Abessinianmiekkalilja, tieteelliseltä nimeltään Gladiolus murielae, on todella erityinen ja elegantti kasvi, joka on kotoisin Kaakkois-Afrikan vuoristoalueilta, erityisesti Etiopiasta (entisestä Abessiniasta), josta se on myös saanut yleisen nimensä. Sen ulkonäkö on äärimmäisen viehättävä; pitkillä ja siroilla varsillaan se kantaa lumivalkoisia, sulavasti kaartuvia kukkia, joiden keskustaa koristaa tummanpunainen, tähdenmuotoinen laikku, luoden dramaattisen kontrastin terälehtien puhtaudelle. Nämä kukat lumoavat paitsi ulkonäöllään, myös miellyttävällä ja makealla tuoksullaan, joka hurmaa puutarhanharrastajat erityisesti iltaisin. Kasvi paljastaa täyden loistonsa loppukesällä ja alkusyksystä, kun monet muut puutarhakasvit ovat jo kukkineet, tullen näin arvokkaaksi väriläiskäksi loppukauden puutarhaan. Lehdet ovat pitkät, kapeat ja ruohomaiset, vaaleanvihreät, mikä myös osaltaan luo kasvin ilmavaa ja eleganttia olemusta. Korkeus yltää yleensä 60–90 senttimetriin, minkä vuoksi se sopii erinomaisesti myös leikkokukaksi säilyttäen pitkään tuoreutensa ja koristeellisen arvonsa kimpuissa. On tärkeää huomata, että vaikka se kuuluu miekkaliljojen sukuun, sen ulkonäkö ja vaatimukset eroavat jonkin verran tunnetuimmista, suurikukkaisista hybridimiekkaliljoista, edustaen eräänlaista hienostuneempaa ja luonnollisempaa viehätystä. Kasvitieteellisestä näkökulmasta se on monivuotinen mukulakasvi, mikä tarkoittaa, että se kasvaa joka vuosi uudelleen maanalaisesta varastoelimestään, mukulasta, edellyttäen että sille tarjotaan sopivat olosuhteet.
Abessinianmiekkaliljan esittely ja kasvitieteelliset ominaisuudet
Abessinianmiekkalilja, joka tunnetaan myös nimillä tuoksumiekkalilja tai acidanthera, on monivuotinen mukulakasvi kurjenmiekkakasvien (Iridaceae) heimosta, jonka alkuperäinen kotiseutu on Itä-Afrikka, pääasiassa Etiopian ja Malawin korkeammat, ruohoiset alueet. Tämä alkuperä määrittää myös joitakin sen tarpeista, kuten mieltymyksen hyvin ojitettuun maaperään ja aurinkoiseen kasvupaikkaan. Kasvitieteellisesti se luokitellaan Gladiolus-sukuun, vaikka se aiemmin tunnettiin myös erillisenä Acidanthera-sukuna, josta yksi sen yleisistä nimistä on peräisin. Kasvin mukulat ovat suhteellisen pieniä, pyöreitä, kuituisen kuoren peittämiä, ja niistä kasvaa keväällä pitkiä, kapeita, miekanmuotoisia, kirkkaanvihreitä lehtiä, jotka muodostavat kasvin lehtimassan perustan.
Kukinta ajoittuu tyypillisesti kesän loppupuoliskolle, elo- ja syyskuulle, jolloin muut puutarhakasvit alkavat jo hiipua, tarjoten näin virkistävän näyn puutarhassa. Kukat sijaitsevat harvoissa tertuissa pitkän, sirovarren kukintovarren päässä, joka voi kasvaa jopa 60–100 cm korkeaksi, ja yhdessä varressa voi yleensä kehittyä 5–10 kukkaa. Kukat itsessään ovat suppilomaisia, koostuen kuudesta lumivalkoisesta, elegantisti kaartuvasta terälehdestä, joiden keskellä on huomiota herättävä, kastanjanruskea tai tummanpunainen, tähdenmuotoinen laikku, joka antaa kukalle ainutlaatuisen luonteen. Tämä kontrastikas väritys ja kukkien hieno, makea tuoksu, joka muistuttaa jasmiinia, tekevät tästä kasvista todella erityisen ja houkuttelevan, ja tuoksu on erityisen voimakas iltaisin.
