Hosta, joka tunnetaan myös nimellä kuunlilja, on yksi puutarhan rakastetuimmista ja monipuolisimmista perennoista, jota ylistetään ennen kaikkea sen upeasta lehdistöstä. Aasiasta kotoisin olevana kasvina se on sopeutunut täydellisesti lauhkeisiin ilmastoihin ja siitä on tullut suuri suosikki puutarhaharrastajien keskuudessa ympäri maailmaa. Sen suosio ei johdu ainoastaan sen koristeellisesta ulkonäöstä, vaan myös sen suhteellisen vähäisestä hoitotarpeesta ja kyvystä tuoda elämää puutarhan varjoisiin, usein hyödyntämättömiin osiin. Oikealla hoidolla se kasvattaa vuosi vuodelta yhä tuuheampia ja näyttävämpiä mättäitä, jotka rikastuttavat puutarhan sommittelua tekstuurillaan ja värillään.
Hostien lajikevalikoima on lähes ehtymätön, rekisteröityjä hybridejä on tuhansia, joten jokainen voi löytää puutarhaansa ja makuunsa parhaiten sopivan lajikkeen. Lehtien koko vaihtelee pienistä, muutaman senttimetrin miniatyyreistä aina yli metrin halkaisijaltaan oleviin jättiläisiin. Lehtien väripaletti ulottuu mitä erilaisimmista vihreän sävyistä syvän sinisiin ja kirkkaan keltaisiin, sekä kirjavalehtisiin, joissa on valkoiset tai kermanväriset reunat tai raidat. Lehden rakenne voi myös olla äärimmäisen vaihteleva; voimme löytää lajikkeita, joilla on sileät, kiiltävät, vahamaiset, poimuttuneet tai aaltoilevat lehdet.
Oikean lajikkeen valinnassa on ratkaisevan tärkeää ottaa huomioon puutarhan olosuhteet, erityisesti valaistusolosuhteet. Yleinen sääntö on, että tummemmat, sinertävämmät lehtilajikkeet vaativat syvimmän varjon, koska auringonvalo voi polttaa niiden lehdet ja haalistaa niiden erityisen värin. Sitä vastoin vaaleammat, kellertävät tai chartreusenväriset hostat sietävät yleensä enemmän aurinkoa ja saattavat jopa tarvita jonkin verran suodatettua auringonvaloa tai aamuaurinkoa värinsä voimistamiseksi. Ota aina huomioon kasvin lopullinen, täysikasvuinen koko välttääksesi myöhemmän tungoksen istutusalueilla.
Vaikka hostaa kasvatetaan pääasiassa sen lehdistön vuoksi, ei pidä unohtaa sen kukkia, jotka ilmestyvät keskikesällä lehtien yläpuolelle kohoaviin kukkavarsiin. Kukat ovat kello- tai torvimaisia, niiden väri vaihtelee valkoisesta vaaleanlilaan ja syvempään laventeliin, ja monilla lajikkeilla ne ovat miellyttävän tuoksuisia. Nämä kukat eivät ainoastaan lisää puutarhaan esteettistä arvoa, vaan ne houkuttelevat myös pölyttäviä hyönteisiä, kuten mehiläisiä ja kimalaisia, lisäten edelleen puutarhan ekologista monimuotoisuutta.
Ihanteellinen istutuspaikka ja maan valmistelu
Ihanteellinen paikka hostille on puutarhan puolivarjoinen tai täysin varjoinen nurkka. Useimmat lajikkeet suosivat suodatettua valoa, jonka tarjoavat korkeiden puiden latvustot tai rakennusten varjot. On erityisen tärkeää suojata ne paahtavalta iltapäivän auringolta, joka voi aiheuttaa lehtiin rumia ruskeita laikkuja ja heikentää kasvin yleistä terveyttä. Muutaman tunnin heikompi aamuaurinko on kuitenkin yleensä hyödyllinen, erityisesti kirjavalehtisille lajikkeille, koska se auttaa korostamaan värien eloisuutta.
Toinen avain menestyksekkääseen hostan kasvatukseen on sopiva maaperä. Nämä kasvit suosivat ravinteikasta, humus-pitoista, hyvin vettä läpäisevää maata, joka samalla pysyy jatkuvasti hieman kosteana. Ennen istutusta on suositeltavaa parantaa maata perusteellisesti orgaanisella aineksella, kuten kypsällä kompostilla, lehmänlannalla tai lehtimullalla. Nämä ainekset eivät ainoastaan tarjoa tarvittavia ravinteita, vaan myös parantavat maan rakennetta ja vedenpidätyskykyä, mikä on välttämätöntä hostien terveelle kehitykselle.
