvinosat välittömästi, kun huomaat niitä. Älä laita sairaita kasvinosia kompostiin, sillä taudinaiheuttajat voivat selvitä kompostoitumisprosessista ja levitä myöhemmin uudelleen. Syksyllä sadonkorjuun jälkeen kerää kaikki kasvinjätteet pois kasvimaalta ja hävitä ne. Tämä vähentää merkittävästi seuraavana vuonna esiintyvien tautien ja tuholaisten määrää.
Yleisimmät sienitaudit
Papurupi on yksi yleisimmistä pavun sienitaudeista, ja se voi aiheuttaa merkittävää sadonmenetystä. Tauti ilmenee tummina, pyöreinä ja hieman painuneina laikkuina kaikissa maanpäällisissä kasvinosissa: lehdissä, varsissa ja erityisesti paloissa. Laikut voivat yhdistyä ja kattaa suuren osan palon pinnasta tehden siitä syömäkelvottoman. Tauti leviää itiöiden avulla erityisesti sateisella ja viileällä säällä. Sen torjunnassa tärkeintä on ennaltaehkäisy: käytä tervettä siementä, noudata viljelykiertoa ja varmista kasvuston ilmavuus.
Lisää artikkeleita tästä aiheesta
Harmaahome on toinen kosteissa olosuhteissa viihtyvä tauti, joka iskee usein vioittuneisiin kasvinosiin, kukkiin ja palkoihin. Se muodostaa tyypillisen harmaan, pölyävän homekasvuston, joka mädännyttää nopeasti tartunnan saaneet osat. Erityisesti tiheässä kasvustossa ja sateisina kesinä harmaahome voi levitä nopeasti. Vältä kasvuston liikakastelua ja typpilannoitusta, joka tekee kasvisolukosta pehmeää ja alttiimpaa tartunnoille. Poista kuihtuneet kukat ja saastuneet palot heti, kun huomaat niitä.
Papunlehtihome, joka tunnetaan myös papuruosteena, aiheuttaa lehtien alapinnalle pieniä, punaruskeita tai oransseja itiöpesäkkeitä. Lehtien yläpinnalla näkyy vastaavissa kohdissa kellertäviä laikkuja. Voimakas tartunta voi kellastuttaa ja kuivattaa koko lehdistön ennenaikaisesti, mikä heikentää yhteyttämistä ja pienentää satoa. Tautia esiintyy usein loppukesästä. Kuten muidenkin sienitautien kohdalla, ilmava kasvusto ja lehtien kastelun välttäminen ovat parhaita ennaltaehkäisykeinoja.
Tyvimätä ja juurilahot ovat maalevintäisiä tauteja, jotka aiheuttavat kasvin äkillistä nuutumista ja kuoleman. Taudinaiheuttajat iskevät kasvin tyveen ja juuristoon, estäen veden ja ravinteiden kulun. Ongelma on yleisin liian tiiviissä, märässä ja huonosti ojitetussa maassa. Ennaltaehkäisynä on maaperän rakenteen parantaminen, viljelykierto ja liiallisen kastelun välttäminen. Älä koskaan istuta papuja paikkaan, jossa vesi seisoo sateen jälkeen. Tautia on lähes mahdoton torjua, kun se on jo iskenyt kasviin.
Tuholaistorjunta
Kirvat ovat pieniä, pehmeäihoisia hyönteisiä, jotka kerääntyvät usein suuriksi yhdyskunniksi nuorten versojen kärkiin ja lehtien alapinnoille. Ne imevät kasvinesteitä, mikä aiheuttaa lehtien käpristymistä ja kasvun hidastumista. Kirvat erittävät myös makeaa mesikastetta, joka houkuttelee nokisieniä ja muurahaisia. Ensiapuna kirvoja voi yrittää torjua voimakkaalla vesisuihkulla tai pyyhkimällä ne pois käsin. Toistuvat käsittelyt mäntysuopaliuoksella (n. 2 dl mäntysuopaa 10 litraan vettä) tai nokkosvedellä ovat tehokkaita luonnonmukaisia keinoja.
Papurikko on pieni, tumma kovakuoriainen, jonka toukat kaivautuvat pavun siemenen sisään ja syövät sen ontoksi. Aikuinen kuoriainen munii kehittyvien palkojen pinnalle, ja kuoriutunut toukka tunkeutuu palon läpi siemeneen. Rikkonaisen siemenen tunnistaa pienestä, pyöreästä reiästä. Tuhon voi huomata usein vasta sadonkorjuun jälkeen. Paras tapa torjua papurikko on ennaltaehkäisy: hävitä kaikki saastuneet kasvinjätteet syksyllä ja vältä papujen viljelyä samalla paikalla. Siementen pakastaminen ennen varastointia tai kylvöä voi tuhota mahdolliset toukat.
Vihannespunkit ovat pieniä hämähäkkieläimiä, jotka viihtyvät kuivissa ja lämpimissä olosuhteissa. Niitä on vaikea havaita paljaalla silmällä, mutta niiden tekemä tuho näkyy lehtien yläpinnan pieninä, vaaleina pisteinä ja yleisenä kellastumisena. Voimakkaassa tartunnassa lehdet peittyvät hienoon seittiin. Koska punkit viihtyvät kuivuudessa, säännöllinen kastelu ja kasvuston sumuttelu vedellä voi auttaa pitämään ne kurissa. Petopunkkien käyttö on tehokas biologinen torjuntakeino kasvihuoneissa.