Abessinianmiekkaliljan morfologisiin erityispiirteisiin kuuluu myös suhteellisen ohut, mutta vahva kukintovarsi, joka, vaikka onkin siro, yleensä kantaa kukat hyvin; tuulisilla paikoilla sille voi kuitenkin olla hyödyllistä tarjota tukea. Lehdet ovat tyypillisesti ruohomaisia, kapeita ja pitkiä, pystysuoraan ylöspäin suuntautuvia, mikä antaa kasville ilmavan ja elegantin olemuksen. Mukula uusiutuu joka vuosi; emomukulan yläpuolelle kehittyy uusi, suurempi mukula, kun taas alempi, käytetty osa kuolee, ja uuden mukulan tyveen voi myös muodostua pieniä sivumukuloita, jotka voivat toimia lisäyksen perustana.
On tärkeää mainita, että vaikka kasvi on monivuotinen, sen mukulat ovat ilmastossamme herkkiä pakkaselle, ja siksi niiden talvehtimisesta on huolehdittava, samoin kuin muiden talvenarkojen miekkaliljalajien kohdalla. Tämä tarkoittaa, että syksyllä, ennen ensimmäisiä pakkasia, mukulat on nostettava maasta ja säilytettävä pakkaselta suojatussa, ilmavassa paikassa seuraavaan kevätistutukseen asti. Asianmukaisella hoidolla ja talvehtimisella voi vuodesta toiseen nauttia tämän poikkeuksellisen kauniin ja tuoksuvan kasvin kukinnasta, joka voi olla todellinen helmi missä tahansa kukkapenkissä tai jopa ruukkuistutuksissa.
Ihanteellisen istutuspaikan valinta ja maan valmistelu
Yksi avaintekijöistä abessinianmiekkaliljan onnistuneessa kasvatuksessa on sopivan istutuspaikan huolellinen valinta. Tämä kasvi on ausgesprochen valoa rakastava, joten sille tulisi etsiä puutarhasta paikka, jossa se saa vähintään kuudesta kahdeksaan tuntia suoraa auringonvaloa päivässä. Varjoisat tai puolivarjoisat paikat haittaavat kukintaa, varret voivat venyä ja kukkien määrä voi vähentyä, jopa tuoksun voimakkuus voi heikentyä. Etelään tai lounaaseen suuntautuvat penkit voivat olla ihanteellisia, joissa kasvi saa runsaasti auringon lämpöä ja valoa, mikä on välttämätöntä mukuloiden asianmukaiselle kehitykselle ja runsaalle kukkaproduktiolle.
Maan laatu on myös ratkaiseva tekijä abessinianmiekkaliljalle. Optimaalisin on hyvin ojitettu maa, jolla on ilmava rakenne ja joka on ravinteikas. Seisova vesi on erittäin haitallista mukuloille ja voi helposti aiheuttaa mätänemistä, joten matalia, savisia ja tiivistyneitä maita tulisi välttää. Jos puutarhan maa on raskaampaa, sen rakennetta on ehdottomasti parannettava lisäämällä hiekkaa, hienoa soraa tai kypsää kompostia varmistaakseen liiallisen veden nopean poistumisen. Maan pH-arvon suhteen neutraali tai lievästi hapan (pH 6,0–7,0) on suotuisin.
Maan valmistelussa ennen istutusta on suositeltavaa kuohkeuttaa valittu alue vähintään 25–30 cm syvyydeltä, jotta juuret voivat levitä helposti ja mukulat kehittyä kunnolla. Tämä on myös tilaisuus parantaa maan ravinne pitoisuutta. Sekoita maahan kypsää lantaa tai kompostia, joka pitkällä aikavälillä varmistaa tarvittavat ravinteet ja parantaa maan rakennetta sekä vedenpidätyskykyä aiheuttamatta veden seisomista. Tuoreen lannan käyttöä tulisi välttää, sillä se voi vahingoittaa mukuloita.
