Tarhaneito on luonteeltaan vaatimaton kasvi, joka ei kaipaa voimakasta lannoitusta menestyäkseen. Itse asiassa yksi yleisimmistä virheistä sen hoidossa on liiallinen ravinteiden antaminen, mikä voi johtaa rehevään lehtikasvuun kukinnan kustannuksella. Tasapainoinen ja harkittu lähestymistapa lannoitukseen onkin avainasemassa, kun tavoitteena on saada aikaan runsas ja pitkäkestoinen kukkaloisto. Ravinteiden tarve alkaa jo maaperän valmistelusta, jossa luodaan perusta kasvin koko elinkaaren aikaiselle hyvinvoinnille. Tässä artikkelissa käsittelemme, mitä ravinteita tarhaneito tarvitsee, miten ja milloin lannoitus on paikallaan sekä miten tunnistaa mahdolliset ravinnepuutokset.
Perusperiaatteena tarhaneidon lannoituksessa on, että vähemmän on enemmän. Kasvi viihtyy parhaiten maaperässä, joka on kohtalaisen ravinteikas, mutta ei liian typpipitoinen. Ennen siementen kylvöä tai taimien istutusta maahan sekoitettu kypsä komposti tai hyvin palanut lanta on usein riittävä ravinneannos koko kasvukaudeksi. Nämä orgaaniset aineet eivät ainoastaan tarjoa kasville tärkeitä ravinteita hitaasti vapautuvassa muodossa, vaan ne myös parantavat maan rakennetta, ilmavuutta ja vedenpidätyskykyä, luoden optimaalisen kasvuympäristön.
Kasvukauden aikana lisälannoituksen tarve riippuu pitkälti maaperän alkuperäisestä laadusta ja kasvin ulkonäöstä. Jos kasvu näyttää kituliaalta tai lehdet ovat kalpean vihreitä, voi kevyt lisälannoitus olla paikallaan. Tällöin on tärkeää valita lannoite, jonka typpipitoisuus (N) on suhteellisen alhainen verrattuna fosforin (P) ja kaliumin (K) pitoisuuksiin. Fosfori edistää juuriston kasvua ja kukkien muodostumista, kun taas kalium parantaa kasvin yleistä elinvoimaisuutta ja vastustuskykyä.
Erityistä huomiota lannoitukseen on kiinnitettävä astiaviljelyssä. Ruukun rajallisesta multatilasta ravinteet huuhtoutuvat pois säännöllisen kastelun myötä, joten lisäravinteiden antaminen on lähes aina välttämätöntä. Nestemäinen, kukiville kasveille tarkoitettu lannoite, jota annetaan kastelun yhteydessä muutaman viikon välein, on hyvä tapa varmistaa ravinteiden tasainen saanti. Tässäkin maltti on valttia, ja lannoitetta tulee käyttää laimennettuna pakkauksen ohjeiden mukaisesti.
Maaperän rooli ravinteiden lähteenä
Maaperä on kasvin ruokapöytä, ja sen laatu määrittää pitkälti tarhaneidon ravinteiden saannin ja siten myös sen kasvun ja kukinnan. Ihanteellinen maaperä tarhaneidolle on multava, ilmava ja hyvin ojitettu, ja se sisältää luonnostaan tasapainoisen sekoituksen kasvin tarvitsemia pää- ja hivenravinteita. Ennen istutusta onkin tärkeää arvioida oman puutarhan maan tila. Onko se hiekkainen ja köyhä vai kenties tiivis ja savinen? Maan rakenteen ja ravinnetilan parantaminen on paras ensiapu ja perusta onnistuneelle viljelylle.
Lisää artikkeleita tästä aiheesta
Kaikkein tärkein toimenpide maaperän parantamiseksi on orgaanisen aineksen lisääminen. Kypsä komposti on puutarhurin kultaa, sillä se sisältää laajan kirjon kasvin tarvitsemia ravinteita hitaasti liukenevassa muodossa. Lisäksi se parantaa maan mururakennetta, mikä edistää juuriston hapensaantia ja veden liikkumista maassa. Muutama sentin kerros kompostia, joka muokataan kevyesti maan pintakerrokseen ennen kylvöä, antaa tarhaneidolle erinomaisen alun ja riittää usein ainoaksi lannoitukseksi koko kesänä.
