Sitruunamelissa, tieteelliseltä nimeltään Melissa officinalis, on erittäin kiitollinen ja monipuolisesti hyödynnettävä monivuotinen kasvi, joka kuuluu minttujen heimoon. Sen tunnusomaisen, voimakkaan sitruunantuoksun ja miellyttävän maun ansiosta se on välttämätön osa keittiöpuutarhoja ja yrttitarhoja, mutta myös luonnonmukaisten hoitomuotojen ystävät arvostavat sitä sen lääkinnällisten ominaisuuksien vuoksi. Onnistuneen viljelyn perusta on oikean kasvupaikan valinta ja kasvin tarpeiden perusteellinen tuntemus, mikä takaa terveen kehityksen ja runsaan, aromaattisen lehtisadon. Oikealla hoidolla sitruunamelissa ilahduttaa meitä vuodesta toiseen tuoreilla versoillaan vaatien puutarhurilta vain vähäistä vaivannäköä.
Sitruunamelissan viljelyssä maaperän laatu on avaintekijä, joka määrittää perusteellisesti kasvin kehitysnopeutta ja lehtien eteerisen öljyn pitoisuutta. Kasvi suosii hyvin vettä läpäisevää, ravinteikasta, lievästi kalkkipitoista tai neutraalia (ihanteellisesti pH-arvoltaan 6,0–7,5) maaperää. Liian tiivis savimaa voi johtaa juurimätään seisovan veden vuoksi, kun taas löysä hiekkamaa ei pysty varastoimaan riittävästi kosteutta ja ravinteita. Optimaalisen maaperän rakenteen saavuttamiseksi maa kannattaa parantaa ennen istutusta kypsällä kompostilla tai orgaanisella lannalla, mikä paitsi lisää ravinteiden määrää, myös vaikuttaa suotuisasti maaperän vesitalouteen.
Myös valo-olosuhteet ovat ratkaisevassa asemassa sitruunamelissan optimaalisessa kasvussa ja aromin kehittymisessä. Kasvi viihtyy parhaiten aurinkoisella tai puolivarjoisella paikalla; ihanteellinen paikka on puutarhan osa, jossa se saa vähintään kuusi tuntia suoraa auringonvaloa päivittäin. Liiallisessa varjossa kasvin versot venyvät, lehdistö harvenee ja lehtien eteerisen öljyn pitoisuus ja samalla sen ominainen sitruunainen aromi vähenevät merkittävästi. Kuumilla ilmastoalueilla suoja iltapäivän paahtavalta auringolta, eli osittainen varjostus, voi kuitenkin olla hyödyllistä, koska se estää lehtien palamisen ja kasvin ennenaikaisen kuivumisen.
Sitruunamelissan vedentarve on kohtuullinen, mutta onnistuneen viljelyn kannalta on välttämätöntä pitää maaperä tasaisen kosteana, erityisesti kuumina ja kuivina kesäkuukausina. Kasvi ei siedä täydellistä kuivumista, mikä johtaa lehtien kellastumiseen ja kasvun pysähtymiseen, mutta myös liikakastelu ja seisova vesi ovat haitallisia, koska ne voivat aiheuttaa juurien tukehtumisen ja mätänemisen. Paras kastelukäytäntö on maaperän säännöllinen tarkastaminen ja kastelu tarpeen mukaan, mieluiten aikaisin aamulla tai illalla, jotta veden haihtuminen olisi mahdollisimman vähäistä. Maaperän pinnan kattaminen katteella (esimerkiksi oljella tai kuorikkeella) auttaa tehokkaasti säilyttämään kosteuden ja torjumaan myös rikkaruohoja.
Lisääminen siemenkylvöllä
Sitruunamelissan lisääminen siemenistä on kustannustehokas ja suhteellisen yksinkertainen menetelmä, joka mahdollistaa suuremman kasvimäärän tuottamisen. On kuitenkin tärkeää tietää, että siemenistä kasvatetuissa kasveissa voi esiintyä jonkin verran geneettistä vaihtelua, ja niiden alkuperäinen kehitys voi olla hitaampaa kuin kasvullisesti lisätyillä yksilöillä. Siemenkylvön onnistuminen riippuu suurelta osin siementen laadusta ja tuoreudesta, joten parhaan itävyysprosentin saavuttamiseksi kannattaa aina käyttää luotettavasta lähteestä peräisin olevia tuoreita siemeniä. Myös kylvön ajoitus on kriittinen; taimikasvatus kannattaa aloittaa sisätiloissa suojaisissa olosuhteissa muutama viikko ennen pakkasvaaran päättymistä.
