Sitruunamelissa, tieteelliseltä nimeltään Melissa officinalis, on erittäin suosittu, miellyttävän sitruunantuoksuinen monivuotinen kasvi, joka kuuluu huulikukkaiskasvien heimoon. Sitä löytyy monista puutarhoista ja parvekkeilta, sillä se ei ole suosittu ainoastaan arominsa vuoksi, vaan myös lääkinnällisten ominaisuuksiensa ja monipuolisen keittiökäyttönsä ansiosta. Oikeanlainen talvehtiminen on avainasemassa, jotta kasvi voi kehittyä vuodesta toiseen voimakkaasti ja terveenä ja tuottaa runsaasti tuoreita versoja. Vaikka kyseessä on pohjimmiltaan suhteellisen kestävä laji, huolenpito palkitsee, erityisesti ankarammissa, pakkastalvisissa ilmastoissa, joissa suojaamattomat taimet voivat helposti vahingoittua tai jopa kuolla. Onnistunut talvehtiminen takaa seuraavan kauden runsaan sadon ja kasvin pitkän iän.
Sitruunamelissa on pohjimmiltaan pakkasenkestävä kasvi, joka lauhkealla ilmastovyöhykkeellä pystyy selviytymään talvesta avomaalla ilman suurempia vaikeuksia. Sen juuristo ulottuu suhteellisen syvälle, mikä auttaa sitä suojautumaan kylmältä, ja maanpäällisten osien kuoltua juurakko siirtyy lepotilaan. Siitä huolimatta nuoret, vastikään istutetut taimet sekä erittäin kylmät, lumipeitteettömät talvet voivat olla vakava uhka kasville. Tällöin myös syvemmät maakerrokset voivat jäätyä, mikä voi vahingoittaa juuristoa ja estää keväisen elpymisen. Oikeanlainen valmistautuminen ja talvehtimisstrategian valinta ovat siis välttämättömiä kasvin terveyden säilyttämiseksi.
Puutarhassa kasvatetut, vanhemmat ja vahvistuneet sitruunamelissan taimet eivät yleensä vaadi erityisiä talvehtimistoimenpiteitä, mikäli ilmasto ei ole äärimmäisen kylmä. Kasvin maanpäälliset osat ruskettuvat ja kuivuvat ensimmäisten kunnon pakkasten myötä, mikä on osa luonnollista prosessia. Tänä aikana kasvi vetää kaiken energiansa juuristoonsa valmistautuakseen talven lepokaudelle. Ennen keväistä silmujen puhkeamista, aikaisin keväällä, nämä kuivuneet varret kannattaa leikata takaisin muutaman senttimetrin korkeudelta maanpinnasta, mikä edistää uusien, tuoreiden versojen kasvua. Tämä leikkaus edistää kasvin uusiutumista ja tiheämmän, pensasmaisemman kasvutavan muodostumista seuraavalla kasvukaudella.
Yksi onnistuneen talvehtimisen avaimista on oikeanlainen valmistautuminen, joka alkaa jo syksyllä. Syyskuusta alkaen on syytä välttää typpipitoista lannoitusta, sillä se kiihdyttäisi uusien versojen kasvua, jotka eivät ehtisi vahvistua riittävästi ennen pakkasten tuloa. Sen sijaan on erittäin suositeltavaa levittää ohut kerros kypsää kompostia tai orgaanista katetta (esimerkiksi lehtiä, olkia) taimien ympärille. Tämä katekerros ei ainoastaan toimi lämmöneristeenä suojaten juuristoa kovilta pakkasilta, vaan myös rikastuttaa maaperää arvokkailla ravinteilla hitaasti hajotessaan kevään sulamisvesien myötä, luoden perustan seuraavan vuoden voimakkaalle kasvulle.
Valmistautuminen kylmiin kuukausiin
Tärkein askel sitruunamelissan talvehtimiseen valmistautumisessa on kasvin leikkaaminen. Tämä kannattaa tehdä ennen ensimmäisiä pakkasia tai heti niiden jälkeen, kun lehdistö on menettänyt raikkautensa ja alkanut kuivua. Varret leikataan noin 5–10 senttimetrin korkeudelta maanpinnasta, mikä auttaa ehkäisemään sienitautien kehittymistä kuolleisiin kasvinosiin talven kosteana aikana. Tämä radikaalilta vaikuttava leikkaus palvelee itse asiassa kasvin suojaamista, sillä näin talvisuojakate pystyy peittämään taimen helpommin ja tehokkaammin, minimoiden pakkasvaurioiden riskin. Leikkaus edistää myös voimakkaiden, uusien versojen ilmestymistä suoraan juurakosta keväällä.