Tuulensuoja voi myös olla tärkeä näkökohta, erityisesti jos kasvatetaan korkeampia yksilöitä. Vaikka abessinianmiekkaliljan varret ovat suhteellisen vahvoja, voimakkaampi tuulenpuuska voi vahingoittaa niitä ja kukat voivat murtua. Suojaisampi, mutta aurinkoinen nurkkaus voi olla ihanteellinen valinta, tai tarvittaessa kasveille tulisi tarjota huomaamaton tuki. Oikea paikka ja huolellinen maan valmistelu luovat perustan kasvin terveelle kehitykselle ja runsaalle kukinalle, joten näihin vaiheisiin kannattaa ehdottomasti kiinnittää riittävästi huomiota.
Istutusprosessi ja istutusajan valinta
Sopivin aika abessinianmiekkaliljan mukuloiden istuttamiseen on kevät, kun myöhäisten hallojen vaara on ohi ja maan lämpötila on pysyvästi noussut yli 10–12 °C. Suomessa tämä tarkoittaa yleensä toukokuun loppupuolta kesäkuun alkuun, mutta on suositeltavaa seurata ajankohtaisia sääennusteita. Liian aikainen istutus voi aiheuttaa hallavaurioita itäville kasveille, kun taas liian myöhäinen istutus voi viivästyttää kukintaa tai jopa estää sen kokonaan kyseisenä kautena. Valitsemalla optimaalisen ajankohdan varmistetaan, että kasvilla on riittävästi aikaa kehittää juuristo ja lehtimassa ennen loppukesän kukintaa.
Istutussyvyys on ratkaisevan tärkeää vakaalle kasvulle ja asianmukaiselle kukinalle. Yleissääntönä on, että mukulat tulisi istuttaa kaksi tai kolme kertaa niiden koon syvyyteen, mikä tarkoittaa yleensä 8–12 cm syvyyttä. Kevyemmissä, hiekkaisissa maissa voidaan istuttaa hieman syvemmälle, kun taas raskaammissa maissa istutetaan matalammalle. Istutusvälin suhteen yksittäisten mukuloiden väliin tulisi jättää vähintään 10–15 cm tilaa, jotta täysikasvuisilla kasveilla on riittävästi tilaa kasvaa ja ilma pääsee kiertämään niiden välissä kunnolla, mikä ehkäisee mahdollisia sienitauteja.
Istutettaessa mukulat tulisi asettaa valmisteltuun istutuskuoppaan kärki ylöspäin. Asetuksen jälkeen ne tulisi peittää varovasti mullalla ja sitten multa niiden ympärillä tulisi kevyesti tiivistää hyvän maakontaktin varmistamiseksi. Istutuksen jälkeen alue tulisi kastella perusteellisesti juurtumisen edistämiseksi. Jos abessinianmiekkaliljoja istutetaan suurempiin ryhmiin, saavutetaan paljon näyttävämpi vaikutus kuin jos ne istutettaisiin yksitellen puutarhaan; 5–7 mukulan ryhmä muodostaa jo kauniin laikun.
Mukuloita on myös mahdollista esikasvattaa, jos halutaan aikaisempaa kukintaa. Tätä varten mukulat voidaan istuttaa ruukkuihin maaliskuussa ja pitää valoisassa, pakkaselta suojatussa paikassa (esim. kasvihuoneessa, viherhuoneessa tai aurinkoisella ikkunalaudalla) ulosistutukseen asti. Kun hallanvaara on ohi, esikasvatetut kasvit voidaan istuttaa varovasti, multapaakun kanssa, ulos maahan. Tämä menetelmä voi olla erityisen hyödyllinen alueilla, joilla on viileämpi ilmasto ja lyhyempi kasvukausi.
Abessinianmiekkaliljan hoito kasvukauden aikana
Abessinianmiekkaliljan hoito kasvukauden aikana ei vaadi liian monimutkaisia toimenpiteitä, mutta muutamiin perusasioihin kannattaa kiinnittää huomiota runsaan kukinnan ja terveen kasvun varmistamiseksi. Yksi tärkeimmistä tehtävistä on säännöllinen, mutta kohtuullinen kastelu, erityisesti kuivempina, kuumina kausina. Maa tulisi pitää kohtalaisen kosteana, mutta liiallista kastelua ja seisovaa vettä tulisi välttää, sillä se voi johtaa mukuloiden mätänemiseen. Kukintakauden lähestyessä, sekä itse kukinnan aikana, kasvin vedentarve hieman kasvaa, ja silloin tulisi kiinnittää enemmän huomiota riittävään vedensaantiin.