Etanat ja kotilot voivat aiheuttaa suurta tuhoa erityisesti nuorille taimille syömällä niiden lehdet ja varret. Ne ovat aktiivisimmillaan öisin ja kostealla säällä. Etanoita voi torjua monin eri keinoin. Niitä voi kerätä käsin pois hämärän aikaan, tai niille voi asettaa ansoja, kuten olutansoja tai laudanpätkiä, joiden alle ne kerääntyvät päiväksi piiloon. Rautafosfaattia sisältävät torjunta-aineet ovat tehokkaita ja suhteellisen ympäristöystävällisiä. Myös maanpinnan kattaminen teräväreunaisella materiaalilla, kuten murskatuilla munankuorilla tai sahanpurulla, voi estää niiden liikkumista.
Luonnonmukaiset torjuntakeinot
Hyötyhyönteisten houkutteleminen puutarhaan on yksi parhaista tavoista pitää tuholaiskannat kurissa. Leppäkertut, kukkakärpäset ja harsokorennot ovat kaikki ahkeria kirvojen saalistajia. Voit houkutella niitä istuttamalla puutarhaan kukkivia kasveja, kuten kehäkukkia, ruiskaunokkeja ja erilaisia sarjakukkaisia kasveja, kuten tilliä ja korianteria. Vältä laajakirjoisten kemiallisten torjunta-aineiden käyttöä, sillä ne tuhoavat myös hyödylliset eliöt.
Itse valmistetut torjunta-aineet ovat hyvä vaihtoehto kemiallisille aineille. Aiemmin mainittu mäntysuopaliuos on tehokas monia pehmeäihoisia tuholaisia, kuten kirvoja ja punkkeja, vastaan. Nokkoskäyte (nokkosia liotetaan vedessä noin vuorokausi) toimii sekä lannoitteena että karkotteena. Myös valkosipulista tai chilistä valmistetut uutteet voivat karkottaa joitakin tuholaisia. Muista testata kaikkia itse tehtyjä aineita ensin pienelle alueelle, jotta varmistat, etteivät ne vahingoita kasvia.
Mekaaninen torjunta tarkoittaa tuholaisten ja sairaiden kasvinosien poistamista käsin. Tämä on tehokas tapa erityisesti pienessä puutarhassa. Kirvojen ja muiden näkyvien tuholaisten kerääminen, toukkien litistäminen ja sairaiden lehtien leikkaaminen pois estää ongelmien leviämisen. Myös erilaiset fyysiset esteet, kuten harsot ja verkot, ovat tehokkaita. Hallaharso suojaa taimia paitsi kylmältä, myös monilta lentäviltä tuholaisilta, kuten kaalikärpäsiltä, jotka voivat joskus vioittaa myös pavun taimia.
Biologinen torjunta tarkoittaa petojen, loisten tai tautien käyttämistä tuholaisten torjuntaan. Kasvihuoneviljelyssä tämä on yleinen ja tehokas menetelmä. Esimerkiksi ansaripetopunkkeja käytetään vihannespunkkien torjuntaan ja kirvavainokaisia kirvojen torjuntaan. Nämä torjuntaeliöt voi tilata erikoistuneista liikkeistä. Vaikka biologinen torjunta on avomaalla haastavampaa, hyötyeliöiden luontaisten kantojen tukeminen monipuolisella kasvillisuudella on askel oikeaan suuntaan.
Tautikestävien lajikkeiden valinta
Yksi helpoimmista ja tehokkaimmista tavoista ennaltaehkäistä kasvitauteja on valita viljelyyn lajikkeita, jotka on jalostettu kestämään yleisimpiä taudinaiheuttajia. Siemenluetteloissa ja -pusseissa on usein maininta lajikkeen tautikestävyydestä. Kirjainlyhenteet, kuten ”BCMV” (Bean Common Mosaic Virus) tai ”A” (Antraknoosi eli papurupi), kertovat, mitä tauteja vastaan lajike on vastustuskykyinen. Tautikestävän lajikkeen valinta ei takaa täydellistä suojaa, mutta se vähentää merkittävästi sairastumisen riskiä.
Kun valitset lajikkeita, ota huomioon oman alueesi yleisimmät kasvitautipaineet. Jos puutarhassasi on aiempina vuosina ollut ongelmia esimerkiksi papuruven kanssa, kannattaa ehdottomasti etsiä lajiketta, jolla on hyvä vastustuskyky juuri sitä vastaan. Paikalliset puutarhayhdistykset tai kokeneet naapurit voivat olla hyvä tietolähde siitä, mitkä lajikkeet menestyvät ja pysyvät terveinä juuri sinun alueellasi. Kokeile rohkeasti eri lajikkeita löytääksesi omiin olosuhteisiisi parhaiten sopivat.
Perinnelajikkeet eli maatiaislajikkeet voivat olla hyvä valinta. Vaikka niillä ei välttämättä ole jalostettua resistenssiä tiettyjä tauteja vastaan, ne ovat usein sopeutuneet paikallisiin olosuhteisiin ja voivat olla yleisesti ottaen elinvoimaisempia ja kestävämpiä kuin monet modernit hybridilajikkeet. Niiden geneettinen monimuotoisuus on myös laajempi, mikä voi auttaa niitä selviytymään paremmin vaihtelevista kasvuolosuhteista ja tautipaineista.
Muista, että lajikkeen kestävyys on vain yksi osa onnistunutta taudintorjuntaa. Vaikka viljelisit kaikkein kestävintä lajiketta, huonot kasvuolosuhteet, kuten liian tiheä istutus, jatkuva kosteus tai ravinne-epätasapaino, voivat silti altistaa kasvin sairauksille. Parhaat tulokset saavutetaan yhdistämällä hyvä lajikevalinta huolellisiin viljelykäytäntöihin, kuten viljelykiertoon, oikeaan kasteluun ja kasvupaikan huolelliseen valintaan.