Sisätiloissa tapahtuvaan taimikasvatukseen siemenet tulisi kylvää noin 6–8 viikkoa ennen viimeisiä odotettuja keväthalloja. Käytä tähän tarkoitukseen puhtaita taimikasvatusalustoja tai pieniä ruukkuja, jotka on täytetty laadukkaalla, ilmavalla taimimullalla. Koska sitruunamelissan siemenet tarvitsevat valoa itääkseen, paina siemenet vain kevyesti mullan pintaan äläkä peitä niitä lainkaan tai peitä ne vain hyvin ohuella (1–2 mm) multa- tai vermikuliittikerroksella. Kylvön jälkeen suihkuta multa hienojakoisella vedellä ja peitä astia läpinäkyvällä kelmulla tai muovikuvulla itämisen ajaksi (joka kestää yleensä 7–14 päivää) kosteuden varmistamiseksi.
Kun taimet ovat itäneet ja ensimmäiset aidot lehdet ovat ilmestyneet, peite on poistettava riittävän ilmankierron varmistamiseksi ja sienitautien, kuten taimipoltteen, ehkäisemiseksi. Taimet tarvitsevat tässä vaiheessa paljon valoa, joten sijoita ne aurinkoiselle ikkunalaudalle tai käytä kasvivalaisinta. Kun taimet ovat saavuttaneet 5–7 cm korkeuden ja niillä on useita lehtipareja, ne voidaan varovasti istuttaa suurempiin ruukkuihin. Ennen ulosistutusta on ratkaisevan tärkeää ”karaista” taimet eli totuttaa ne vähitellen ulko-olosuhteisiin, mikä tapahtuu viemällä kasvit ulos päivittäin muutamaksi tunniksi yhden tai kahden viikon ajan.
Suorakylvö avomaalle on toinen mahdollinen tapa lisätä siemenistä, ja se voidaan tehdä keväthallojen mentyä ohi, kun maaperä on lämmennyt. Valmisteltuun, rikkaruohottomaan penkkiin siemenet kylvetään matalaan, noin 0,5 cm syvyyteen, peitetään kevyesti mullalla ja kastellaan varovasti. Itämisen jälkeen, kun taimet ovat vahvistuneet, ne on harvennettava, jotta kasvien väliin jää sopiva, noin 30–40 cm:n taimiväli. Tämä väli takaa riittävän ilmankierron ja antaa kasveille tarpeeksi tilaa tuuheutua ja kehittyä terveesti, mikä vähentää tautien puhkeamisen riskiä.
Kasvulliset lisäämismenetelmät
Kasvulliset lisäämismenetelmät, kuten jakaminen ja pistokkaat, ovat sitruunamelissan tapauksessa erittäin tehokkaita ja suosittuja, koska ne takaavat emokasvin kanssa geneettisesti täysin identtisten jälkeläisten luomisen. Tämä on erityisen edullista, kun halutaan lisätä jo olemassa olevaa, hyväksi todettua kasvia, joka on esimerkiksi erityisen aromaattinen tai voimakaskasvuinen. Näillä menetelmillä kasvit kehittyvät ja tulevat satoikään nopeammin kuin siemenistä kylvetyt vastineensa, joten tuoreista sitruunamelissan lehdistä pääsee nauttimaan aiemmin. Kasvullinen lisääminen on varmin tapa laadukkaan kannan ylläpitämiseen ja laajentamiseen.
Jakaminen on yksinkertaisin ja yleisimmin käytetty kasvullinen lisäämistapa sitruunamelissalle, ja se kannattaa tehdä ihanteellisesti aikaisin keväällä tuoreiden versojen ilmestyessä tai syksyllä kasvukauden lopussa. Tämä toimenpide ei ainoastaan palvele lisäämistä, vaan se soveltuu myös erinomaisesti liian tiheiden, vanhojen kasvien nuorentamiseen. Prosessin aikana koko kasvi nostetaan varovasti maasta terävällä lapiolla tai talikolla, minkä jälkeen juuripaakku jaetaan käsin tai puhtaalla, terävällä veitsellä useampaan pienempään osaan. On tärkeää, että jokaisella erotetulla osalla on riittävästi juuristoa ja vähintään muutama vahva verso onnistuneen juurtumisen varmistamiseksi.
Uudet kasvit tulee istuttaa erottamisen jälkeen mahdollisimman pian valmisteltuun, ravinteikkaaseen maahan alkuperäiseen syvyyteen. Istutuksen jälkeen kasvit kastellaan perusteellisesti, jotta maa tiivistyy juurien ympärille eikä jää ilmataskuja, jotka haittaisivat juuriston kehitystä. Jakamisen jälkeisinä ensimmäisinä viikkoina kasvit tarvitsevat tehostettua kastelua, jotta ne selviävät helpommin istutuksen aiheuttamasta stressistä ja kehittävät nopeasti uusia juuria. Jaolla nuorennetut kasvit palkitsevat hoidon seuraavalla kaudella voimakkaalla kasvulla ja runsaalla lehtisadolla.