Ravinteiden saanti on myös tärkeässä roolissa kukkien laadun ja määrän kannalta. Jos maa on istutettaessa valmisteltu hyvin orgaanisilla aineilla, kauden aikana tarvitaan vähemmän lisälannoitusta. Jos maa on kuitenkin vähemmän ravinteikasta tai kasvia kasvatetaan ruukussa, kasvukauden aikana on suositeltavaa kastella 2–3 viikon välein moniravinteisella nestemäisellä lannoitteella, joka edistää kukintaa. Liiallista typpilannoitusta tulisi välttää, sillä se voi johtaa liialliseen lehtimassan kasvuun kukinnan kustannuksella. Kalium- ja fosforipitoisemmat valmisteet ovat suositeltavampia.
Säännöllinen rikkaruohojen poisto on välttämätöntä, sillä ne kilpailevat miekkaliljan kanssa vedestä, ravinteista ja valosta. Kitkettäessä on toimittava varovasti, jotta ei vahingoiteta matalalla sijaitsevia mukuloita tai nuoria versoja. Maanpinnan kattaminen (esim. männynkaarnalla, kompostilla tai oljilla) voi auttaa rikkaruohojen torjunnassa, maan kosteuden säilyttämisessä ja maan lämpötilan vakauttamisessa, mikä voi olla erityisen hyödyllistä kesähelteillä.
Vaikka abessinianmiekkaliljan varret ovat yleensä melko vahvoja, korkeammat yksilöt, erityisesti tuulisilla paikoilla tai jos ne kantavat paljon kukkia, saattavat tarvita tukea. Ohut bambukeppi tai huomaamaton kasvituki voi auttaa estämään varsien kaatumisen tai murtumisen. Kukkineet kukat on suositeltavaa poistaa säännöllisesti (kukkien typistäminen), mikä ei ole tärkeää vain esteettisistä syistä, vaan myös siksi, että se estää siementen muodostumisen, jolloin kasvi voi suunnata energiansa uusien kukkien kehittämiseen ja mukulan vahvistamiseen.
Abessinianmiekkaliljan lisäysmenetelmät
Abessinianmiekkaliljan lisääminen voi tapahtua periaatteessa kahdella tavalla: kasvullisesti, erottamalla sivumukulat (pikkusipulit), ja suvullisesti, siemenistä kylvämällä. Yleisin ja samalla yksinkertaisin menetelmä on lisääminen pikkusipuleilla, koska se varmistaa, että uudet kasvit ovat geneettisesti identtisiä emokasvin kanssa, säilyttäen näin kaikki sen suotuisat ominaisuudet, mukaan lukien kukkien värin ja tuoksun. Nämä pienet mukulat muodostuvat emomukulan tyveen, eli uuden, kehittyvän mukulan alaosaan, kasvukauden loppupuolella.
Pikkusipuleilla lisäämistä varten nämä pienet, usein riisinjyvän kokoiset tai hieman suuremmat muodostelmat on erotettava varovasti syksyllä nostetuista ja puhdistetuista mukuloista. Erottelu voidaan tehdä heti noston jälkeen, puhdistuksen yhteydessä, tai jopa keväällä, ennen istutusta. On tärkeää käyttää vain niitä pikkusipuleita, jotka ovat terveitä, vahingoittumattomia ja kovia. Nämä pienet mukulat voidaan istuttaa seuraavana keväänä, samoin kuin emomukulat, mutta hieman matalammalle (noin 3–5 cm syvyyteen) ja tiheämmin hyvin valmisteltuun penkkiin tai jopa ruukkuun, erilliseen kasvatuspaikkaan.
Pikkusipuleista kasvatetut kasvit eivät yleensä kuki ensimmäisenä vuonna; niiden koosta riippuen voi kestää 1–3 vuotta, ennen kuin ne saavuttavat kukintakykyisen koon. Ensimmäisenä vuonna ne yleensä kasvattavat vain lehtiä, ja niiden mukula kasvaa. On tärkeää, että myös tänä aikana niille tarjotaan asianmukaista hoitoa: säännöllistä kastelua, rikkaruohojen poistoa ja tarvittaessa ravinteiden lisäämistä. Tällä tavoin kasvatetut nuoret mukulat on nostettava syksyllä ja talvetettava samoin kuin täysikasvuiset yksilöt, kunnes ne saavuttavat koon, jolloin niistä voi odottaa kukintaa.
