Vaikka kurjenkello on yleisesti ottaen kestävä ja vähään tyytyvä perenna, se ei ole täysin immuuni erilaisille kasvitaudeille ja tuholaisten hyökkäyksille. Terve ja hyvinvoiva kasvi, joka kasvaa sille sopivassa ympäristössä, pystyy luonnostaan vastustamaan monia ongelmia paremmin kuin stressaantunut yksilö. Siksi ennaltaehkäisy onkin paras tapa torjua tauteja ja tuholaisia. On tärkeää tunnistaa yleisimmät uhat ja niiden oireet, jotta niihin osaa puuttua ajoissa ja oikeilla keinoilla, ennen kuin ne aiheuttavat suurta vahinkoa puutarhassa.
Ennaltaehkäiseviin toimiin kuuluu ensisijaisesti oikean kasvupaikan valinta. Kurjenkello viihtyy aurinkoisella tai puolivarjoisella paikalla, hyvin ojitetussa maassa. Riittävä ilmankierto kasvien ympärillä on ratkaisevan tärkeää, sillä se auttaa pitämään lehdistön kuivana ja ehkäisee monien sienitautien leviämistä. Liian tiheä istutus ja kosteutta keräävä, rehevä kasvusto luovat otolliset olosuhteet esimerkiksi härmälle ja harmaahomeelle. Myös tasapainoinen lannoitus ja kastelu edistävät kasvin vastustuskykyä.
Yksi yleisimmistä ja ärsyttävimmistä vitsauksista kurjenkellon kimpussa ovat lehtokotilot ja etanat. Nämä nilviäiset ovat erityisen aktiivisia kostealla säällä ja voivat syödä reikiä lehtiin sekä tuhota nuoria taimia jopa kokonaan. Niiden jättämät limavanat paljastavat niiden yölliset vierailut. Etanoiden ja kotiloiden torjunta vaatii usein sitkeyttä ja monien eri keinojen yhdistelmää. Säännöllinen tarkkailu ja ennaltaehkäisy ovat avainasemassa niiden kurissa pitämisessä.
Toinen yleinen tuholaisryhmä ovat kirvat, jotka imevät kasvinesteitä nuorista versoista ja lehtien alapinnoilta. Kirvat voivat heikentää kasvia, käpristää lehtiä ja erittää tahmeaa mesikastetta, joka puolestaan voi houkutella nokisieniä. Onneksi kirvojen torjuntaan on olemassa monia tehokkaita ja ympäristöystävällisiä keinoja. Luonnon omat hyötyhyönteiset, kuten leppäkertut, ovat parhaita liittolaisia taistelussa kirvoja vastaan.
Yleisimmät sienitaudit
Härmä on yksi tavallisimmista kurjenkellon sienitaudeista. Se ilmenee valkoisena, jauhemaisena peitteenä lehtien, varsien ja joskus myös kukkien pinnalla. Härmä viihtyy erityisesti lämpimällä ja kuivalla säällä, kun ilman suhteellinen kosteus on korkea, esimerkiksi lämpiminä päivinä ja viileinä öinä. Vaikka härmä harvoin tappaa kasvia, se heikentää sitä, rumentaa ulkonäköä ja voi vähentää kukintaa. Taudin leviämistä edistää kuivuudesta kärsivä kasvi ja huono ilmankierto.
Lisää artikkeleita tästä aiheesta
Härmän torjunnassa ennaltaehkäisy on tehokkainta. Varmista, että kasvit on istutettu riittävän harvaan, jotta ilma pääsee kiertämään niiden ympärillä. Kastele kasvit aina maan pinnalta, vältä lehtien kastelua. Jos härmää kuitenkin ilmenee, poista pahiten saastuneet lehdet ja kasvinosat välittömästi ja hävitä ne, älä laita kompostiin. Kotikonstina torjuntaan voi kokeilla ruokasooda- tai mäntysuopaliuosta, jota suihkutetaan kasvin kaikille osille. Myös kaupallisia torjunta-aineita on saatavilla.
