Jotta silkkiakaasia voisi kasvaa voimakkaasti, kukkia runsaasti ja pysyä terveenä, se tarvitsee veden ja valon lisäksi sopivassa suhteessa erilaisia ravinteita. Maaperän luontainen ravinnevarasto ei aina riitä tyydyttämään tämän nopeasti kasvavan puun tarpeita, joten säännöllinen ja oikein ajoitettu lannoitus on olennainen osa sen hoitoa. Oikeanlainen lannoitus ei ainoastaan edistä näyttävää ulkomuotoa, vaan myös parantaa kasvin vastustuskykyä tauteja ja tuholaisia vastaan sekä lisää sen talvenkestävyyttä. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, mitä, milloin ja miten lannoittaa, sillä vääränlainen tai liiallinen lannoitus voi olla kasville jopa haitallisempaa kuin lannoittamatta jättäminen.
Silkkiakaasian ravinnetarpeet vaihtelevat sen elinkaaren ja vuodenajan mukaan. Keväällä ja alkukesällä, voimakkaan kasvun aikana, kasvi kuluttaa runsaasti erityisesti typpeä, joka on tärkeä lehtien ja versojen rakennusaine. Kesän edetessä ja kukinnan lähestyessä fosforin ja kaliumin merkitys kasvaa. Fosfori on avainasemassa kukkien ja juuriston kehityksessä, kun taas kalium säätelee kasvin nestetasapainoa ja parantaa sen yleistä elinvoimaisuutta.
Lannoituksen tavoitteena on täydentää maaperän ravinnevaroja ja tarjota kasville sen tarvitsemat ravinteet oikeaan aikaan ja oikeassa muodossa. Markkinoilla on laaja valikoima erilaisia lannoitteita, sekä orgaanisia että mineraalilannoitteita, jotka soveltuvat silkkiakaasialle. Valinta riippuu puutarhurin mieltymyksistä ja maaperän lähtötilanteesta. Orgaaniset lannoitteet parantavat samalla maan rakennetta, kun taas mineraalilannoitteet tarjoavat nopeasti vaikuttavia, täsmällisiä ravinnemääriä.
Tässä artikkelissa perehdymme syvemmin silkkiakaasian ravitsemukseen. Annamme käytännön neuvoja sopivien lannoitteiden valintaan, oikeaan lannoitusajankohtaan ja -määrään sekä siihen, miten tunnistaa ja välttää ylilannoituksen vaarat. Oikealla ravinnehuollolla varmistat, että silkkiakaasiasi ei ainoastaan selviydy, vaan kukoistaa ja ilahduttaa sinua vuodesta toiseen.
Silkkiakaasian perusravinnetarpeet
Kaikkien kasvien tavoin silkkiakaasia tarvitsee kolmea pääravinnetta: typpeä (N), fosforia (P) ja kaliumia (K). Nämä kolme ovat niin sanottuja makroravinteita, joita kasvi tarvitsee suurimmat määrät. Typpi on kasvun moottori, välttämätön lehtivihreän sekä proteiinien muodostumiselle. Se edistää rehevää lehtien ja versojen kasvua. Typen puute näkyy heikkona kasvuna ja vaaleina, kellertävinä lehtinä, erityisesti vanhemmissa lehdissä.
Fosfori on puolestaan energia- ja kukkasravinne. Sillä on keskeinen rooli fotosynteesissä, ravinteiden kuljetuksessa ja solunjakautumisessa. Erityisen tärkeää fosfori on juuriston vahvalle kehitykselle ja runsaalle kukka-aiheiden muodostumiselle. Fosforin puute voi ilmetä kitukasvuisuutena, heikkona kukintana ja lehtien sinertävänä tai purppuraisena sävynä. Silkkiakaasia hyötyy fosforipitoisesta lannoituksesta erityisesti ennen kukintaa.