Vaikka tarhaneito suosii kohtalaisen ravinteikasta maata, se ei menesty liian rikkaassa tai voimakkaasti lannoitetussa maaperässä. Erityisesti tuore, palamaton lanta tai liiallinen typpilannoitteiden käyttö on haitallista. Liika typpi kiihdyttää lehtien ja varsien kasvua, jolloin tuloksena on rehevä ja vihreä, mutta vähän kukkiva kasvusto. Tällainen kasvi on myös usein rakenteeltaan heikko ja altis tuholaisille, kuten kirvoille, sekä sienitaudeille. Siksi on tärkeää tavoitella tasapainoa, jossa kasvi saa riittävästi ravinteita kasvaakseen vahvaksi, mutta ei niin paljon, että kukinta kärsii.
Maaperän pH-arvo vaikuttaa myös merkittävästi siihen, miten kasvi pystyy hyödyntämään maassa olevia ravinteita. Tarhaneito viihtyy neutraalissa tai lievästi emäksisessä maassa (pH 6.5–7.5). Liian happamassa maassa (alhainen pH) monet tärkeät ravinteet, kuten fosfori ja molybdeeni, sitoutuvat maahan kasville käyttökelvottomaan muotoon. Tarvittaessa maan pH-arvoa voidaan nostaa lisäämällä puutarhakalkkia maanmuokkauksen yhteydessä. Kalkitus parantaa samalla maan rakennetta ja edistää pieneliötoimintaa.
Orgaaniset ja mineraalilannoitteet
Lannoitteet voidaan jakaa karkeasti kahteen pääryhmään: orgaanisiin ja mineraalilannoitteisiin, joilla molemmilla on omat etunsa tarhaneidon kasvatuksessa. Orgaaniset lannoitteet, kuten komposti, hyvin palanut lanta, ruohosilppu ja erilaiset kasviperäiset lannoitevalmisteet, ovat luonnonmukaisen puutarhurin ensisijainen valinta. Niiden suurin etu on, että ne vapauttavat ravinteita hitaasti maan pieneliötoiminnan hajottaessa niitä. Tämä takaa kasville tasaisen ja pitkäkestoisen ravinnevirran ja vähentää ylilannoituksen riskiä.
Lisää artikkeleita tästä aiheesta
Orgaaniset lannoitteet eivät ainoastaan ravitse kasvia, vaan ne myös ruokkivat maaperää. Ne lisäävät maan humuspitoisuutta, parantavat sen rakennetta ja lisäävät hyödyllisten mikrobien ja lierojen määrää. Terve ja elävä maaperä on vastustuskykyisempi tauteja vastaan ja pidättää paremmin kosteutta, mikä hyödyttää tarhaneitoa suoraan. Esimerkiksi kevyt kerros ruohosilppua taimien ympärillä toimii katteena, joka estää rikkaruohoja, säästää vettä ja lannoittaa maata hitaasti hajotessaan.
Mineraalilannoitteet, eli väkilannoitteet, ovat teollisesti valmistettuja ravinnesuoloja, jotka ovat kasville nopeasti käyttökelpoisessa muodossa. Ne ovat tehokkaita antamaan kasville nopean kasvusysäyksen ja korjaamaan akuutteja ravinnepuutoksia. Tarhaneidon kohdalla niiden käyttöön tulee kuitenkin suhtautua varauksella. Jos lisälannoitus on tarpeen, kannattaa valita vähätyppinen ja runsasfosforinen ja -kaliuminen lannoite, jota usein myydään ”kesäkukkalannoitteen” tai ”syyslannoitteen” nimellä.
Nopealiukoisten mineraalilannoitteiden suurin haaste on niiden oikea annostelu. Liian suuri annos voi ”polttaa” kasvin juuret ja johtaa nopeasti ylilannoituksen oireisiin. Lisäksi ne eivät paranna maaperän rakennetta tai elinvoimaisuutta pitkällä aikavälillä, ja niiden liiallinen käyttö voi jopa köyhdyttää maan pieneliöstöä. Siksi mineraalilannoitteita kannattaa käyttää harkiten, ensisijaisesti täsmähoitona tai astiaviljelyssä, jossa orgaanisten lannoitteiden hidas vaikutus ei aina riitä.
Lannoituksen ajoitus ja menetelmät
Oikea ajoitus on lannoituksessa kaiken a ja o. Tarhaneidon ravinteiden tarve on suurimmillaan aktiivisen kasvun ja kukinnan aikana. Peruslannoitus tehdään aina ennen istutusta tai kylvöä, kun maaperää valmistellaan. Tällöin maahan sekoitetaan hitaasti vaikuttavaa orgaanista ainetta, kuten kompostia, joka antaa kasville hyvän alun ja turvaa ravinteiden saannin pitkäksi aikaa. Tämä on tärkein yksittäinen lannoitustoimenpide, ja hyvin valmistellussa maassa se voi riittää koko kaudeksi.