Leikkaamisen jälkeen tärkein tehtävä on suojata taimet talven pakkasilta, erityisesti nuorempien kasvien kohdalla tai ankarammissa ilmastoissa. Tähän tarkoitukseen soveltuu erinomaisesti katteella peittäminen, joka muodostaa eristävän kerroksen maan pinnalle. Voimme käyttää lehtiä, olkia, männynkaarnaa tai jopa paksumpaa kompostikerrosta, joka levitetään 10–15 senttimetrin paksuudelta kasvin juurelle. Tämä kate ei ainoastaan suojaa juuristoa kylmältä, vaan auttaa myös säilyttämään maaperän kosteuden ja estää syvempien kerrosten jäätymisen. Katekerros voidaan keväällä pakkasvaaran mentyä ohi varovasti poistaa tai muokata maahan, parantaen siten sen rakennetta.
Avomaalla talvehtivan sitruunamelissan vedensaanti ei yleensä vaadi erityistä huomiota, sillä talven sateet kattavat kasvin vähäisen nesteentarpeen lepokauden aikana. Pitkien, kuivien ja pakkasjaksojen aikana, jolloin sateita ei tule, voi kuitenkin olla aiheellista kastella taimia kohtuullisesti leudompina päivinä. Tämä on erityisen tärkeää hiekkaisilla, hyvin vettä läpäisevillä mailla, jotka kuivuvat nopeammin. Liikakastelua on ehdottomasti vältettävä, sillä seisova vesi voi johtaa juurien mätänemiseen, mikä aiheuttaa kasvin kuoleman, erityisesti jäätyneessä maassa.
Ravinteiden antaminen keskeytetään talvikaudeksi, sillä kasvi on lepotilassa eikä tarvitse kasvua edistäviä aineita. Viimeinen ravinteiden antokerta tulisi ajoittaa viimeistään alkusyksyyn, mieluiten kaliumpitoisella, pakkaskestävyyttä parantavalla valmisteella. Typpipitoisten lannoitteiden ja keinolannoitteiden käyttö voi olla suorastaan haitallista, sillä myöhään kasvavat tuoreet versot ovat pakkasherkkiä ja paleltuvat helposti, heikentäen koko kasvia. Luonnollinen katekerros, kuten komposti, varmistaa tarvittavat ravinteet kasvun alkamiseen keväällä, kun hajoamisprosessit käynnistyvät.
Ruukussa kasvavan sitruunamelissan talvehtiminen
Säiliössä, ruukussa tai parvekelaatikossa kasvatetun sitruunamelissan talvehtiminen vaatii enemmän huomiota, koska sen juuristo on paljon alttiimpi lämpötilanvaihteluille ja pakkaselle. Ruukun multa jäätyy paljon nopeammin ja syvemmältä kuin puutarhan maaperä, mikä voi johtaa juurien peruuttamattomiin vaurioihin. Tämän vuoksi ruukussa olevaa sitruunamelissaa ei kannata jättää talvikuukausiksi ulos, etenkään alueilla, joilla on kovia pakkasia. Turvallisin ratkaisu on siirtää kasvi suojaisaan paikkaan, jossa lämpötila voidaan pitää plussan puolella, mutta viileänä.
Ihanteellinen talvehtimispaikka on valoisa, mutta viileä tila, jossa lämpötila pysyy vakaasti 5–10 celsiusasteen välillä. Tähän tarkoitukseen sopii täydellisesti lämmittämätön kuisti, valoisa kellari, autotalli, jossa on ikkuna, tai jopa pakkasvapaa porraskäytävä. Liian lämpimät, lämmitetyt huoneolosuhteet eivät ole ihanteellisia, koska kasvi voi alkaa kasvaa, mutta talven vähävaloisessa ympäristössä versot jäävät heikoiksi, venyneiksi ja alttiiksi sairauksille. Tavoitteena on ylläpitää kasvin lepotilaa, ei kiihdyttää sen kasvua talvikaudella.