Maan pH-arvo ja salaojitus ovat myös kriittisiä tekijöitä. Hostat viihtyvät parhaiten lievästi happamassa tai neutraalissa maassa (noin 6.0–7.5 pH). Vaikka ne pitävät kosteudesta, ne ovat erityisen herkkiä seisovalle vedelle, ”märille jaloille”, koska se voi johtaa juurimätään. Jos puutarhasi maa on savista ja raskasta, on ehdottoman välttämätöntä parantaa salaojitusta sekoittamalla siihen hiekkaa, hienoa soraa tai perliittiä, jotta ylimääräinen vesi pääsee helposti poistumaan juuristoalueelta.
Istutuksen aikana kaiva kuoppa, joka on vähintään kaksi kertaa leveämpi kuin kasvin juuripaakku, mutta ei välttämättä syvempi. Aseta kasvi kuoppaan siten, että kruunu – osa, josta lehdet lähtevät – on maanpinnan tasolla tai hieman sen yläpuolella. Täytä parannetulla mullalla, tiivistä varovasti kasvin ympäriltä ilmataskujen välttämiseksi ja kastele sitten perusteellisesti. Istutuksen jälkeen levitä kerros katetta (kuten männynkuorta tai silputtuja lehtiä) kasvin juurelle auttaaksesi säilyttämään maan kosteuden ja estämään rikkaruohojen kasvua.
Kastelu ja ravinteiden saanti
Johdonmukainen ja riittävä vedensaanti on välttämätöntä hostien terveelle kehitykselle. Nämä kasvit eivät siedä kuivuutta hyvin, erityisesti suurikokoiset, ohuet lehtilajikkeet, jotka menettävät huomattavan määrän vettä haihduttamalla. On parasta kastella syvältä ja perusteellisesti, mutta harvemmin, sen sijaan että antaisit pieniä määriä vettä päivittäin. Tämä kannustaa kasvia kehittämään syvemmän juuriston, mikä auttaa sitä selviytymään paremmin lyhyistä kuivista kausista ja ottamaan ravinteita tehokkaammin maasta.
Kastelutekniikka on myös tärkeä. Kastele mahdollisuuksien mukaan aina kasvin juurelta, maata, ja vältä veden joutumista lehdille. Kostea lehdistö nimittäin suosii erilaisten sienitautien, kuten antraknoosin, kehittymistä. Ihanteellisin aika kasteluun on varhain aamulla, koska vahingossa lehdille joutuneella vedellä on aikaa kuivua ennen illan viilenemistä, mikä minimoi sairauksien riskin. Helpoin tapa tarkistaa maan kosteus on sormella; jos ylin 2–3 senttimetriä on kuiva, on aika kastella.
Ravinteiden saannin suhteen hostat eivät kuulu erityisen vaativiin kasveihin, mutta ne arvostavat hoitoa. Keväällä, kun uudet versot ilmestyvät, on suositeltavaa levittää maahan annos yleiskäyttöistä, hitaasti liukenevaa, tasapainoista NPK (typpi-fosfori-kalium) -lannoitetta. Vaihtoehtoisesti voit käyttää nestemäistä lannoitetta, jota annetaan muutaman viikon välein kasvukauden aikana, sekoitettuna kasteluveteen. Säännöllinen maanparannus orgaanisella aineksella, kuten kompostilla, voi monissa tapauksissa itsessään tarjota riittävästi ravinteita.
On kuitenkin tärkeää välttää ylilannoitusta, erityisesti typpipitoisilla aineilla. Liiallinen typpi nimittäin johtaa rehevään, mutta rakenteeltaan heikkoon ja löyhään lehdistöön, mikä tekee kasvista paljon alttiimman tuholaisten hyökkäyksille ja sairauksille. Lisäksi kirjavalehtisillä lajikkeilla liiallinen typpi voi johtaa kontrastisen kuvion haalistumiseen, saaden sen ”palaamaan vihreäksi”. Lopeta ravinteiden antaminen viimeistään loppukesästä, jotta kasvilla on aikaa valmistautua talven lepokaudelle.
Tuholaisten ja tautien torjunta
Hostien ehkä merkittävimmät ja yleisimmät tuholaiset ovat etanat ja kotilot, jotka vetävät puoleensa kasvin meheviä, hentoja lehtiä kuin magneetti. Niiden aiheuttamat vauriot näkyvät lehdissä epäsäännöllisen muotoisina, suurina reikinä, jotka voivat merkittävästi heikentää kasvin esteettistä arvoa. Nämä nilviäiset ovat pääasiassa aktiivisia yöllä ja kostealla, sateisella säällä, ja ne piiloutuvat päivisin kasvin juurelle tai maan halkeamiin. Niiden aiheuttamat vauriot voivat olla erityisen vakavia keväällä, kun uudet versot ilmestyvät.