Jos kasvukauden aikana havaitaan lisälannoituksen tarvetta, esimerkiksi kasvu on hidasta tai lehdet kalpeita, on aika antaa lisäravinteita. Tämä tarve ilmenee usein keskikesällä, kun kasvi on käyttänyt maaperän helpoimmin saatavilla olevat ravinteet ja kukinta on runsaimmillaan. Tässä vaiheessa voidaan käyttää esimerkiksi kasteluveteen sekoitettavaa nestemäistä lannoitetta. Tällainen lannoitus antaa nopean vaikutuksen, ja sitä voidaan toistaa 2–3 viikon välein tarpeen mukaan.
Lannoitus on syytä lopettaa loppukesästä, noin elokuun puolivälissä. Tällöin kasvi alkaa luonnostaan valmistautua elinkaarensa loppuun ja keskittyy siementen tuottamiseen. Loppukauden lannoitus on turhaa ja voi jopa häiritä siementen kypsymistä. Antamalla kasvin rauhoittua luonnollisesti varmistat, että saat kerättyä elinvoimaisia siemeniä seuraavaa vuotta varten tai että kasvi onnistuu kylväytymään itsestään.
Lannoitettaessa on tärkeää noudattaa muutamaa perussääntöä. Älä koskaan lannoita kuivaa maata, sillä väkevät ravinnesuolat voivat vaurioittaa juuria. Kastele siis aina ensin kasvi puhtaalla vedellä ja anna lannoite vasta sen jälkeen kosteaan maahan. Vältä lannoitteen joutumista kasvin lehdille ja kukille. Noudata aina lannoitepakkauksen annosteluohjeita, sillä liika on aina pahempi kuin liian vähän.
Ravinnepuutosten tunnistaminen
Vaikka tarhaneito on vähään tyytyväinen, voi se köyhässä maassa tai pitkän kasvukauden aikana alkaa kärsiä ravinnepuutoksista. Yleisin ja helpoimmin tunnistettava oire on lehtien värin muuttuminen. Yleinen lehtien kalpeus tai kellastuminen, erityisesti vanhemmissa, alemmissa lehdissä, viittaa usein typen puutteeseen. Tällöin kasvin kasvu on myös hidasta ja kituliasta. Pieni annos tasapainoista yleislannoitetta tai orgaanista lannoitetta, kuten nokkosvettä, voi auttaa korjaamaan tilanteen nopeasti.
Fosforin puutos on harvinaisempi, mutta se voi ilmetä lehtien sinertävänä tai purppuraisena sävynä sekä heikkona juuriston ja kukkien kehityksenä. Fosfori on tärkeä erityisesti kasvin nuoruusvaiheessa ja kukinnan alkaessa. Maaperän hyvä fosforitaso varmistetaan parhaiten orgaanisella aineksella, kuten kompostilla tai luujauholla, jotka sekoitetaan maahan ennen istutusta.
Kaliumin puutos näkyy usein lehtien reunoilla, jotka muuttuvat ensin keltaisiksi ja myöhemmin ruskeiksi ja kuiviksi, ikään kuin palaneiksi. Kalium on tärkeä kasvin yleiskunnolle, veden käytön säätelylle ja tautien vastustuskyvylle. Tuhka on perinteinen ja tehokas kaliumlannoite, mutta sitä tulee käyttää erittäin harkitusti, sillä se nostaa voimakkaasti maan pH-arvoa. Parempi ja turvallisempi vaihtoehto on käyttää kaliumpitoisia, kukiville kasveille tarkoitettuja lannoitteita.
On tärkeää muistaa, että lehtien kellastuminen voi johtua monesta muustakin syystä kuin ravinnepuutoksesta, kuten liika- tai vähäkastelusta tai juuristo-ongelmista. Siksi on tärkeää tarkastella koko kasvin tilaa ja kasvuolosuhteita ennen kuin tekee hätiköityjä johtopäätöksiä ja aloittaa voimakkaan lannoituksen. Useimmiten tarhaneidon ongelmat liittyvät veteen tai maaperän rakenteeseen, eivätkä niinkään varsinaisiin ravinnepuutoksiin.