Siemenistä lisääminen on pidempi prosessi, joka vaatii enemmän kärsivällisyyttä, ja näin saadut jälkeläiset eivät välttämättä säilytä kaikkia emokasvin ominaisuuksia, varsinkaan jos hybridisaation mahdollisuus on ollut olemassa. Siemenet voidaan kerätä kukkineiden kukkien jälkeen muodostuvista kodista, niiden kuivuttua. Siemenet kylvetään keväällä ilmavaan, hyvin ojitettuun kylvöalustaan, peittäen siemenet ohuella kerroksella. Itäminen voi kestää useita viikkoja, ja nuoret taimet ovat hyvin pieniä ja herkkiä. Siemenistä kasvatetut kasvit tarvitsevat yleensä 3–5 vuotta kehittääkseen kukintakykyisen mukulan, minkä vuoksi tätä menetelmää käyttävät lähinnä kokeilunhaluiset puutarhurit tai kasvinjalostajat.
Mukuloiden talvehtiminen ja seuraavan vuoden kukinnan varmistaminen
Abessinianmiekkalilja ei ole ilmastossamme talvenkestävä, joten sen mukulat on nostettava maasta joka syksy, ennen ensimmäisten voimakkaampien hallojen tuloa. Tämä on yleensä ajankohtaista lokakuun lopussa tai marraskuun alussa, mutta on suositeltavaa seurata sääolosuhteiden kehittymistä ja kasvin tilaa. Lehtien kellastuminen ja kuivuminen ovat merkkejä siitä, että kasvi on päättänyt kasvukautensa ja mukula on siirtynyt lepotilaan. Nostettaessa maata kasvin ympäriltä on kuohkeutettava varovasti talikolla, varoen vahingoittamasta mukuloita.
Mukuloiden pinnalta on poistettava varovasti maajäämät, mutta niitä ei pidä pestä, sillä kosteus voi aiheuttaa mätänemistä säilytyksen aikana. Varsi ja lehdet on leikattava pois, jättäen noin 5–10 cm pituisen tyngän. Tämän jälkeen mukuloita on kuivattava ja ”kypsytettävä” muutaman viikon ajan hyvin ilmastoidussa, lämpimässä, kuivassa paikassa (esim. vajassa, autotallissa tai vaikka sanomalehdellä vuoratulla tarjottimella asunnon viileämmässä huoneessa). Tämä prosessi, jota kutsutaan myös kuivatukseksi, auttaa haavojen paranemisessa ja ulompien suojuslehtien vahvistumisessa, mikä vähentää tautien riskiä säilytyksen aikana.
Kuivatuksen jälkeen mukuloista on poistettava täysin kuivuneet varren jäänteet, vanhat, kuolleet juuret ja edellisen vuoden vanhan mukulan jäänteet, jotka yleensä sijaitsevat uuden, suuremman mukulan alla. Tämä on myös tilaisuus erottaa aiemmin mainitut pikkusipulit, jotka voidaan säilyttää erikseen ja kasvattaa edelleen. Puhdistetut, terveet mukulat on tämän jälkeen säilytettävä pakkaselta suojatussa, viileässä (ihanteellisesti 5–10 °C), pimeässä ja hyvin ilmastoidussa paikassa kevätistutukseen asti. Tähän tarkoitukseen voi sopia kellari, lämmittämätön autotalli tai varasto.
Säilytykseen voidaan käyttää paperipusseja, pahvilaatikoita tai verkkopusseja, tai mahdollisesti laatikoita, jotka täytetään löyhästi kuivalla turpeella, sahanpurulla, vermikuliitilla tai hiekalla, jotta mukulat eivät kosketa toisiaan ja jotta varmistetaan riittävä ilmankierto. Ajoittain, kerran kuukaudessa, on suositeltavaa tarkistaa säilytetyt mukulat ja poistaa mahdollisesti homehtuneet tai pehmenneet yksilöt tartunnan leviämisen estämiseksi. Huolellinen talvehtiminen varmistaa, että seuraavana keväänä voidaan istuttaa terveitä, vahvoja mukuloita, jotka jälleen ilahduttavat meitä upeilla kukillaan.