Kalium on kasvin ”kuntoravinne”, joka säätelee monia elintärkeitä prosesseja. Se osallistuu veden ja ravinteiden liikkumiseen kasvissa, säätelee ilmarakojen toimintaa ja aktivoi monia entsyymejä. Riittävä kaliumin saanti parantaa kasvin kuivuuden- ja kylmänkestävyyttä sekä lisää sen vastustuskykyä tauteja vastaan. Kaliumin puutteen oireita ovat usein lehtien reunojen kellastuminen ja ruskettuminen, heikot versot ja yleinen nuutunut olemus.
Pääravinteiden lisäksi silkkiakaasia tarvitsee myös hivenravinteita, kuten magnesiumia, kalsiumia, rikkiä, rautaa, mangaania ja booria, vaikkakin huomattavasti pienempiä määriä. Hyvälaatuinen, monipuolinen yleislannoite tai orgaaninen lannoite, kuten komposti, sisältää yleensä riittävästi myös näitä hivenravinteita. Jos maaperä on hyvin köyhä tai sen pH-arvo on epätasapainossa, hivenravinnepuutoksia voi ilmetä.
Lannoituksen ajoitus ja tiheys
Lannoituksen oikea ajoitus on avainasemassa, jotta ravinteet ovat kasvin käytettävissä silloin, kun se niitä eniten tarvitsee. Lannoituskausi alkaa keväällä, kun kasvi herää talvilevosta ja aloittaa aktiivisen kasvun. Ensimmäinen lannoituskerta ajoitetaan yleensä lehtien puhkeamisen aikoihin. Tällöin annettava lannoite antaa kasville tarvittavan energian uusien versojen ja lehtien tuottamiseen. Kevätlannoitukseen sopii hyvin tasapainoinen yleislannoite tai typpipitoinen lannoite.
Kasvukauden aikana, toukokuusta heinäkuuhun, lannoitusta voidaan jatkaa säännöllisin väliajoin, esimerkiksi kerran kuukaudessa nestemäisellä lannoitteella tai 1-2 kertaa kaudessa hitaasti liukenevilla rakeilla. Nuoret, voimakkaasti kasvavat puut ja ruukussa kasvatettavat yksilöt hyötyvät säännöllisestä lannoituksesta eniten. Vanhemmat, vakiintuneet puut pärjäävät usein vähemmällä lannoituksella, ja niille saattaa riittää pelkkä keväinen kompostilisäys. Seuraa kasvin vointia: jos kasvu on voimakasta ja lehdet tummanvihreitä, lannoitus on riittävää.
Lannoitus on tärkeää lopettaa ajoissa loppukesästä. Viimeinen lannoituskerta tulisi antaa viimeistään heinäkuun lopussa tai elokuun alussa. Erityisesti typpipitoisten lannoitteiden antamista on vältettävä myöhään kesällä ja syksyllä. Myöhäinen lannoitus kiihdyttää uutta kasvua, joka ei ehdi puutua kunnolla ennen talven tuloa. Nämä uudet, hennot versot ovat erittäin alttiita pakkasvaurioille, mikä voi heikentää kasvin talvehtimista merkittävästi.
Syksyllä kasville ei anneta enää kasvua edistäviä lannoitteita. Sen sijaan voidaan antaa niin sanottua syyslannoitetta, joka on vähätyppinen tai täysin typetön, mutta sisältää runsaasti fosforia ja kaliumia. Nämä ravinteet eivät edistä uutta kasvua, vaan auttavat kasvia valmistautumaan talveen: ne vahvistavat solukkoa, edistävät versojen puutumista ja parantavat juuriston kuntoa. Tämä parantaa kasvin pakkaskestävyyttä ja antaa sille paremmat lähtökohdat seuraavaan kevääseen.