Ruoste on toinen sienitauti, joka voi iskeä kurjenkelloihin. Se näkyy pieninä, oranssinruskeina tai keltaisina pุ่มina tai täplinä, yleensä lehtien alapinnoilla. Vähitellen lehdet kellastuvat ja varisevat ennenaikaisesti. Ruostesienet, kuten härmäkin, viihtyvät kosteissa olosuhteissa. Tauti talvehtii kasvinjätteissä, joten syksyinen siivous on tärkeä ennaltaehkäisevä toimenpide.
Ruosteen torjunta noudattaa samoja periaatteita kuin härmänkin. Huolehdi hyvästä ilmanvaihdosta ja vältä lehtien turhaa kastelua. Heti kun ensimmäiset oireet havaitaan, poista sairaat lehdet ja hävitä ne huolellisesti. Voimakkaassa tartunnassa koko kasvi saattaa olla tarpeen poistaa, jotta tauti ei leviä muihin kasveihin. Kuten muidenkin sienitautien kohdalla, terve ja vahva kasvi vastustaa tartuntaa paremmin kuin heikko yksilö.
Tuholaiset ja niiden torjunta
Etanat ja kotilot ovat kurjenkellon suurimpia vihollisia. Ne syövät epäsäännöllisen muotoisia reikiä lehtiin ja voivat jättää jälkeensä vain lehtiruodit. Erityisen suurta tuhoa ne aiheuttavat nuorille, meheville taimille. Torjunta kannattaa aloittaa heti keväällä, kun ensimmäiset etanat ilmestyvät. Tehokkain, vaikkakin työläs, tapa on kerätä niitä käsin pois hämärän aikaan tai sateen jälkeen. Kerätyt etanat voi hävittää esimerkiksi pudottamalla ne kiehuvaan veteen.
Lisää artikkeleita tästä aiheesta
On olemassa myös monia muita torjuntakeinoja. Olutansat houkuttelevat etanoita, jotka putoavat ansaan ja hukkuvat. Kasvien ympärille voi levittää esteitä, kuten murskattuja munankuoria, sahanpurua, kahvinporoja tai teräväreunaista hiekkaa, joiden yli etanoiden on epämiellyttävä kulkea. Kaupoissa on myytävänä myös rautafosfaattia sisältäviä torjunta-ainerakeita, jotka ovat tehokkaita ja suhteellisen turvallisia ympäristölle, lemmikeille ja hyötyeläimille.
Kirvat ovat pieniä, pehmeäruumiisia hyönteisiä, jotka kerääntyvät usein suuriksi yhdyskunniksi nuorten versojen kärkiin ja lehtien alapinnoille. Ne imevät kasvinesteitä, mikä voi aiheuttaa lehtien käpristymistä, kasvun hidastumista ja nuppujen epämuodostumista. Kirvojen erittämä mesikaste voi myös houkutella paikalle muurahaisia ja edistää nokisienen kasvua. Pienet esiintymät voi torjua suihkuttamalla kasvia voimakkaalla vesisuihkulla tai pyyhkimällä kirvat pois sormin.
Laajempien kirvaesiintymien torjuntaan voi käyttää mäntysuopaliuosta (noin 2-3 dl mäntysuopaa 10 litraan vettä). Liuoksella ruiskutetaan kasvin kaikki osat huolellisesti, erityisesti lehtien alapinnat. Käsittely on usein uusittava muutaman päivän välein, kunnes kirvat ovat hävinneet. Puutarhaan kannattaa myös houkutella kirvojen luontaisia vihollisia, kuten leppäkerttuja, kukkakärpäsiä ja harsokorentoja, istuttamalla monipuolisesti kukkivia kasveja.
Juuristo-ongelmat
Juurimätä on yksi vakavimmista kurjenkellon ongelmista, ja se johtuu lähes aina liian märästä ja huonosti ojitetusta maaperästä. Kun juuristo seisoo vedessä, se ei saa happea ja alkaa mädäntyä. Tämän aiheuttavat maaperässä elävät sienet, kuten Pythium ja Phytophthora. Oireet näkyvät maanpäällisissä osissa kasvun pysähtymisenä, lehtien kellastumisena ja yleisenä nuutumisena, vaikka maa olisi kosteaa. Lopulta koko kasvi kuolee.