Talvehtimaan vietävä ruukkukasvi kannattaa leikata samalla tavalla kuin sen avomaalla kasvavat kumppanit, noin 10 senttimetrin korkeudelta maanpinnasta. Tämä vähentää haihtumispintaa ja helpottaa kasvin käsittelyä ahtaammassa talvehtimispaikassa. Leikkaamisen jälkeen tarkasta kasvi huolellisesti, poista kaikki kuivuneet, sairaat lehdet ja versot estääksesi taudinaiheuttajien ja tuholaisten talvehtimisen. Ennen talvehtimispaikkaan siirtämistä on myös suositeltavaa puhdistaa mullan pinta pudonneista kasvinjätteistä, mikä vähentää entisestään sienitautien riskiä talvikuukausien aikana.
Talvehtimisen aikana ruukussa olevan sitruunamelissan vedentarve vähenee dramaattisesti. Kastele sitä vain sen verran, että multa ei pääse täysin kuivumaan, mutta anna mullan pintakerroksen kuivahtaa kastelujen välillä. Liikakastelu on yleisin virhe, joka johtaa juurien mätänemiseen ja kasvin kuolemaan talvikaudella. Lannoittaminen ei ole lainkaan tarpeen ennen kevättä. Keväällä, kun pakkasvaara on ohi, totuta kasvi vähitellen ulko-olosuhteisiin, sijoittamalla se aluksi vain muutamaksi tunniksi varjoisampaan paikkaan, ja anna sen sitten viettää yhä enemmän aikaa auringossa ennen lopulliselle paikalleen siirtämistä.
Keväiset tehtävät ja kasvin elvyttäminen
Kun kevät saapuu ja yöpakkasten vaara on lopullisesti ohi ja maa lämpenee, on aika herättää sitruunamelissa. Avomaalla talvehtineiden taimien osalta ensimmäinen ja tärkein askel on talvisuojan, eli katekerroksen, varovainen poistaminen tai sen kevyt muokkaaminen maahan. Tämä antaa auringonsäteiden lämmittää maata kasvin juurella ja edistää uusien versojen ilmestymistä. Jos syksyllä ei tehty, nyt on aika leikata edellisen vuoden kuivuneet varret maanpinnan yläpuolelta, mikä antaa tilaa tuoreelle, voimakkaalle kasvulle.
Ruukuissa talvehtineet kasvit on totutettava vähitellen takaisin ulko-olosuhteisiin. Älä aseta niitä heti paahtavaan aurinkoon, sillä lehdet voivat palaa äkillisen, voimakkaan valon vaikutuksesta. Ensimmäisten yhden tai kahden viikon aikana etsi niille puolivarjoisa, tuulelta suojattu paikka ja vie ne ulos vain muutamaksi tunniksi. Lisää vähitellen ulkona vietettyä aikaa ja auringonvalolle altistumista, kunnes kasvi on täysin sopeutunut ulkoilmaan. Tämä ”karaisuksi” kutsuttu prosessi on välttämätön kasvin shokittomalle siirtymälle ja terveen kehityksen käynnistämiselle.
Keväisen elpymisen aikana kasvi kiittää ravinteiden saannista. Avomaan taimien ympärille kannattaa muokata kypsää kompostia tai orgaanista lannoitetta, mikä takaa tarvittavat makro- ja mikroravinteet pitkällä aikavälillä. Ruukkukasvien tapauksessa paras ratkaisu on istuttaa ne uudelleen tuoreeseen, ravinteikkaaseen kukkamultaan, tai jos tämä ei ole mahdollista, aloita säännöllinen, mutta kohtuullinen lannoitus tasapainoisella yleislannoitteella. Odota ensimmäisen lannoituksen kanssa, kunnes uusien versojen kasvu on selvästi alkanut.
Kevätkaudella säännöllinen kastelu on avainasemassa, erityisesti kasvun alkaessa. Pidä maa jatkuvasti kevyesti kosteana, mutta vältä seisovaa vettä. Lämpenevän sään ja lehdistön kasvun myötä myös kasvin vedentarve kasvaa. Tarkista säännöllisesti mullan kosteus, erityisesti ruukkuistutusten kohdalla, jotka kuivuvat nopeammin. Oikealla hoidolla ja keväisillä valmisteluilla sitruunamelissa palautuu nopeasti talvilevosta ja tarjoaa pian jälleen runsaasti aromaattisia, tuoreita lehtiään.