Sopivien lannoitteiden valinta
Lannoitemarkkinoilta löytyy laaja valikoima tuotteita, ja oikean valitseminen voi tuntua haastavalta. Silkkiakaasialle sopivat monet yleiskäyttöön tarkoitetut lannoitteet. Lannoitteet voidaan jakaa kahteen pääryhmään: mineraali- eli väkilannoitteisiin ja orgaanisiin lannoitteisiin. Mineraalilannoitteet ovat teollisesti valmistettuja, ja niiden ravinteet ovat kasville nopeasti käyttökelpoisessa muodossa. Ne ovat tehokkaita ja niiden ravinnepitoisuudet ovat tarkasti tiedossa, mikä helpottaa annostelua. Niitä on saatavilla nestemäisinä, jauhemaisina ja rakeisina.
Nestemäiset lannoitteet sekoitetaan kasteluveteen ja ne vaikuttavat nopeasti, mutta niiden vaikutus on lyhytaikainen. Ne sopivat hyvin esimerkiksi ruukussa kasvaville kasveille, joita lannoitetaan säännöllisesti kasvukauden aikana. Hitaasti liukenevat rakeet puolestaan sekoitetaan pintamultaan, ja ne vapauttavat ravinteita tasaisesti pidemmän ajan kuluessa, jopa useiden kuukausien ajan. Ne ovat helppokäyttöisiä ja vähentävät ylilannoituksen riskiä.
Orgaaniset lannoitteet, kuten komposti, kypsytetty lanta, luujauho tai kanankakka, ovat luonnonmukaisia vaihtoehtoja. Ne vapauttavat ravinteita hitaasti pieneliötoiminnan tuloksena ja parantavat samalla maan rakennetta, vesitaloutta ja pieneliöstön elinoloja. Orgaaniset lannoitteet ovat yleensä turvallisempia käyttää, sillä ylilannoituksen vaara on pienempi. Keväällä juuristoalueelle levitetty kerros kompostia voi riittää koko kasvukauden ravinnetarpeisiin vakiintuneelle puulle.
Valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota lannoitteen NPK-suhteeseen. Keväällä sopii tasapainoinen suhde (esim. 10-10-10) tai hieman typpipitoisempi vaihtoehto. Kesällä, kukinnan edistämiseksi, voidaan valita lannoite, jossa fosforin (P) ja kaliumin (K) osuus on suurempi (esim. 5-10-10). Syksyllä taas valitaan vähätyppinen tai typetön PK-lannoite. Monet kukkiville kasveille tai pensaille tarkoitetut lannoitteet sopivat hyvin myös silkkiakaasialle.
Orgaaniset ja epäorgaaniset lannoitteet
Orgaanisten ja epäorgaanisten (mineraali-) lannoitteiden välillä on perustavanlaatuisia eroja, ja molemmilla on omat etunsa ja haittansa. Epäorgaaniset lannoitteet sisältävät ravinteita puhtaina mineraalisuoloina, jotka liukenevat veteen ja ovat välittömästi kasvin käytettävissä. Tämä tekee niistä erittäin nopeavaikutteisia. Ne ovat tehokas apu esimerkiksi akuutin ravinnevajeen korjaamiseen tai kun halutaan antaa kasville nopeasti lisäenergiaa tietyssä kasvuvaiheessa. Niiden tarkka ravinnepitoisuus tekee annostelusta helppoa ja ennustettavaa.
Epäorgaanisten lannoitteiden haittapuolena on niiden vaikutus maaperään pitkällä aikavälillä. Ne eivät sisällä orgaanista ainetta eivätkä siten paranna maan rakennetta tai tue sen pieneliötoimintaa. Jatkuva ja yksipuolinen käyttö voi jopa köyhdyttää maaperää ja kovettaa sen rakennetta. Lisäksi on olemassa riski ravinteiden huuhtoutumisesta pohja- ja vesistöihin, jos lannoitetta käytetään liikaa. Myös ylilannoituksen ja juurien ”polttamisen” riski on suurempi kuin orgaanisilla lannoitteilla.