Juurimädän paras torjuntakeino on ennaltaehkäisy. Varmista, että kasvupaikka on hyvin ojitettu. Jos puutarhasi maa on raskasta savea, paranna sitä lisäämällä hiekkaa ja orgaanista ainetta, kuten kompostia, ennen istutusta. Istuta kurjenkellot kohopenkkiin, jos maaperä on erityisen märkää. Vältä ylikastelua ja anna maan kuivahtaa hieman kastelukertojen välillä. Jos epäilet juurimätää, voit yrittää pelastaa kasvin kaivamalla sen ylös, leikkaamalla pois kaikki tummat, pehmeät ja mädäntyneet juuret ja istuttamalla sen uudelleen parempaan paikkaan tai ruukkuun, jossa on tuoretta, hyvin ojitettua multaa.
Maan alla voi piillä myös muita uhkia, kuten erilaisia toukkia ja juurimatoja. Esimerkiksi seppäkuoriaisen toukat, jotka tunnetaan paremmin juurimatoina, voivat syödä kasvin juuria. Niiden aiheuttamat tuhot ovat usein epämääräisiä, ja kasvi vain näyttää kitukasvuiselta. Myös myyrät voivat aiheuttaa tuhoa syömällä kurjenkellon juuristoa.
Juuristotuholaisten torjunta on usein haastavaa. Hyvä maanmuokkaus ja maan rakenteen parantaminen voivat auttaa. Biologiset torjuntakeinot, kuten petosukkulamatojen levittäminen, voivat tehota tiettyihin toukkiin. Myyrien torjuntaan on olemassa erilaisia ansoja ja karkotteita. Tärkeintä on kuitenkin ylläpitää tervettä ja elinvoimaista maaperää, joka tukee kasvin omaa puolustuskykyä.
Harvinaisemmat uhat ja ennaltaehkäisy
Harmaahome (Botrytis cinerea) on toinen sienitauti, joka voi iskeä kurjenkelloihin erityisesti kosteina ja viileinä jaksoina. Se aiheuttaa vetisiä, ruskeita laikkuja lehtiin, kukkiin ja varsiin, jotka peittyvät pian harmaalla, pörröisellä homekasvustolla. Tauti iskee usein vahingoittuneisiin tai kuoleviin kasvinosiin, joten hyvä hygienia, kuten kuihtuneiden kukkien ja lehtien poistaminen, on tärkeää. Varmista myös hyvä ilmankierto ja vältä ylilannoitusta.
Toisinaan kurjenkelloissa voi esiintyä virustauteja, jotka aiheuttavat esimerkiksi lehtien kirjavuutta, epämuodostumia ja kasvun kääpiöitymistä. Virustauteihin ei ole olemassa parannuskeinoa. Ainoa keino on hävittää saastunut kasvi juurineen polttamalla tai sekajätteen mukana, jotta tauti ei leviä. Virukset leviävät usein imevien tuholaisten, kuten kirvojen, välityksellä, joten tuholaistorjunta on myös osa virustautien ennaltaehkäisyä. Käytä myös aina puhtaita työkaluja kasveja käsitellessäsi.
Yleinen ennaltaehkäisyn periaate on monimuotoisuuden vaaliminen puutarhassa. Monokulttuurit, joissa kasvatetaan suurta määrää samaa kasvia, ovat alttiimpia tautien ja tuholaisten massaesiintymille. Kun istutat kurjenkellojen sekaan muita perennoja, yrttejä ja kukkia, luot tasapainoisemman ekosysteemin. Tämä houkuttelee puutarhaan hyötyhyönteisiä, kuten petohyönteisiä ja pölyttäjiä, jotka auttavat pitämään tuholaiskannat kurissa luonnollisesti.
Tarkkaile kasvejasi säännöllisesti. Mitä aiemmin havaitset ongelman, sitä helpompi siihen on puuttua. Käy puutarhassasi päivittäin tai ainakin muutaman kerran viikossa ja katso kasvejasi lähemmin. Tarkista lehtien ylä- ja alapinnat, versojen kärjet ja kukkanuput. Ajoissa havaittu tuholaispesäke tai ensimmäiset taudin merkit on helppo poistaa mekaanisesti ennen kuin ne ehtivät levitä laajemmalle.