Pistokaslisäys on toinen tehokas kasvullinen lisäämistekniikka, jota kannattaa käyttää myöhään keväällä tai alkukesästä, aktiivisen kasvukauden aikana. Valitse tähän tarkoitukseen terveitä, voimakkaita, kukkattomia versoja ja leikkaa niistä noin 10–15 cm pitkiä latvapistokkaita terävillä, steriloiduilla oksasaksilla tai veitsellä. Poista leikatuista pistokkaista alemmat 2–3 lehtiparia haihtumisen vähentämiseksi ja tee leikkauspinta juuri lehtihangan alapuolelle. Vaikka sitruunamelissa juurtuu suhteellisen helposti, prosessia voi nopeuttaa kastamalla pistokkaiden päät juurrutushormonijauheeseen. Pistokkaat pistellään sitten kosteaan, ilmavaan kasvualustaan, kuten perliitin ja turpeen seokseen, tai ne voidaan yksinkertaisesti laittaa lasilliseen vettä.
Hoito ja sadonkorjuu
Sitruunamelissan hoito istutuksen jälkeen vaatii puutarhurilta suhteellisen vähän työtä, sillä kasvi on melko vaatimaton ja kestävä. Tärkein tehtävä on säännöllinen, mutta kohtuullinen kastelu, erityisesti kesän kuivina kausina, jotta maaperä ei pääse täysin kuivumaan. Maan kattaminen orgaanisella katteella auttaa paitsi säilyttämään kosteuden, myös estää rikkakasvien kasvua, joten kitkemiseen kuluu vähemmän aikaa. Sitruunamelissa ei kuulu ravinteita vaativiin kasveihin; liiallinen lannoitus, erityisesti typpipitoisten lannoitteiden käyttö, voi johtaa lehtimassan nopeaan kasvuun, mutta eteerisen öljyn pitoisuuden kustannuksella.
Säännöllinen leikkaaminen on avainasemassa sitruunamelissan terveyden ja muodon ylläpitämisessä sekä jatkuvan, tuoreen lehtisadon varmistamisessa. Kasvilla on taipumus venyä pituutta ja kaljuuntua alaosistaan, mitä voidaan tehokkaasti estää leikkaamalla sitä takaisin. Ennen kukintaa, alkukesästä, kasvi kannattaa leikata 10–15 cm:n korkeudelta maanpinnasta, mikä edistää voimakasta pensastumista ja mahdollistaa toisen, runsaan sadon myöhemmin kaudella. Myös kukintojen poistaminen on tärkeää, sillä kukinnan jälkeen lehtien aromi heikkenee ja kasvi käyttää energiansa siementen tuottamiseen lehtisadon sijaan.
Sadonkorjuun ajankohta riippuu siitä, mihin tarkoitukseen lehtiä halutaan käyttää. Tuorekäyttöön lehtiä tai versoja voi kerätä milloin tahansa kasvukauden aikana. Kuivattavaksi, teeksi tai eteerisen öljyn valmistukseen optimaalisin aika on kuitenkin juuri ennen kukinnan alkua, ihanteellisesti aurinkoisena aamuna, kun kaste on kuivunut lehdistä, mutta päivän helle ei ole vielä haihduttanut arvokkaita eteerisiä öljyjä. Sadonkorjuussa leikkaa versot terävillä saksilla tai veitsellä varmistaen, että kasviin jää riittävästi lehdistöä jatkokasvua varten.
Sitruunamelissa on yleensä vastustuskykyinen taudeille ja tuholaisille, mutta ajoittain, erityisesti kostealla, lämpimällä säällä tai epäsuotuisissa kasvuolosuhteissa, ongelmia voi ilmetä. Yleisimpiä ongelmia ovat härmä ja ruostesienet, joita vastaan paras puolustus on ennaltaehkäisy: riittävän taimivälin ylläpitäminen hyvän ilmankierron takaamiseksi ja lehtien kastelun välttäminen kastelun aikana. Kirvojen ilmaantuessa biologinen torjunta, kuten leppäkerttujen istuttaminen tai nokkosuutteella ruiskuttaminen, voi olla tehokasta. Talveksi kasvin maanpäälliset osat kuivuvat, mutta juuristo talvehtii; kylmemmillä ilmastoalueilla kasvit kannattaa suojata lehdillä tai katteella pakkassuojana.