Orgaaniset lannoitteet, kuten komposti, lanta ja erilaiset kasviperäiset valmisteet, ovat peräisin eloperäisestä aineksesta. Niiden ravinteet vapautuvat hitaasti maaperän pieneliöiden hajotustoiminnan myötä. Tämä hidas vapautuminen takaa tasaisen ravinteiden saannin pidemmäksi aikaa ja pienentää ylilannoituksen vaaraa. Tärkein etu on kuitenkin niiden positiivinen vaikutus maaperään. Ne lisäävät maan humuspitoisuutta, parantavat mururakennetta, lisäävät vedenpidätyskykyä ja ruokkivat hyödyllisiä mikrobeja ja lieroja, mikä tekee maaperästä elävämmän ja hedelmällisemmän.
Orgaanisten lannoitteiden haittana voidaan pitää niiden hitaampaa vaikutusta ja epätarkempaa ravinnepitoisuutta. Akuuttiin ravinnevajeeseen ne eivät tuo yhtä nopeaa apua kuin mineraalilannoitteet. Monille puutarhureille paras lähestymistapa onkin yhdistelmäkäyttö: maaperää parannetaan säännöllisesti orgaanisilla aineksilla, kuten kompostilla, ja tarvittaessa kasvua tuetaan kasvukaudella harkitusti mineraalilannoitteilla. Tämä yhdistää molempien lannoitetyyppien parhaat puolet.
Ylilannoituksen vaarat ja oireet
Vaikka lannoitus on tärkeää, on muistettava, että liika on liikaa. Ylilannoitus on yksi yleisimmistä harrastajapuutarhurien tekemistä virheistä, ja se voi aiheuttaa kasville vakavia vaurioita, jopa sen kuoleman. Liiallinen lannoitemäärä, erityisesti väkilannoitteet, nostaa maaperän suolapitoisuuden liian korkeaksi. Tämä häiritsee kasvin vedensaantia osmoosin kautta; sen sijaan, että juuret imisivät vettä, maa alkaa vetää vettä pois juurista, mikä johtaa kasvin kuivumiseen, vaikka maa olisi kosteaa.
Ylilannoituksen oireet voivat ilmetä monin tavoin. Yksi tyypillisimmistä merkeistä on lehtien kärkien ja reunojen ruskettuminen ja kuivuminen, ikään kuin ne olisivat palaneet. Kasvin kasvu voi pysähtyä tai hidastua merkittävästi. Lehdet voivat myös kellastua ja varista ennenaikaisesti. Ruukkuviljelyssä mullan pinnalle voi kertyä valkoista tai kellertävää suolakertymää. Vakavissa tapauksissa koko kasvi nuutuu ja voi kuolla, koska juuristo on vaurioitunut peruuttamattomasti.
Erityisesti liiallinen typpilannoitus voi aiheuttaa omat ongelmansa. Se johtaa usein rehevään, mutta heikkoon ja rentoon kasvuun. Kasvi tuottaa runsaasti tummanvihreitä lehtiä, mutta kukinta jää heikoksi tai pois kokonaan. Tällainen rehevä, pehmeä kasvus on myös erityisen herkkä tuholaisille, kuten kirvoille, sekä erilaisille sienitaudeille. Lisäksi, kuten aiemmin mainittu, myöhään syksyllä annettu typpi heikentää kasvin talvenkestävyyttä.
Jos epäilet ylilannoitusta, toimi nopeasti. Jos kyseessä on ruukussa oleva kasvi, huuhtele multaa runsaalla vedellä antamalla veden valua vapaasti pohjarei’istä ulos useiden minuuttien ajan. Tämä auttaa huuhtomaan ylimääräiset suolat pois mullasta. Avomaalla kasvin juuristoaluetta voi kastella runsaasti pidemmän aikaa. Poista mahdolliset pintaan levitetyt lannoiterakeet ja pidä taukoa lannoituksesta, kunnes kasvi näyttää toipumisen merkkejä. Jatkossa noudata aina tarkasti lannoitepakkauksen annosteluohjeita ja muista, että on parempi antaa hieman liian vähän kuin liian paljon lannoitetta.