Etanoita vastaan on olemassa lukuisia torjuntamenetelmiä. Ympäristöystävällisiin ratkaisuihin kuuluvat olutansojen asettaminen, terävän hiekan, munankuorien tai teräväreunaisen laavakivimurskeen levittäminen kasvien ympärille, jotka muodostavat fyysisen esteen. Kuparinauha voi myös olla tehokas, koska etanat eivät ylitä sitä. Luonnollisten vihollisten, kuten lintujen, sammakoiden, siilien ja maakiitäjäisten, houkutteleminen puutarhaan auttaa myös pitämään populaation kurissa. Viimeisenä keinona voit käyttää rautafosfaattipohjaista etanasyöttiä, joka on ympäristölle vähemmän haitallinen kuin metaldehydiä sisältävät tuotteet.
Muut tuholaiset, kuten peurat, syövät myös mielellään hostia, ja tehokkain puolustus niitä vastaan on aita. Harvemmin juurille voi aiheutua vaurioita viiniköynnöksen korvakärsäkkään toukista, tai lehtiankeroisten aiheuttamista, suonien rajaamista kellanruskeista laikuista. Vaarallisin tauti on Hosta Virus X (HVX), joka on parantumaton ja aiheuttaa lehtien värimuutoksia ja epämuodostumia. HVX-tartunnan saanut kasvi on poistettava ja hävitettävä välittömästi sen leviämisen estämiseksi.
Ennaltaehkäisy on aina tehokkain puolustusstrategia. Osta vain terveitä kasveja luotettavista lähteistä välttääksesi tautien, erityisesti HVX:n, tuomisen. Varmista hyvä ilmankierto kasvien välillä pitämällä sopiva istutusväli, jotta lehdet voivat kuivua nopeasti. Syksyllä, ensimmäisten pakkasten jälkeen, poista ja hävitä kuollut lehdistö, sillä se tarjoaa erinomaisen talvehtimispaikan tuholaisten munille ja sienitiöille. Tarjoamalla optimaaliset kasvuolosuhteet kasveista tulee vahvoja ja vastustuskykyisiä.
Lisääminen ja talvehtiminen
Hostien lisäämisen yksinkertaisin ja yleisin tapa on juurakon jakaminen. Tämä toimenpide ei ainoastaan tarjoa mahdollisuutta luoda uusia kasveja, vaan se auttaa myös nuorentamaan vanhoja, liian tiheitä mättäitä, jotka saattavat kaljuuntua keskeltä. Paras aika jakamiseen on aikaisin keväällä, kun ”piiput”, eli uudet versojen kärjet, ovat juuri ilmestyneet maan pinnalle. Toinen sopiva ajankohta on loppukesä tai alkusyksy, mutta varmista, että annat kasville riittävästi aikaa juurtua ennen talvipakkasten tuloa.
Jakamisprosessi on suhteellisen yksinkertainen. Nosta koko kasvi maasta vahvalla lapiolla tai talikolla yrittäen vahingoittaa juuristoa mahdollisimman vähän. Ravista tai huuhtele varovasti suurin osa mullasta juurista heikolla vesisuihkulla, jotta kruunun rakenne tulee selvästi näkyviin. Käytä terävää, puhdasta veistä, lapiota tai jopa kahta talikkoa jakaaksesi mättään pienempiin osiin. Varmista, että jokaisella uudella taimella on vähintään muutama ”piippu” ja sopivan kokoinen, terve juuristo.
Useimmat hosta-lajikkeet ovat täysin talvenkestäviä ilmastossamme, joten puutarhaan istutetut yksilöt eivät yleensä vaadi erityistä talvisuojausta. Kasvi vetäytyy luonnollisesti maanalaiseen juurakkoonsa kylmän vaikutuksesta. Kun ensimmäiset ankarat pakkaset ovat muuttaneet lehdistön ruskeaksi ja sosemais_en, limaisen koostumuksen omaavaksi, on suositeltavaa leikata se maan tasalle. Tämä toimenpide on tärkeä paitsi esteettisistä syistä, myös siksi, että kuolleet kasvinosat voivat tarjota suojaa etanoille, niiden munille ja erilaisten sienitautien itiöille.
Astioissa tai ruukuissa kasvatettujen hostien kohdalla talvehtimiseen on kiinnitettävä enemmän huomiota, koska niiden juuristo on paljon alttiimpi jäätymisvaaralle. Ruukussa olevat hostat on suositeltavaa siirtää ennen talven tuloa suojaisaan, pakkasettomaan, mutta viileään paikkaan, kuten lämmittämättömään autotalliin, vajaan tai kylmälavaan. Niiden multa on pidettävä talvikauden aikana lievästi kosteana, mutta sen ei saa koskaan seisoa vedessä, koska se voi johtaa juurimätään. Keväällä, kun pakkasvaara on ohi, kasvit voidaan siirtää jälleen ulos.
